Lähetyshiippakunnan naistenpäiviä vietettiin Jyväskylässä, Kiponniemen toimintakeskuksessa 27.–29.9.2024. Päivien teema oli ”Ihmeellisesti tehty naiseksi”. Päiville kokoontui kolmisenkymmentä naista eri puolilta Suomea.
Perjantai-iltana aloitimme kuulemalla Maija Laakson ja Sirkku-Marja Väätäisen elämäntarinat. Rohkaisevaa oli kuulla, miten Jumalan ihmeellinen johdatus on kantanut mahdottomiltakin tuntuvissa elämäntilanteissa.
Tämän jälkeen jakaannuimme ryhmiin, joissa saimme tutustua toisiimme ja jakaa omia elämäntarinoitamme. Ryhmäkeskusteluihin kuului aina myös yhteistä rukousta, mikä loi niihin luottamuksellisen ja sielunhoidollisen ilmapiirin.
Lauantaiaamun aloitimme pastori Elias Ikäläisen johdolla laudes-aamurukoushetkellä. Elias muistutti meitä uudesta armon päivästä Jumalan lahjana. Yhteinen virsilaulu soi hienosti tällä naisten porukalla.
Pauliina Pylvänäinen piti luennon ”Ihmeellisesti luotu naiseksi”. Pauliinan luento perustui hänen suomentamaansa John W. Kleinigin teokseen Ihmeellisesti tehty. Erityisen ajankohtaiselta tuntui Pauliinan luennossa ollut Luther-sitaatti:
Jumala jakoi ihmiskunnan kahtia, nimittäin mieheksi ja naiseksi… Sen takia meistä jokaisella on oltava sellainen ruumis kuin Jumala on luonut meille. En voi tehdä itsestäni naista etkä sinä voi itsestäsi miestä. Meillä ei ole valtaa siihen. Sen sijaan me olemme juuri sellaisia, kuin hän on meidät luonut. Minä olen mies ja sinä nainen. Lisäksi hän tahtoo, että hänen erinomaista käsityötään kunnioitetaan hänen jumalallisena luomistyönään eikä sitä halveksittaisi. Miehen ei pidä halveksi tai pilkata naista tai hänen vartaloaan eikä naisen miestä. Sitä vastoin jokaisen täytyy kunnioittaa toisen ulkonäköä ja vartaloa hyvänä jumalallisena luomuksena, joka on Jumalalle itselleen hyvin mieluinen.
Pauliinan luennon jälkeen pääsimme taas ryhmiimme pohtimaan syvällisemmin luennon teemoja. Ryhmän jäsenet uskaltautuivat puhumaan asioista, joista emme yleensä puhu: häpeästä ja syyllisyydestä.
Iltapäivän opetus oli Anna-Kaisa Leinon pitämä ”Kristityn naisen seksuaalisuus”. Anna-Kaisa lähestyi tätä herkkää ja haasteellista aihepiiriä laajasti ja monipuolisesti. Seksuaalisuus Jumalan antamana lahjana on vääristynyt monella tavoin ajassamme. Luento viitoittikin tietä tasapainoiseen ja naiseutta arvostavaan seksuaalisuuteen. Ryhmäkeskustelut syvensivät tätäkin teemaa.
Lauantaipäivän viimeinen luento oli Mari Hiltusen raamattutunti ”Kutsuttu kristityksi naiseksi”. Kuulimme Jeesuksen kylväjävertauksen pohjalta opetusta kristityn identiteetistä. Hyvään maahan pudonnut siemen tuottaa satoa. Itse emme voi kuitenkaan tuottaa satoa, vaan meidän tulee juurtua Jumalan Sanan peltoon. Juurtuminen tapahtuu elämällä seurakunnan yhteydessä Pyhän Hengen johdatuksessa sanan ja sakramenttien kautta.
Jäimme pohtimaan ”hengellisten äitien” merkitystä kristityn kasvulle. Jotkut osallistujat muistivat edelleen lapsuuden pyhäkouluopettajiensa opetuksia. Miten meistä tämän ajan naisista voisi kasvaa naisia, jotka ovat juurruttamassa seuraavaa sukupolvea Kristuksen yhteyteen? Tämä kysymys on entistä ajankohtaisempi, kun tilastojen mukaan erityisesti nuorten naisten uskonnollisuus on vähentynyt rajusti.
Päivän päätteeksi oli mahdollisuus suunnata rantasaunalle löylyihin ja uimaan sekä kodalle makkaranpaistoon. Päivä päätettiin yhdessä completorium-rukoushetkeen.
Sunnuntaiaamuna Saara Kinnunen luennoi naisen elämänkaaren neljästä vuodenajasta. Jokaisessa vuodenajassa on omat mahdollisuutensa, ja toki myös kipukohtansa. Kiponniemen luonnonkauniissa ympäristössä oli helppo eläytyä kuvittelemaan oma elämänsä vaihtuvina vuodenaikoina. Lopuksi saimme osallistua Jesajan seurakunnan Mikkelinpäivän messuun, jota vietettiin poikkeuksellisesti Kiponniemessä.
Lähetyshiippakunnan naistenpäivät osoittivat tällaisen työmuodon tarpeellisuuden: Seurakunnissamme saamme elää Jumalan meille antamaa ihmeellistä naisen elämän lahjaa todeksi. Toinen toistemme taakkoja kantaen, toisiamme rohkaisten ja lohduttaen. Naistenpäivillä saimmekin voimaantua paitsi levosta, maukkaista ja valmiiksi pöytään katetuista ruuista, myös toinen toistemme yhteydestä. Seuraavat naistenpäivät pyritäänkin järjestämään ensi syksynä, 26.–28.9.2025 Kiponniemessä.
Teksti: Mari Hiltunen
Jesajan luterilainen seurakunta Jyväskylässä kutsui toukokuun viimeisenä sunnuntaina pidetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa vastuupastorikseen Elias Ikäläisen. Seurakuntaan oli etsitty uutta vastuupastoria viime syksystä lähtien. Ikäläinen vihitään paimenvirkaan Kesäjuhlassa, ja elokuussa hän myös aloittaa seurakunnan vastuupastorina palvelemisen.
Jesajan seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela kertaa helpottuneena viime kuukausien tapahtumia:
– Olemme viime syksystä lähtien olleet ilman pastoria. Ei ole optimaalinen tilanne, että lauma on ilman kaitsijaa ja joukkue ilman valmentajaa, mutta asia on ollut hyvin esillä dekaanilla ja piispalla. Vuodenvaihteen tietämillä alkoikin tapahtumaan: Dekaani Joel Kerosuo kertoi, että hänellä voisi olla sopiva mies tehtävään. Tässä vaiheessa Elias ei itse edes tiennyt, että häntä oli kaavailtu siihen.
Kevään aikana Elias kävi pari kertaa tutustumassa seurakuntaan ja saarnaamassa.
– Meille tuli hänestä todella hyvä vaikutelma. Elias on rauhallinen ja sopiva tehtävään. Hän on kehityskelpoinen ja hyvä mies tehtävään. Sanoisin, että hän on Jumalan miehiä, Salmela toteaa.
Kun piispa Juhana oli ehdottanut Eliasta seurakunnan paimeneksi, seurakunta piti ylimääräisen jäsenkokouksen. Lopputulosta voidaan pitää suurena johdatuksena ja rukousvastauksena.
– Kun Elias kesällä vihitään paimeneksi, meidän on hyvä lähteä kesällä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Salmela iloitsee.
Salmela haluaa toivottaa Eliaksen tervetulleeksi ilman sen kummempia odotuksia tai paineita:
– Toivon, että jokainen Jesajan seurakunnassa kantaa Eliasta ja hänen perhettään rukouksissa, ottaa heidät avoimin mielin vastaan ja antaa hänelle kaiken tuen, Salmela kertoo.
Vastuupastoriksi kutsuttu Ikäläinen kertoo olevansa kutsusta sanoin kuvaamattoman otettu ja kiitollinen, mutta myös aralla mielellä:
– Minulla on ollut jo vuosia sisäinen kutsumus pyhään saarnavirkaan, joten sisäisen kutsun vahvistava ulkoinen kutsu on tietysti iloinen asia. Päällimmäisenä ajatuksena ovat siis ilo ja kiitollisuus.
Toisaalta hänen mielessään ovat myös 1. Timoteuskirjeen korkeat vaatimukset seurakunnan kaitsijalle, sekä Jaakobin kirjeen varoitus siitä, ettei kovin monen pidä pyrkiä opettajaksi, sillä opettajat saavat kovemman tuomion.
– Siksi ilon ja kiitollisuuden ohella tunnen myös pelkoa ja tahdon ottaa seurakunnan kutsun vastaan aralla mielellä. Luotan kuitenkin siihen, että jos Kristus seurakuntansa kautta kutsuu sananpalvelijakseen, Hän myös varustaa tehtävään. Koetan muistaa, että hoidan virkaani ja elän koko elämääni saman armon varassa, jota sananpalvelijana tulen saarnaamaan. Se tuo sellaisen levon, ettei pelko kuitenkaan pääse dominoimaan yli ilon ja kiitollisuuden, Elias pohtii.
Elias toivoo, että Jesajan seurakunta saisi hänestä mahdollisimman helposti lähestyttävän paimenen, joka omistautuu tehtävälleen.
– Minuun ovat tehneet vaikutuksen Lähetyshiippakunnan papit, jotka ovat todellisia paimenia, jotka tuntevat laumansa ja kantavat vastuuta lampaiden hengellisestä elämästä ja hyvinvoinnista, Elias kertoo.
Eliaksen matka Lähetyshiippakuntaan, paimenvirkaan ja Jesajan seurakuntaan on ollut hänen nuoresta iästään huolimatta monivaiheinen. Hän varttui esikoislestadiolaisessa perheessä ja sai lapsuudestaan saakka turvallisen ja yksinkertaisen kristillisen kasvatuksen, sekä uskon. Murrosiässä hän kuitenkin etääntyi esikoislestadiolaisesta liikkeestä ja seurakuntayhteydestä, kunnes tapahtui käänne:
– Vuoden 2017 aikoihin havahduin siihen, että jos kerran pidän itseäni kristittynä, minulla pitäisi olla jokin seurakuntayhteys. Lapsuuteni esikoislestadiolainen liike oli kuitenkin hyvin jakaantuneessa tilanteessa sisäisten erimielisyyksien vuoksi ja aloin ymmärtämään, ettei kaikki liikkeen julistus ollut aina myöskään teologisesti kovin kestävää. Päädyin yhdessä vaimoni kanssa Lahden Lutherin kirkkoon Sleyn jumalanpalveluksiin, joissa kävimme melko säännöllisesti kahden vuoden ajan. Siellä omaksuin luterilaisen identiteetin ja Jumala sytytti sydämessäni syvän kiinnostuksen kristillistä teologiaa kohtaan.
Elias hakikin opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Hän ei uskonut saavansa opiskelupaikkaa, sillä oli käynyt vain ammattikoulun. Kun Eliakselle sitten tarjottiinkin paikkaa, hän ei ollut uskoa silmiään. Hän muutti vaimonsa kanssa Joensuuhun, jossa he päätyivät Nehemian seurakunnan messuun. Pian, koronan tuoman etäopiskelumahdollisuuden myötä, Ikäläiset muuttivat kuitenkin takaisin Orimattilaan ja Lahden Samuelin seurakuntaan.
Eliaksen opiskelijaelämää sävytti pelko, että hän tekee turhaa työtä opiskellessaan alaa, joka ei työllistä.
– Pitkään minua vaivasi se, että opiskelin teologiaa ja tunsin sisäistä kutsua pastorinvirkaan, mutta tiedostin, että Lähetyshiippakunta on pieni kirkko, eikä pappisvihkimys opintojen jälkeen ole mikään itsestäänselvyys.
Elokuussa 2022 Jumala siunasi Eliasta ja hänen vaimoaan tyttärellä, Eliaksen piti jatkaa opintojaan piiri- ja myymälävartijan työn ohella. Jumalan johdatusta oli, että kaikesta huolimatta opinnot pysyivät käynnissä ja etenivät. Elias kutsuttiin mukaan syksyllä 2023 alkaneelle Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssille.
– Se sytytti toivon kipinän siitä, että en ehkä ollutkaan opiskellut teologiaa turhaan. Siitä alkaen tie pastorinvirkaan onkin edennyt paljon nopeammalla vauhdilla kuin olisin osannut ajatella: tammikuussa aloitin suorittamaan Lähetyshiippakunnassa yliopisto-opintoihin kuuluvaa työharjoittelua ja sen puitteissa olen päässyt jo muutamaan otteeseen saarnaamaan ja näkemään pastorin työtä lähempää.
Jesajan seurakunnan vastuupastorina aloittaminen merkitsee Ikäläisen perheelle muuttoa uudelle, entuudestaan täysin vieraalle paikkakunnalle:
– Odotamme tulevaa innoissamme ja positiivisella jännityksellä. Luotamme siihen, että Herra on avannut oven ja Hän pitää meistä huolen ja johdattaa meitä kuten tähänkin asti myös tulevaisuudessa. Minua ja perhettäni saa muistaa rukouksissa.
Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo muistelee Jeesuksen kehotusta rukoilemaan ”elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”
– On suurta armoa, että meillä on innokkaita ja motivoituneita teologeja, jotka kyselevät omaa paikkaansa Jumalan valtakunnan työssä ja ovat valmiita vastaamaan kutsuun palvella pastorina seurakuntaa. Asia ei ole laisinkaan itsestäänselvyys. Monet luterilaiset kirkot kamppailevat pappispulan kanssa.
Kerosuo toivookin, että hänen mainitsemansa Jeesuksen rukous voisi pysyä edelleen kirkkomme rukouksena ja samalla seurakuntalaiset säännöllisesti rukoilisivat pastoreiden ja heidän perheidensä puolesta, kuten varmasti jo tekevätkin.
Eliaksesta hänelle tulee ensimmäisenä mieleen erinomainen asenne.
– On hienoa olla kutsumassa henkilöä, jolla on samalla tehtävään sisäinen palo, mutta ei ole lähdössä niin sanotusti ”soitellen sotaan”, vaan on myös pyhää arkuutta tehtävän edessä. Seurakuntapastorin toimenkuvaan kuuluu laajalti erilaisia tehtäviä, eikä varmaan sellaista ihmemies MacGyveriä olekaan, joka olisi kaikessa luontaisesti vahvuusalueellaan. Mutta kun on kestävä perusta Jumalan armonaarteissa ja kirkon tuntomerkeissä, niin tälle perustalle on hyvä lähteä rakentamaan seurakuntayhteisöä, Kerosuo toteaa.