Kuva: James Tissot: Vision de Zacharie (Brooklyn Museum) /Wikimedia Commons

Vuonna 354 Rooman keisari Julius ilmoitti, että joulukuun 25. päivää tuli viettää voittamattoman auringon syntypäivänä (Natalis Sol Invictus). Julius pyrki saattamaan voimaan sitä pakanallista uskonnollisuutta, joka oli vallinnut aiemmin Roomassa. Kristinusko oli Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen hiljalleen levinnyt valtakunnassa. Kristittyjä kuitenkin vainottiin monin paikoin. Tilanne muuttui vuonna 313, jolloin keisari Konstantinos I lopetti vainot ja teki kristinuskosta luvallisen uskonnon.

Kristillistetty pakanakultti?

Keisari Juliuksen päätös asettaa pakanallinen juhla 25:nneksi joulukuuta oli harkittu teko. Kristityt olivat nimittäin pitäneet tuota päivää Jeesuksen syntymäpäivänä. Esimerkiksi kirkkoisä Hippolytos kirjoitti vuonna 204 Danielin kirjan selityksessään: “Sillä Herramme ensimmäinen tuleminen lihassa, kun hän syntyi Betlehemissä, oli 25. joulukuuta” (4.23.3). On kuitenkin ounasteltu, että kristityt olisivat puolestaan ensin asettaneet joulun vieton samalle päivälle, jolla olisi ollut Roomassa suosittu pakanallinen Saturnalia-juhla.  Tuo juhla ei kuitenkaan osunut koskaan joulukuun 25. päivälle. Juhla alkoi 17. joulukuuta ja kesti muutaman päivän päättyen viimeistään 23.12. Tunnetut antiikin juhlat eivät siis ole kristillisen joulun taustalla.

Syntymäjuhlan ajoitus

Kuinka joulu sitten asettui juuri tähän ajankohtaan? Asiasta on olemassa kaksi teoriaa. Molemmat teoriat voivat pitää yhtä aikaa paikkansa. Ensimmäinen teoria pohjaa Luukkaan evankeliumin tietoon, että Johannes Kastajan isä Sakarias kuului Abian pappisosastoon (Luuk. 1:5). Juutalaiset lähteet kertovat, että kun Rooman armeija tuhosi temppelin Av-kuussa vuonna 70, oli Joojaribin pappisosasto palvelusvuorossa. Kun Raamatun (1. Aik. 24) ja juutalaisten lähteiden perusteella tiedetään osastoja olleen 24 ja näiden palvelleen viikon jakson kaksi kertaa vuodessa, on laskettu, että Sakarian palvelusvuoro oli syyskuussa. Sakariaan palattua kotiin, Johannes sai alkunsa ja syntyi kesäkuun 25. päivä. Jeesus puolestaan syntyi puoli vuotta myöhemmin 25.12. (vrt. Luuk. 1:36).

Toinen teoria nostaa esiin muinaisen näkemyksen, jonka mukaan ihmiset elivät kokonaisen elämänkierron ja kuolivat siis sinä päivänä, jona elämä oli alkanut. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli juhla, jota kirkko oli viettänyt alusta lähtien. Ristiinnaulitseminen osui nykyisen kalenterimme maaliskuun 25. päivälle. Kun tuo sama päivä on Jeesuksen sikiämisen päivä, päädytään jälleen Jeesuksen syntymään 25.12.

Todellinen syntymä

Miksi siis on väitetty, että Rooman valtakunnassa valta-asemaan päässyt kristinusko olisi tarkoituksellisesti asettanut joulun vieton pakanallisen juhlan kanssa samalle ajankohdalle? Varhaisista lähteistä ei löydy tietoa, että kristityt olisivat jollain tapaa valikoineet hyvän ajankohdan. Päivä näyttää asettuneen siihen kohtaan, mihin perimätieto ja varhaisten kirkkoisien laskelmat osoittivat. 1800-luvulla kuitenkin nousi esiin halu osoittaa kirkon rappeutuminen jo varhaisesta alkaen. Niinpä erilaisten pakanallisten ajatusten nähtiin muun muassa joulun kohdalla hiipineen kirkkoon jo 300-luvulta lähtien. Tällaista rappioteoriaa pidetään nykyään vanhentuneena.

Jouluevankeliumissa mainitaan Jeesuksen syntyneen Rooman keisari Augustuksen aikana. Jouluevankeliumin keskuksessa ei kuitenkaan ole keisarin mahti ja loisto, vaan maailman Vapahtaja ja iankaikkinen Jumala, joka syntyi ihmiseksi halpaan betlehemiläiseen seimeen. Joulun vieton lähtökohta ei ole kuninkaiden tai keisarien tai edes kirkon mahtimääräys. Joulun vieton lähtökohta on Jumalan yhdistyminen ihmisyyteen, että hän, joka tuli ihmiseksi, tekisi kirkossaan meidät Jumalan lapsiksi.

Pastori Antti Leinonen,

Stefanoksen luterilainen seurakunta, Rovaniemi

Joulusaarnan kirjoitti pastori Jukka Peranto

Augustus, Quirinius, Joosef, Maria ja Jeesus. Nämä viisi toinen toistensa aikalaista evankelista Luukas mainitsee jouluevankeliumissaan nimeltä. Jos kysyisimme muilta heidän aikalaisiltaan, ketä edellä mainituista kutsutaan herraksi ja vapahtajaksi, vastaus olisi selvä: keisari Augustus on herra ja vapahtaja. Useammasta roomalaisesta keisarista on aikanaan käytetty arvonimeä ”koko maailman pelastaja” – tai vapahtaja, kuten raamatunkäännöksemme sanan kääntävät. Niin myös Augustusta kutsuttiin ”kreikkalaisten ja koko maailman pelastajaksi”. Keisari nähtiin jumalallisena hallitsijana, jonka jokaisen tuli tunnustaa herraksi.

Miksi piilossa?

Jos siis jouluyönä olisi levinnyt kaikkialle tieto vapahtajan syntymästä, ihmisten ajatukset olisivat suuntautuneet Roomaan ja keisarin palatsiin. Mutta tämä Vapahtaja syntyikin aivan jossain muualla kuin Rooman kaupungissa. Hän syntyi pienessä Betlehemin kylässä. Eikä hän syntynyt keisarin palatsiin, vaan karjasuojaan. Jos vapahtaja – keisari Augustus – olisi kulkenut niillä main, koko Betlehemin kylä olisi tarvittaessa tyhjennetty häntä varten. Mutta kun Vapahtaja – Jeesus Kristus – saapui, sai hän syntyä karjaeläinten sekaan, kun muualta ei löytynyt tilaa.

Näin jo pelkällä syntymällään Jumalan Poika saarnaa meille, kuinka erilainen onkaan taivaallinen Vapahtaja maallisiin vapahtajiin verrattuna. Hän saapui matalaan majaan, josta hänelle ei löytynyt edes omaa vuodetta, vaikka hänelle olisi kuulunut vielä suurempi kunnia ja ylellisyys, kuin yhdellekään keisarille. Maan päällä ei hänen syntymäänsä kuulutettu ympäri Rooman valtakuntaa, mutta taivaassa riemuittiin ja ylistettiin, kun Jumalan Poika syntyi ihmiseksi – meidän kaltaiseksemme.

Miksi kedon paimenet?

Jos keisari olisi saanut lapsen, kukaan ei olisi lähettänyt sanansaattajaa Roomasta Betlehemiin. Mutta juuri Betlehemin kedolla valvoville ja unohdetuille paimenille lähetettiin taivaallinen sotajoukko viemään sanaa Jumalan Pojan syntymästä: ”Tänä päivänä on teille syntynyt vapahtaja! Hän on Kristus, Herra!”

Tämä paimenille kuulutettu vapahtaja ei ole mikään maallinen hallitsija, vaan hän on Kristus, Jumalan lupaama messias, ja hän on Herra. Keisari olkoon keisari, mutta Kristus on Herra. Augustus olkoon kreikkalaisten ja roomalaisten pelastaja, mutta Jeesus on koko maailman Vapahtaja. Tämä ilosanoma ei ole jäänyt paimenten omaksi tiedoksi, vaan se on julistettu sinullekin. Sinulle on syntynyt Vapahtaja Daavidin kaupungissa! Hän on Kristus, sinun Herrasi.

Vähäisten suuri kuningas

Herrana Hän tahtoi tulla alhaista alhaisemmaksi, koska hän tuli palvelemaan meitä eikä meidän palveltavaksemme.

Tämä Vapahtaja, joka syntyi jouluna ja laskettiin seimeen, nostettiin myöhemmin ristille meidän tähtemme. Hänet, joka Betlehemissä kapaloitiin liinoilla, käärittiin Golgatalla käärinliinoihin ja kannettiin hautaan. Kuolemallaan hän voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan ja hän nousi sankarina haudasta.

Edelleen Herra ja koko maailman Vapahtaja saapuu luoksemme sanaan ja sakramentteihin ”kapaloituna”. Ei hän saavu kuin maalliset ruhtinaat omalla ylhäisyydellään koreillen tai meitä tavallisia ihmisiä vältellen. Eikä hän vaadi sinua ensiksi raivaamaan kaikkea syntiä ja saastaa pois elämästäsi, jotta hän voisi tulla luoksesi. Sinun sydämesi voi olla yhtä ahdas ja pimeä, kuin Betlehemin yön karjasuoja, ja silti Kristus on jo tullut sinne pyhässä kasteessa asumaan. Siksi tänäkin jouluna sinun uskosi oljilla aivan varmasti lepää sinun veljeksesi syntynyt Jeesus Kristus – Herra ja koko maailman Vapahtaja.

Pastori Jukka Peranto

Pyhän Marian luterilainen seurakunta, Rauma

Kuva: Artvee / Abraham Bloemaert (Dutch, 1564-1651): Adoration of the Magi (1624)

Jeesuksen syntymäkertomus voi evankeliumin lukijalle näyttäytyä kauniina, mutta sattumanvaraisena tapahtumana syrjäisessä Beetlehemissä. Tarkemmin katsottuna näemme, miten kaikkien on tietämättäänkin palveltava seimen lasta. Keisari Augustus toimittaa Quiriniuksen kautta Juudeassa verollepanon. Kuningas Herodes kuuluttaa messiaan syntyvän Beetlehemissä. Avaruuden kiertoratojen tähti-ilmiötkin ajoittuvat palvelemaan kuninkaan tuloa. Mutta Itäisenmaan tietäjät ensimmäisenä asemoivat itsensä joulun lapseen: ”Olemme tulleet häntä kumartamaan.”(Matt.2:2) Kumartaminen on ulkoinen tapa ilmaista kunnioitusta. Viime kädessä se ilmaisee, ketä ihminen pelkää ja rakastaa. Keneen hän laittaa turvansa ja toivonsa?

Tämä on teema, jota Matteus kuljettaa läpi evankeliuminsa. Ensin Herodes vastaa siihen juonikkaasti ja murhanhimoisesti ”että minäkin tulisin häntä kumartamaan” (2:8), vaikka kumarsikin vain omaa valtaansa. Perkele puolestaan tarjosi Jeesukselle maailman rikkaudet ja nautinnot, ”jos lankeat maahan ja kumarrat minua” (4:8). Rooman armeijan upseeri ”tuli ja kumartui maahan hänen eteensä” (9:18). Hän oli polvillaan tyttärensä sairauden ja kuoleman uhan edessä eikä Jeesuksen itsensä tähden. Monet muutkin eri syistä kumarsivat, mutta evankeliumi päättyy Herransa kieltäneiden opetuslasten kohtaamiseen Ylösnousseen kanssa: ”Kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä.” (28:9)

Matteus väittää ja kysyy: Jokainen kumartaa jotakin. Toiset tekevät sen tietoisesti, toiset tietämättään. Toiset kumartavat elävää Jumalaa, toiset epäjumalaa. Ketä sinä kumarrat? Tämä on joulusi tärkein kysymys. Kaikki muut aiheet ovat mitättömiä ikuisuuteen ulottuvan vastauksesi äärellä. Seimen lapsi kysyy sinulta: Oletko pannut toivosi minuun vai pian katoaviin ideoihin ja idoleihin? Laitatko turvasi minun sanaani vai ihmisten lupauksiin ja mahdollisuuksiin? Liitytkö sinä minun vai tämän maailman jumalan kumartajien joukkoon? (Ilm.4:8, 13:4)

Hän, joka kuninkaiden kuninkaana tätä sinulta kysyy, on myös syntiemme tähden ristiinnaulittu Kristus, joka ei tullut kumarrettavaksi vaan kumartumaan sinun puoleesi. ”Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” (Mk.10:45) Hänen edessään emme kumarra orjallisesta pelosta tai kuuliaisuudesta emmekä imelästi saadaksemme häneltä jotakin. Kristillinen Kirkko kumartuu Herransa seimen ja alttarin ääreen rakkaudesta häneen, joka ensin rakasti meitä ja yhä rakastaa kantaen armollaan ja täyttäen lahjoillaan.

Siksi tänäkin jouluyönä kristikunta yhtyy riemulliseen virteen, joka kaikuu läpi kuoleman, pelon ja epätoivon pimeyden:

Herrojen Herra, valo maailmamme,
ihmisen lapseksi syntynyt.
Katsokaa lasta, taivaan kuningasta,
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa Herraamme.

VK 27:2

Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Jeesuksen edellä kulkenut ”tienraivaaja” Johannes Kastaja julisti: ”Tehkää erämaahan Herralle tie!” Ei lehtojen ja puutarhojen keskelle, ei sinne missä on iloa, elämää ja runsautta – vaan erämaahan, kuivaan ja yksinäiseen paikkaan. Sinne Herra saapuu. Samalla tapaa Jesajan profetia kertoo valosta, joka loistaa pimeydessä vaeltavalle kansalle, kuolemanvarjon maassa asuville. Lupaus ilosta ei kuulu vain iloisille, eivätkä valoa näe vain riittävän ”valaistuneet” vaan juuri huolten ja murheiden keskelle kuulutetaan joulun evankeliumi.

Maailma, johon Jeesus Kristus syntyi, ei ollut valmis häntä varten, se oli rauhaton ja ahdistuksia täynnä.  Sellainen maailma on nytkin, sellainen on usein myös meidän sydämemme – monien pelkojen, huolten ja myös syyllisyyden raskauttama.

Jeesus Kristus ei saavu ”rauhan ruhtinaana” hallitsemaan rauhaa, jonka joku toinen on ensin häntä varten rakentanut. Hän itse tuo rauhan mukanaan. ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.” Tämä on rauhaa, joka voi säilyä ja kukoistaa jopa siellä, missä ulkonaiset olosuhteet ovat rauhattomia tai ihmisen oma sydän on huolten uuvuttama. Jumalan Poika tulee rauhattomuutemme keskelle, elämäämme ja kaikkiin vaikeuksiimme läsnä olevaksi. Lopulta ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta hän avaa tien ulos ”kuolemanvarjon maasta”. Jokainen, joka kasteen ja uskon kautta on liittynyt Kristukseen, on matkalla kohti Jumalaa, rauhaa ja elämää, vaikka tämän matkan aikana vaivoja vielä kärsimme.

Jos tulevana jouluna tunnet suurta iloa, kiitä Herraa, joka on ilon lähde! Jos tunnet kaipausta, uupumusta tai surua, kiitä Herraa, sillä hän antaa toivon paremmasta. Jos tunnet katumusta, syyllisyyttä tai häpeää siitä, miten olet elänyt – kiitä siltikin Herraa, sillä Jeesuksen tähden Jumala on luvannut pelastuksen ja syntien anteeksiantamuksen jokaiselle, joka Kristuksen luo tulee. Aamen.

Pastori Esko Murto

Pyhän Johanneksen luterilainen seurakunta, Tampere