Piispa Juhana Pohjola ja kansanedustaja Päivi Räsänen odottavat oikeudenkäynnin alkua istuntosalin edessä

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi maanantaina 24.1.2022 oikeudenkäynti kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhana Pohjolaa vastaan. Yli kahdeksan tuntia kestäneessä istunnossa luettiin syytteet, syyttäjä ja puolustusasianajajat esittelivät asiansa, käsiteltiin todisteet ja lopuksi kuultiin vastaajia Räsästä ja Pohjolaa. Oikeudenkäynti jatkuu 14.2.2022 loppulausuntojen antamisella.

Raamattukäräjät

Kansanedustaja Räsänen tuli Raamattu kädessä sisälle käräjäoikeuden ovista. Hänen mukaansa kyse on Raamattukäräjistä. Valtiosyyttäjä Anu Mantila pitkässä asian esittelyssä painotti, ettei oikeussalissa ole käsitellyssä Raamattu ja sen tulkinta eikä teologiset kysymykset. Hämmentävää sen sijaan oli, että syyttäjä yhä uudestaan itse palasi raamattuteologisiin kysymyksiin ja haastoi niillä vastaajia.

– Jos uskonnonvapauden nojalla tulkitsee Raamattua tietyllä tavalla ja julkaisee näitä mielipiteitä, se voi olla rikos, Mantila painotti.

Räsäsen asianaja Matti Sankamo toikin esille, että jos tuomioistuin lähtee tuomitsemaan Raamattua, mitä Räsänen oli suoraan lainannut, silloin tuomistuin ottaa kantaa teologiaan ja raamatuntulkintaan. Puolustus torjui kuitenkin jyrkästi, että Raamatun varjolla olisi halvennettu ja solvattu homoseksuaaleja.

– Tämä on ensimmäinen Suomessa käsitelty rikosasia, jossa vastaajan väitetään kiihottaneen ihmisryhmää vastaan tekstissä, jossa hän nimenomaisesti kehottaa kunnioittamaan tätä vähemmistöä, Sankamo perusteli.

Juhana Pohjolaa haastatellaan ennen oikeudenkäynnin alkua.

Uskonvapaus uhattuna

Piispa Juhana Pohjola kertoo yllättyneensä oikeuskäsittelyn sisällöstä ja valtiosyyttäjän argumentaatiosta. Hänen mukaansa jos syyttäjän esittämät perusteet hyväksyttäisiin oikeudessa, merkitsisi se valtavaa muutosta sanan- ja uskonnonvapauteen.

– Syyttäjän mukaa Raamattua saa kyllä siteerata, mutta ei esittää omana mielipiteenään, jos puheen katsovan olevan syrjivää puhetta. Sen lisäksi hän tulkitsee puheen synnistä, rikkinäisyydestä ja luonnottomuudesta voivan olevan halventaa ja solvaava puhetta. Lopuksi syyttäjä vielä torjuu jaottelun ihmisen olemuksen ja tekojen välillä. Hänen mukaansa ei voida hyväksyä kutsumaansa fundamentalistista jakoa: ” Jumala rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä”. Näissä väitteissä on vakaalaudalla sanan- ja uskonnon vapautemme, Pohjola korostaa.

– Raamatun sana ei ole irrallinen sitaattikokoelma vaan se tulee yhteisöllisesti ja yksilön kohdalla tunnustaa, julistaa ja ajankohtaisesti soveltaa saarnatuoleissa ja julkaisuissa. Puhe synnistä, häpeästä ja luonnottomuudesta ei halvenna ihmisen arvoa vaan päinvastoin alleviivaa hänen arvoaan vastuullisena teoistaan sekä rikkoutunutta suhdetta Jumalaan. Olisi päinvastoin hengellisesti syrjivää ihmistä kohtaa olla julistamatta hänelle koko Jumalan synnin ja Kristuksen armon sanomaa. Lisäksi on välttämätöntä tehdä ero ihmisen arvon ja hänen tekojensa arvioinnin välillä. Meille on luovuttamatonta sanoa, että Jumala rakastaa syntistä, vaikka ei hyväksy ihmistä tuhoavaa syntiä. 

Opetusvihkoa luettu ahkerasti

Oikeudenkäynnissä esillä ollut pamfletti ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” on oikeudenkäynnin myötä noussut erittäin suosituksi. Vuonna 2004 julkaistun kirjoituksen painos on jo pitkään ollut loppu, mutta sähköinen versio on ollut saatavilla ladattavana pdf-muotoisena dokumenttina ensin Luther-säätiön sivuilla ja myöhemmin Lähetyshiippakunnan sivuilla.

Oikeudenkäynnin myötä pamfletista tehtiin myös oma erillinen uutisartikkeli, jotta teksti olisi helpommin saavutettavissa myös sellaisille lukijoille, jotka eivät halua erillistä latausta tehdä. Lähetyshiippakunnan internet sivujen toimitussihteerinä toimiva hiippakuntasihteeri Sami Niemi on ollut yllättynyt kirjoituksen saavuttamasta suosiosta.

– Latausmäärät ovat todella korkeita, suomenkielinen artikkeli on avattu yli 8000 kertaa ja englanninkielinenkin yli 2400 kertaa. Pamfletin Pdf-dokumenttikin on ladattu viimeisen viikon aikana lähes 2000 kertaa. Oikeudenkäynti on todella nostanut pienen ja suhteellisen vähämerkityksellisen osan kirkkomme opetusmateriaalista julkisuuteen. Toiveeni on, että edes osa lukijoista on löytänyt myös muun opetusmateriaalimme, kuten noin 9000 kuunneltavaa saarnaa tai opetussivustomme luterilainen.net opetukset.

Kiinnostusta maailmalla

Oikeudenkäynti on jo pitkään ollut kiinnostuksen kohteena myös ulkomaisessa kristillisessä mediassa. Syytteiden nostoa ja oikeudenkäyntiä ovat seuranneet tiiviisti CNE News, CBN, Christian today, Christianity today ja Evangelical focus. Huoli uskonnon- ja sananvapauden kaventumisesta on jaettu laajalti myös eri kirkkojen ja kristillisten järjestöjen parissa.

Oikeudenkäynnin myötä myös isot valtavirran uutistalot BBC, Reuters, Euronews, Independent, The Federalist ja Daily Wire ovat poimineet asian uutisvirtaansa.

International Lutheran Council ja monet sen jäsenkirkot ovat huomioineet oikeudenkäynnin ja kutsuneet seurakuntiaan muistamaan tilannetta rukouksessa.

– Olemme kiitollisia sisarkirkkojemme tuesta ja tahdomme kiittää kaikkia esirukoilijoita myös kotimaassa. Oikeudenkäynti jatkuu vielä, joten pyydämme että kristityt Suomessa ja ympäri maailmaa muistaisivat oikeudenkäyntiä rukouksessa myös tulevaisuudessa, Juhana Pohjola toteaa

Sami Niemi

Avustava sihteeri

Hämeenlinna ,