Oletko sinä joskus kuunnellut saarnan nettisivuiltamme? Mahdollisesti, sillä ne ovat olleet suosittuja siitä lähtien, kun saarnoja alettiin julkaista Suomen Luther-säätiön nettisivuilla parikymmentä vuotta sitten. Netin kautta kuunneltavat saarnat avasivat myös jumalanpalvelusyhteisöjen ulkopuolella eläville ikkunan, jonka kautta messuissa julistettuun Sanaan pystyi tutustumaan.

 – Saarnojen nauhoitus ei aikoinaan syntynyt suurena strategisena toimintasuunnitemana, vaan eräs henkilö pyysi, voisiko saarnan nauhoittaa, jotta myös pyhäkoulua pitävät henkilöt pystyisivät kuuntelemaan saarnan myöhemmin. Siitä se sitten lähti, hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo.

Kerosuo muistelee itsekin aikoinaan tutustuneensa Luther-säätiön seurakuntiin netistä saarnoja kuuntelemalla. Myös moni muu on kertonut, että on aluksi tehnyt näin pitkäänkin ennen kuin on uskaltautunut mukaan.

– On upea asia, että saarnat voivat olla rakentamassa. Toki samalla haluamme olla aina kutsumassa myös messuun Jumalan lasten pöytään ja yhteyteen, Kerosuo lisää.

Sittemmin Lähetyshiippakunnan mediatyö on saanut saarnojen rinnalle monenlaista muita ulottuvuuksia. Esimerkiksi YouTubesta voi seurata messujamme tai Kesäjuhlaa, Studio Kryptan ohjelmista puhumattakaan. Uskonpuhdistuksen muistovuoden 2016 lähestyessä Lähetyshiippakunta halusi olla mukana nostamassa esiin uskonpuhdistuksen ja pelastuksen aarteita. Silloinen dekaani Juhana Pohjola antoi Kerosuolle tehtäväksi ottaa vastuulleen luterilainen.net -sivuston sisällön suunnittelun ja työstämisen. Sivusto palvelee kiinnostuneita edelleen.

– Samoin ainakin muutama on tunnustanut kuuntelevansa Oikeasti luterilainen– podcastia, joka on päässyt alkuun sen myötä, että hetkellisesti korona pyyhkäisi kalenterin tyhjäksi, Kerosuo iloitsee.

Tänä kesänä mediatyöhön on harkitusti panostettu, kun aiemmin aloitettua työtä jatketaan ja lisätään. Lähetyshiippakunta on näet palkannut kokoaikaiseksi mediatyöntekijäksi Matti Reinikan. Hän aloittaa laajennetussa työnkuvassaan elokuussa.

Pitkän linjan dokumentaristi ja seurakuntalainen

Matti Reinikka valmistui Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1997. Päättötyönään hän teki dokumenttielokuvan, mikä suuntasi hänen työuraansa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin:

– Jotenkin ajauduin opiskeluaikana dokumenttien pariin ja olen niitä tehnyt siitä lähtien, Matti kertoo.

Työuransa aikana Matti on työskennellyt pääasiassa Elokuvaosuuskunta Siperia -niminen tuotantoyhtiön kautta. Sekä omissa ja toisten tekijöiden projekteissa hän on toiminut eri rooleissa myös äänittäjänä, tuottajana ja leikkaajana.  Matin merkittävimpiä aiempia töitä ovat olleet vuonna 2019 valmistunut Seinäjoen arabikevät -niminen dokumentti, joka käsitteli pakolaiskriisiä. Tätä ennen hän ohjasi Miisa Latikan kanssa Helsingin musiikkitalosta kertovan dokumentin Musiikkitalo – alkusoitto. Isot kotimaiset rahoittajat tukivat noin viiden vuoden mittaista tuotantoa. Elokuva palkittiin maailman suurimmilla taidetta käsittelevien elokuvien festivaalilla, International Festival Of Films On Art -tapahtumassa, Kanadan Montrealissa vuonna 2013. Vuonna 2005 valmistui Tunnustus-nimen dokumentti, jonka Matti oli myös tehnyt yhteistyössä Miisa Latikan kanssa. Ylen tuotantona valmistunut elokuva käsitteli Suomen Luther-säätiön alkuvaiheita.

Lähetyshiippakunnan ja Suomen Luther-säätiön messuihin Matti oli tullut mukaan ennen Tunnustus-dokumentin tekemistä. Pikkuhiljaa häneltä ryhdyttiin pyytämään satunnaisia tilaustöitä kirkon tarpeisiin. Niistä suurimpia oli Ristisaatto-dokumentti, joka julkaistiin, kun Suomen Luther-säätiö täytti 15 vuotta.

– Pitkä dokumenttielokuva on mielestäni kuningaslaji. Se tuo henkilöiden kautta todellisuuden lähelle katsojaa, ja myös elokuvan tekijää, Matti pohtii.

Tällä hetkellä Matti työstää työryhmän kanssa Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiprosessia seuraavaa dokumenttielokuvaa. Heidän tavoitteenaan on saada elokuvalle riittävä rahoitus, jotta Matti voisi tehdä sen loppuun.

Koronarajoitukset johtivat liveohjelmiin

– Vaikeat ajanjaksot pakottavat joskus uusiin avauksiin ja kehittämään toimintaa. Nyt, kun katsoo taaksepäin, on hauska havaita, että myös korona-aikaan alkanut työ on muodostunut tärkeäksi, dekaani Kerosuo huomauttaa.

Kerosuo viittaa Lähetyshiippakunnan luterilaisia keskustelu- ja haastatteluohjelmia tuottavaan Studio Kryptaan, joka sai syntynsä maaliskuussa 2020. Hyvin pian koronarajoitustoimien alettua Matti ja Helsingin Pyhän Markuksen seurakunnan pastori Samuli Siikavirta innostuivat ideasta striimata messuja nettiin katsottavaksi. Vaikka Matti oli tehnyt työkseen videotuotantoa, hänellä ei ollut aiempaa kokemusta livestriimaamisesta. Hän hankki tarvittavan tekniikan, ja suorat lähetykset Koinonia-keskuksessa pidetyistä, kokoontumisrajoituksien puitteissa järjestetyistä messuista aloitettiin.

Keväämmällä koronarajoitusten jatkuessa oli päätettävä, voiko Kesäjuhlaa järjestää. Kun järjestäminen todettiin mahdottomaksi, ryhdyttiin Koinonia-keskuksen alakertaan pystyttämään studiota virtuaalista juhlalähetystä varten. Liisa Pitkäranta suunnitteli Studio Kryptan lavastuksen ja tarvittava tekninen kalusto hankittiin.

– Siitä se sitten lähti. Kun Kesäjuhla oli lähetetty, aloitimme keskusteluohjelmien tekemisen, Matti muistelee.

Studio Kryptan katsojamäärät ovat siitä lähtien kasvaneet tasaisesti. Ohjelmia esitetään säännöllisesti myös esimerkiksi Radio Patmoksella. Tähän asti Matti on ollut mukana palkkiotoimisesti muiden töittensä ohella. Hän on vastannut ohjelmien teknisestä toteutuksesta. Niiden aiheet ovat valikoituneet pitkälti vapaaehtoisten toimittajien omien kiinnostusten ja innostusten mukaan. Matti arvostaa suuresti toimittajien käyttämää aikaa ja panostusta:

– Parhaat ohjelmat tulevat silloin, kun toimittajat ovat henkilökohtaisesti innostuneita aiheista, hän toteaa.

Täysiaikaisesti Studio Kryptaan

Työosuuden nosto antaa Matille mahdollisuuden keskittyä Studio Kryptaan kokoaikaisesti. Tarkoitus on jatkaa tutulla haastatteluformaatilla, mutta myös lyhyempiä ja toisinaan myös dokumentaristisia ohjelmia on visioitu.

– Kokoaikainen työ mahdollistaa minulle studion ulkopuolella työskentelyn. Olen hyvin avoin ideoille ja toiveille, Matti kertoo.

Kustannustehokkainta ohjelmien tekeminen on tutusti studiossa, mutta jos halutaan tarjota katsottavaksi dokumentaristisempaa ohjelmaa studion ulkopuolella, tarvittavan ajan määrä kasvaa moninkertaiseksi.

 – Pidän arvokkaana, että meillä on ammattimies tekemässä ja Lähetyshiippakunta voi tuottaa myös tällaisia ohjelmia, kuten esimerkiksi Paimenet-sarjaa, Kerosuo korostaa.

Alan ammattilaisena Matti pyrkii tuottamaan korkeatasoista sisältöä:

– Mielestäni riman pitää olla meillä yhtä korkealla kuin kaupallisissa medioissa.

Matti painottaa myös, että materiaalin laatu kulkee rinnakkain tuotantoon käytetyn ajan kanssa. Mitä enemmän aikaa käytetään, sitä parempaa laatua saadaan. Tämä vaatii luonnollisesti myös rahaa:

– Emme voi tehdä kanavaa ilman taloudellista tukea.

Kerosuo pitää ongelmallisena, että Lähetyshiippakunnan näkyvyys ja tunnettuus ovat edelleen heikkoja: – Olemme sen verran pieni toimija, että kaikki normaalin seurakuntatyön päälle tulevat satsaukset on pystyttävä huolella perustelemaan. Uskon kuitenkin, että kentällä tuetaan laajasti Mattiin ja Studio Kryptaan satsaamista ja ymmärretään, että tarvitsemme sen tuomaa näkyvyyttä. Talousraamin teki helpommaksi tällä kertaa se, että Reinikan palkkaamiseen saatiin tulevaksi vuodeksi erityinen, tähän tarkoitukseen annettu 25 000 euron täsmälahjoitus. Pystymme sen turvin maksamaan kokoaikaisen palkan ilman, että nostamme seurakuntien maksamaa hiippakuntamaksua, jolla katetaan kaikki yhteisen työn kulut. Toivon, että tämä esimerkki voisi tuoda innostuneita lahjoittajia myös jatkossa. Tämä on tietenkin valtava kiitosaihe jälleen, että on lahjoittaja, joka kokee motivoivaksi saada nähdä, miten konkreettisesti tuella voidaan mahdollistaa kirkon elämää.

Kesäjuhlaan ja Keniaan

Matin työrupeama alkaa vauhdilla, kun kalenteri kääntyy elokuulle. Ensimmäiseksi Matti suuntaa Loimaalle Kesäjuhlaan. Sinne pystytetään Studio Kryptan telttastudio, jossa tehdään muutamia haastatteluja juhlaviikonlopun aikana. Tällä kertaa Matti keskittyy myös Kesäjuhlan varsinaisen ohjelman taltiointiin. Hän pyrkii kuvaamaan mahdollisimman monia tilaisuuksia viikonlopun aikana ja tekemään niistä videokoosteen.

Kuun loppupuolella Matti matkustaa pastori Kalle Väätäisen seurassa Keniaan kirkkomme nimikkolähettien Leena ja Tuomo Simojoen luokse. Matkan aikana Matti seuraa ja taltioi Lähetyshiippakunnan lähetystyötä ja yhteistyötä LHF:n (Lutheran Heritage Foundation) kanssa. Tulossa on yksi isompi dokumentti, ja eri työaloista lyhyempiä videoita.

Jumalan varassa

Uusiin työkuvioihin Matti suhtautuu kokemusta huokuvalla luottamuksella. Hän tuntee projektien kulut ja niihin liittyvät vastoinkäymiset. Vaikeudet, joista kuitenkin selvitään. Vuosien osa-aikaisten kuvioiden jälkeen Matti arvostaa kokoaikaista mahdollisuutta keskittyä Studio Kryptaan:

– Minulla on suuri into tarttua tähän työhön, kun tiedän, että voin panostaa siihen ihan kunnolla. Tosi hyvältä tuntuu.

Innostuksen ja kiitollisuuden ohella Matti on myös huomannut ilmiön, joka hengellisen työn tekemiseen liittyy:

– Välillä tulee hirveän voimakasta sisäistä vastusta. Sen voimakkuus on ollut yllättävää.

Noina hetkinä Matista tuntuu ihan kuin joku sanoisi, että ”Sinusta ei ole tähän, olet ihan surkea, lopeta”. Hän on kuitenkin saanut kokea, että myös tällaisina hetkinä Jumala auttaa:

– Olin kerran Kesäjuhlilla ja tuntui, että kaikki meni pieleen. Päässäni pyöri ajatus, että lopetan Studio Kryptan, minusta ei ole siihen ja kaikki vaan nauravat minulle. Tiesin, ettei se ollut totta, mutta se tuntui niin todelta, että olin jo aikeissa pakata auton, lähteä pois ja lopettaa. Silloin juhlakentältä juoksi luokseni täysin tuntematon vanhempi rouva, joka sanoi, että ”Mun oli vaan pakko tulla sanomaan, että kuinka yksi mies voi tehdä näin paljon kirkon hyväksi, ihan mahtavaa!”

Rouvan antamat kehut olivat niin ylenpalttisia, että Mattia alkoi naurattaa. Jumala oli huomannut, että hän oli epätoivon partaalla, ja lähetti enkelin.

– Tämä työ on täysin Jumalan varassa. Teen tietysti sen, mitä osaan, mutta en pysty itse päättämään, että teen jotain merkityksellistä, Matti toteaa.

Esirukoukset Matin työn ja Studio Kryptan puolesta eivät siis jatkossakaan mene hukkaan.

Samoin taloudellista tukea tarvitaan jatkossakin. Voit osoittaa tukesi Lähetyshiippakunnan Mediatyölle ja Studio Kryptalle tilisiirron viitteellä 8222 ja Luterilainen.netille viitteellä 7773. Merkitse saajaksi Suomen Luther-säätiö ja tilinumeroksi FI59 1023 3000 2354 52. Kiitos tuestasi!

Kirkkomme ruotsinkielinen työ vahvistuu tänä kesänä, kun Kesäjuhlassa kaksi pastoria vihitään palvelemaan ruotsinkielisiä seurakuntiamme. Pietarsaaren Pyhän Jakobin  seurakunnassa (Sankt Jakobs församling) oman toimen ohella pastorina ryhtyy palvelemaan Lennart Ahlvik. Tämän lisäksi Lennart sijaistaa myös pastoreita muualla Pohjanmaalla sekä suomen- että ruotsinkielisissä seurakunnissa. Turun Pyhän Gabrielin seurakunnassa (Sankt Gabriels församling) aloittaa puolestaan Niklas Antonsson osa-aikaisella työosuudella.

Koronavuodet kirkastivat seurakunnan merkityksen

Lennart Ahlvik asuu Luodossa Kokkolan ja Pietarsaaren välillä vaimonsa ja kahden pienen poikansa kanssa. Päivätyönsä hän tekee tällä hetkellä elintarvikealalla. Vapaa-aikanaan hän täydentää teologian maisterin opintojaan suorittamalla STM-tutkintoa  Församlingsfakultetenissa Göteborgissa.

Lennartin Jumala on johdattanut nykyiselle paikalleen Turun Pyhän Gabrielin seurakunnan kautta. Seurakunnasta tuli Lennartin ja hänen vaimonsa koti, kun hän oli muuttanut Pohjanmaalta sinne opiskelemaan. Kahden vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin Pohjanmaalle ja alkoi tehdä opintojen ohella töitä ruotsinkielisessä laestadiolaisuudessa (LFF-liikkeessä), ensin nuorisotyötä ja sitten kristillistä radiotyötä.

– Oli monella tavalla antoisaa aikaa palvella näissä tehtävissä, mutta tietyt asiat oman tehtävän ja virkateologiaan liittyen johtivat siihen, että päätin lopulta luopua tehtävästä, kuvailee Lennart kyseistä työsuhdettaan.

Tuolloin elettiin koronavuosia. Hän huomasi, kuinka tärkeää seurakuntayhteys ja jumalanpalvelus ovat kristityn elämässä:

– Kaipasin sitä jumalanpalveluselämää Sanan ja sakramentin ympärillä, jota olimme saaneet elää aikaisemmin jo muutaman vuoden.

Niinpä perhe päätyi keväällä 2022 Pyhän Jakobin seurakunnan messuihin. Seurakunta on tullut perheelle rakkaaksi. Lennart iloitseekin, että he ovat perheenä viihtyneet siellä.

”Suuri helpotus tässä virassa on, ettei oteta omista vaan Jumalan varastoista. Hän kutsuu ja lähettää.”

Lennart ottaa kutsun paimenvirkaan vastaan iloiten, mutta toisaalta lähestyvä pappisvihkimys herättää myös toisenlaisia tunteita.

– Tietysti on suuri ilo saada palvella ”sovituksen virassa” ja olla jakamassa Kristuksen armolahjoja muille ihmisille. Samalla oma heikkouteni, puutteellisuuteni ja syntisyyteni nousevat helposti omien silmien eteen. Suuri helpotus tässä virassa on, ettei oteta omista vaan Jumalan varastoista. Hän kutsuu ja lähettää. Hän myös varustaa ja antaa kaiken tarvittavan.

Seurakunnan rakentajasta paimeneksi

Niklas Antonsson on kotoisin Ruotsista, mutta asuu nykyisin Kaarinassa. Hän työskentelee kirkkohistorian opettajana Göteborgissa Församlingsfakultetenissa, jossa muun muassa monet Lähetyshiippakunnan pastorit ovat aiemmin suorittaneet tai parhaillaan suorittavat tunnustukselliseen luterilaiseen teologiaan syventäviä STM-tutkintoja.

Turun Pyhän Gabrielin seurakunnassa Niklas on ollut vuodesta 2011 lähtien. Hän oli siis mukana jo silloin, kun seurakunnan toimintaa käynnistettiin. Niklas oli jo aiemmin opiskellut teologiaa ja jatkoi tuolloin opintojaan Åbo Akademissa.

– Olen vähitellen saanut kasvaa erilaisissa seurakuntaelämään kuuluvissa tehtävissä ja nyt saanut myös kutsun paimeneksi, Niklas kertoo tiestään. Hänen toiveensa ja rukouksensa onkin, että hänen toimintansa pastorina olisi siunaus tutulle kotiseurakunnalle.

 

Lahjakkaita ja motivoituneita miehiä pioneerityöhön

Dekaani Joel Kerosuo odottaa iloiten ja kiitollisena Kesäjuhlaa, jossa tulevat pastorit Niklas ja Lennart vihitään pyhään paimenvirkaan:

– Juhlatunnelmani Loimaan Kesäjuhlan edellä ovat parantuneet viikko viikolta sitä mukaan, kun olen saanut vahvistuksen seurakunnan esittämistä kutsuista pastoreille ja tulevista pappisvihkimyksistä. On suurta lahjaa, että saamme liittää myös Niklaksen ja Lennartin tähän vihittävien joukkoon.

”Tällaisina päivinä on helppo hymyillä dekaanin konttorilla.”

Kerosuon päällimmäisenä tunteena on valtava ilo ja kiitos siitä, että Jumala lähettää pienelle luterilaiselle kirkollemme palvelukseen näin lahjakkaita ja motivoituneita henkilöitä. Hän toivoo, että tulevat vihkimykset voisivat olla myös laajemmin vahvistamassa Lähetyshiippakunnan ruotsinkielistä työtä:

– Vuosien saatossa on ollut omat haasteensa ja pioneerivaihe on usein työlästä. On yritetty pienin askelin kehittää ruotsinkielistä työtä esimerkiksi koordinaattorin nimeämisellä ja kokonaan ruotsinkielisellä Pyhäkön lampulla. Lennartin ja Niklaksen myötä kokonaisuus vahvistuu jälleen. Pienin askelin eteenpäin kourat ristissä mennään, dekaani toteaa.

Nyt myös Pohjois-Pohjanmaalla Oulaisissa pääsee Lähetyshiippakunnan messuun. Jo yli vuosikymmenen ajan Merijärven Pyhänkoskella jumalanpalveluksia viettänyt Simeonin seurakunta siirtyi kesäkuussa kokoontumaan Oulaisten helluntaiseurakunnan Kaaritemppelissä. Ensimmäistä messua uudessa kokoontumispaikassa vietettiin viime sunnuntaina.

Parempiin puitteisiin

Simeonin seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Sakari Hiitola kertoo, että tilakysymys oli ollut jo pitkään esillä. Konkreettisia toimia ei kuitenkaan uskallettu tai osattu aiemmin tehdä. Vanha tila oli periaatteessa toimiva, mutta työläs käyttää:

– Etenkin talvisin lämmitys puilla oli aikaa vievää. Pyhänkoski oli myös vähän syrjässä ja sisävessojen puuttuminen saattoi rajoittaa kauempaa matkustavien intoa tulla messuun.

Hiitola kertoo, että seurakunta oli haaveillut pitkään myös paremmista pyhäkoulutiloista, joita Pyhänkosken rukoushuoneelle ei ollut mahdollista saada.

Tänä vuonna ratkaisu ongelmiin löytyi. Seurakunnassa päätettiin toimia ja kyseltiin muutamaa mahdollista vaihtoehtoa. Etenkin yksi tila yllätti positiivisesti:

– Suureksi yllätykseksemme tilojen vuokraamiseen suhtauduttiin todella lämpimästi. Mahdollisuuksia on nyt vaikka mihin, koska erilaisia tiloja on monipuolisesti käytettävissä ja sijainti parempi, Hiitola iloitsee.

Vaivannäkö palkittiin

Ensimmäistä messua Oulaisissa vietettiin sunnuntaina 16. kesäkuuta. Hiitola kertoo, että ennen sitä heitä jännitti, miten ihmiset ottavat muutokset vastaan:

– Positiivisesti saimme kuitenkin yllättyä, koska messuun tuli useampia uusia kasvoja. Kävijämäärä oli 39, kun Pyhänkoskella se vaihteli kahdenkymmenen molemmin puolin.

Uudet tilat vaikuttivat toimivilta. Tavaroiden siirtelyä on aiempaa enemmän, mutta Hiitola uskoo, että homma saadaan toimimaan, kunhan talkooväki vakiintuu. Hän iloitsee myös hyvin alkaneesta yhteistyöstä vuokranantajan kanssa:

– Useampi helluntaiseurakunnassa vaikuttava on käynyt sanomassa, kuinka iloisia he ovat tästä yhteistyöstä. Odotamme innolla tulevaa!

Messuja jatkossa myös Raahessa

Simeonin seurakunnan vastuupastori Jimmy Svenfelt kertoo olevansa kiitollinen, miten hienosti muuttoon liittyvät asiat lopulta järjestyivät. Raahen suunnalta Pyhänkosken messuissa käyneiden seurakuntalaistenkaan ei tarvitse surra pitkittynyttä messumatkaa. Kävi nimittäin niin, että keväällä Raahessa ryhdyttiin puuhaamaan Lähetyshiippakunnan toimintaa. Jos Jumala suo, siellä vietetään messua ensi syksynä. Simeonin seurakunnassa ei näistä suunnitelmista tiedetty, mutta uutinen otettiin hyvillä mielin vastaan.

– Ajoitus tuntuu johdatukselta, Svenfelt huokaa. Kaksi henkilöä meidän seurakunnastamme on mukana järjestämässä toimintaa Raaheen. Heidän kokemuksestaan on varmasti iso apu siellä.

Seuraavaa Simeonin seurakunnan messua Oulaisissa vietetään sunnuntaina 30.6. klo 15. Kaaritemppelin osoite on Kaarikatu 7. Lue lisää Simeonin seurakunnasta täältä.

Suomen luterilainen pastoraali-instituutti, eli tuttavallisemmin SUPI, on Lähetyshiippakunnan tulevia pastoreita kouluttava taho. Se tarjoaa seurakuntien työhön valmistautuville teologian opiskelijoille kirkkomme uskosta nousevaa teologista koulutusta, tukea pastoraalisen identiteetin rakentamisessa ja polun mahdolliseen pappisvihkimykseen. Instituutin opetuksesta vastaavat Lähetyshiippakunnan pappiskollegion jäsenet. Opetus koostuu yhteisistä viikonloppukokoontumisista, mentoroinnista ja ohjatusta seurakuntaharjoittelusta. Viikonloppukokoontumiset on rakennettu tietyn teeman äärelle. Niitä ovat esimerkiksi ”pastori saarnaajana”, ”pastori liturgina”, ”pastori johtajana” ja ”pastori sielunhoitajana”. Yhteisen keskustelun ja kirjallisuuden lukemisen kautta aiheisiin päästään perehtymään kattavasti. Lisää Lähetyshiippakunnan pappiskoulutuksesta voit lukea täältä.

Yksi tällä hetkellä meneillään olevan SUPI-kurssin osallistujista on Aaron Sahipakka. Hän on 22-vuotias opiskelija Turusta, joka aloitti toukokuussa seurakuntaharjoittelun. Haastattelin Aaronia hänen opinnoistaan ja tiestään teologisten opintojen pariin.

Kuka olet ja missä asut?

– Olen Aaron Sahipakka, 22-vuotias ja asun Turussa. Olen myös opiskelija kahdessa yliopistossa, esikoinen, isoveli, suntio, ja kaveri. Tykkään lukea, keskustella haastavista aiheista ystävieni kanssa ja katsoa urheilua. Minua kiinnostaa teologiassa dogmatiikka, Luther-tutkimus ja luterilaisen puhdasoppineisuuden ajan teokset, filosofisissa kysymyksissä etiikka, eksistentialismi ja yhteiskuntafilosofia.

Miten sinut johdatettiin Lähetyshiippakunnan seurakuntaan? Missä Seurakunnassa olet?

– Lähetyshiippakuntaan tulin kesällä 2021 perheeni johdolla ja Jumalan kutsusta. Vanhempani etsivät kristillistä kotia, ja siten tie vei Lähetyshiippakuntan. Miksi tänne? Syitä oli varmasti monia, mutta oleellisesti keskiössä oli ja on ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Mistään muualta kuin Lähetyshiippakunnasta ei Raamatun ja luterilaisen tunnusutksen sanoma löydy niin kirkkaasti! Käyn Turussa Pyhän Paavalin luterilaisessa seurakunnassa, toimin siellä suntiona ja olen lisäksi seurakunnan hallituksen jäsen. Toimin myös nyt tulevan kesän ajan Pyhän Paavalin seurakunnan kesäteologina.

Sinulla on tällä hetkellä meneillään kahdet yliopisto-opinnot. Kertoisitko tarkemmin niistä: Mitä aineita opiskelet, missä vaiheessa opintosi ovat ja mitä opinnot ovat sinulle antaneet?

– Opiskelen Turun yliopistossa pääaineena filosofiaa ja sivuaineena latinaa. Tämän lisäksi suoritan etäyhteyksien avulla opintoja Latviassa sijaitsevaan Luther Akatemiaan, joka on Latvian luterilaisen kirkon oma pappisseminaari. Tämä mahdollistaa englanniksi tunnustuksellisen luterilaisen teologian opiskelun juuri LCMS:n rahoituksella ihan mistä tahansa! Opettajani ovat siis kaikki Missouri Synodin lähetystyöntekijöitä ja pastoreita Euroopassa.

Nykyisten opintojeni ensimmäinen vuosi sekä Turussa että etänä Latviassa on kohta paketissa. Kesäkuussa on viikon Luther Akatemian opintojen matka Wittenbergiin, jossa harjoitellaan käytännön kautta sielunhoitoa ja liturgiaa. Tämä Intensive Study Week-nimellä kulkeva kokemus tuo yhteen opiskelija ja opettajat ympäri Eurooppaa yhteistä hartauselämää ja opiskelua varten. On lisäksi oleellista saada tehdä käytännön harjoitteluja sielunhoidon ja liturgian parissa. Akateeminen teologia on tärkeää, mutta käytännön harjoittelua ei saa unohtaa.

Opinnot ovat antaneet tietoa ja taitoja sekä välillisesti itsekuria ja järjestelmällisyyttä. Opiskelua on  paljon, varsinkin jos haluaa hyviä arvosanoja, joten omaa ajankäyttöä on pitänyt  opetella hallitsemaan. Kun on ollut kursseja muun muassa kirkkohistoriasta, metafysiikasta ja  missiologiasta, alkaa jonkinlainen yleiskuva asioista hahmottua. Olen myös ainakin oppinut miten vähän oikeasti osaa ja tietää. Opiskellessa oppii ja huomaa, kuinka paljon opiskeltavaa on Jumalan sanassa, kirkkohistoriassa, dogmatiikassa, käytännössä, filosofiassa ja kielissä. Psalmin 1 sanat ”vaan rakastaa Herran lakia ja tutkiskelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” ja Lutherin kehoitus pysyä aina [sanan] oppilaina ovat realisoituneet jo nyt hyvin konkreettisesti.

Opintoihini minut innosti aikanaan Turun Paavalin edellinen pastori isä Sebastian, kun alustavasti harkitsin teologian opiskelua. Toivon myös tämän koulun olevan Lähetyshiippakunnalle mahdollinen ja varteenotettava vaihtoehto tulevaisuuden pappiskoulutukselle. Etäopiskelu ei poista lähiopiskelun hyötyjä ja tarvetta, mutta tällä hetkellä LA on paras tapa saada luterilaista pappiskoulutusta töiden tai muiden opintojen ohella.  Lisäksi tahtoisin tulevaisuudessa opiskella mm. St. Louisin tai Ft. Waynen seminaareissa paikan päällä.

En halua vain ylistää opintojani tai esittää kaiken olevan aina helppoa. Motivaatio ja jaksaminen eivät ole aina itsestäänselvyyksiä. Lauantaidenkin käyttäminen opiskeluun ja viikkomessujen jääminen väliin ei ole aina miellyttävää. Onkin hyvä ymmärtää luterilaista kutsumusteologiaa. Minut on asetettu opiskelijan kutsumukseen, minulle on annettu mahdollisuus palvella nyt ja tulevaisuudessa. Jos se on Jumalalle mieleen, niin työ tuottaa hedelmää, ja juuri se auttaa minua jaksamaan. Tämän lisäksi teologian opiskelu aiheuttaa joskus epäilyksiä, ahdistusta ja muuta hengellistä vaivaa, mikä kuuluu asiaan. Sanoohan jo Luther: ”oratio, meditatio, tentatio faciunt theologum. Rukous, (Jumalan sanan) meditaatio, koettelemukset tekevät teologin.” Tästä Tohtori Kleinig on kirjoittanut loistavan artikkelin, jota voin vain lämpimästi suositella luettavaksi. Teologin, tai sellaiseksi haluavan, tulee siis ankkuroida koko elämänsä ja olemuksensa rukouksen ja Jumalan sanan ympärille. Ainoastaan pitämällä katseensa ristillä roikkuvaan Herraan voi kestää koettelemukset, joihin väistämättä opintojen kautta joutuu. Lopuksi on todettava, että mitään en vaihtaisi pois.

Olet hiljattain aloittanut Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssilla. Millainen kokemus se on ollut: Mitä siellä on tehty ja mitä se on antanut sinulle?

– Tähän mennessä olen kerennyt käymään yhdessä tapaamisessa, joka oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Uskon hyvin vakaasti, katsoessani LHPK:n osaavaa papistoa ja väkeä, joka vetää kurssia, että päästessäni kunnolla mukaan tulen oppimaan paljon. Tästä ei minulla ole epäilystäkään. Odotan siis innolla pääsemistä aktiivisemmin mukaan SUPI-toimintaan, perehtymistä teologiaan ja tutustumista uusiin ihmisiin.

Mitä toivot tulevaisuudeltasi?

– Toivon itselleni itselleni varmuutta, sillä olen huono elämään hetkessä ja mieleni tykkää ajatella kaikkia eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Viime kädessä Herra avaa ja sulkee ovia, Herra antaa ja Herra ottaa. Tulevaisuus selkenee kun sitä koetaan ja epävarmuuden verhon läpi kuljetaan ankkuroituna Kristukseen, hänen Kirkkoonsa ja lopulliseen työhönsä. Tuleeko minusta loppujen lopuksi pastori, akateemikko vai jotain muuta, sen näyttää todeksi ainoastaan aika. Varmana toivon sitä että evankeliumin Hyvä Sanoma leviää yhä palavammin Turussa ja Suomessa. Epävarmana aikana laittomuuden ja sekasorron lisääntyessä on ainoa toivomme Jeesus Kristus ja Hänen ristinsä.

Mitä toivon omalta lähitulevaisuudeltani on kesäteologin viran oikeaa hoitamista, opintojen sujumista ja onnistuneita matkoja. Päätän tekstini Apostoli Pietarin sanoihin: ”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi” (1. Piet. 5:6). Tätä kaikkea rukoilkaamme lakkaamatta siihen päivään asti, jona Kristus palaa kaikkien pyhiensä kanssa (1. Tess. 3:13). Amen!

Kahdeksantoista reipasta retkeläistä osallistui Lähetyshiippakunnan Saksan matkalle 4.–12. kesäkuuta 2024. Saimme nauttia rikkaista hengellisistä aarteista, Martti Vaahtorannan asiantuntevasta opastuksesta, perinteikkäistä saksalaisista kaupungeista, kauniista luonnosta, erinomaisesta ruoasta, kauniista säästä ja kaiken lisäksi uskonystävien rohkaisevasta seurasta. Parempaa matkaa on vaikea kuvitellakaan!

Menimme laivalla Helsingistä Travemündeen ja jatkoimme sieltä linja-autolla Wolfenbütteliin, virsisäveltäjä Michael Prätoriuksen (1571–1621) kaupunkiin. Kaupungissa on eräs uskonpuhdistuksen vanhimmista kirkoista, jossa ryhmäläisemme Risto Leino soitti Prätoriuksen sovittaman virren Es ist ein Ros entsprungen (On ruusu Iisain juuren, virsikirja No 30).

Jatkoimme matkaa Quedlinburgiin, jonka tunnelmallinen keskusta säilyi toisen maailmansodan pommituksilta. Sieltä matkamme suuntautui Eisenachiin, jossa ovat asuneet sekä Martti Luther (1483–1546) että Johann Sebastian Bach (1685–1750). Bachin talossa saimme kuulla pienimuotoisen konsertin vanhoilla soittimilla.

Yksi matkamme ehdottomista kohokohdista oli Eisenachissa sijaitseva Wartburgin linna, johon Luther vietiin vajaaksi vuodeksi suojaan vihollisiltaan. Uskonpuhdistaja käytti ajan tehokkaasti kääntämällä Uuden testamentin saksan kansankielelle. Sen seurauksena tavallinen kansa sai kuulla evankeliumin omalla äidinkielellään. Näimme Martin vaatimattoman työhuoneen, jonka siunaus on levinnyt miljoonille ihmisille.

Wittenberg on nykyisin viralliselta nimeltäänkin ”Luther-kaupunki Wittenberg”. Siellä Luther toimi yliopiston opettajana, saarnaajana, kirjailijana, sielunhoitajana ja perheensä isänä – esikuvana tulevien polvien paimenille. Osallistuimme englanninkieliseen jumalanpalvelukseen Vanhassa latinakoulussa ja kävimme Linnankirkossa, johon Luther on haudattu. Suorastaan pakko oli ottaa ryhmäkuva paikalla, jossa Luther naulasi 95 teesiään Linnankirkon oveen. Tästähän katsotaan uskonpuhdistuksen alkaneen.

Wittenbergin Kaupunginkirkossa ovat puolestaan tunnetut Lucas Granachin (1472–1553) maalaukset, jotka esittävät kastetta, ehtoollista ja rippiä sekä Lutheria ristiinnaulitun Kristuksen saarnaajana.

Lübbenissä poikkesimme kirkkoon, jossa aikanaan toimi rakastettu virsirunoilija Paul Gerhardt (1607–1676), jonka säkeet ovat lohduttaneet monia vaivattuja sieluja.

Eikö ole, uskon kyllä,
risti luotu iäksi.
Ei sen vaiva enää yllä
tuolle puolen matkani.
Talven tuimat tuiskut poistaa
jälleen suvi suloinen,
niin myös jälkeen vaivojen
ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

(virsi 270:11)

Matkan lopulla harrastimme myös luontomatkailua osallistumalla jokiveneajeluun Lübbenaussa. Seudulla on peräti tuhat kilometriä jokia ja kanavia, joita kuljetaan sauvomalla tai melomalla. Parin tunnin ajan saimme venekyytiä vehreän luonnon ja omaperäisen asutuksen keskellä.

Iloisin ja tyytyväisin mielin kotiuduimme ajatuksia herättäneeltä ja sielua ravinneelta matkaltamme. Sen onnistumisesta kertoo sekin, että aloimme jo haaveilla seuraavasta reissusta.

Vuoden 2024 Lähetyshiippakunnan kesän ensimmäinen rippileiri käynnistyi 4. kesäkuuta Mustajärvellä Loimaan Mellilässä. Parikymmenpäistä leiriläislaumaa on paimentamassa rippikoulutyön pastorit Eero Pihlava ja Mikko Aho, sekä apuvetäjänä Heidi Savolainen, apunaan kuusihenkinen isosporukka. Leirin puolivälissä Heidin paikan ottaa nuorisotyön teologi Pauliina Pylvänäinen.

Ensimmäisenä päivänä rakennettiin ilmapiiriä

Säät suosivat leirin alussa, kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Sen myötä lisättiin ensimmäiseen päivään yksi ylimääräinen uintihetki ja riittävän veden juomisen merkitystä painotettiin. Ensimmäisenä päivänä keskiössä oli hyvän leiri-ilmapiirin perustusten rakentaminen: tutustumisleikit, ryhmäytystehtävät, yhteiset pelisäännöt ja hyvä ruoka loivat puitteet fyysiseen ja henkiseen turvallisuuteen. Ensimmäisen illan iltahartaudessa muistutettiin siitä, kuinka Jumala on aina johdattanut ja varjellut kansaansa kaikissa vaaroissa; erämaan ääriolosuhteissa, kansan keskinäisissä kärhämissä ja oman syntisen sydämen uhatessa:

”Jumalanpalveluksesta Jumalan vaeltava kansa sai aina uudestaan ja uudestaan avun. Palatessaan toistuvasti Jumalan kasvojen eteen erämaassa vaeltanut Israelin kansa sai anteeksi syntinsä ja voitti siten myös omassa itsessään asuvan vihollisen. Siksi mekin tällä leirillä joka päivä palaamme Herran kasvojen eteen. Mitä tahansa pahaa ja väärää päivän aikana on tehnyt, ajatellut tai sanonut, Jumala on Kristuksen takia ne anteeksiantanut. Synnit on sovitettu ja niin meillä on rauha. Siksi me saamme tänään ja joka ilta käydä rauhassa levolle ja nukahtaa. Ja siksi saamme seuraavana aamuna nousta uuteen armon päivään.”

Toisena päivänä oppisisältöjen kimppuun

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi toisena päivänä työskentely oppisisältöjen parissa. Isosten vetämän raamiksen jälkeen ryhdyttiin Mikko-pastorin johdolla kertaamaan seurakuntajaksolla opittuja asioita. Kertaus huipentui pelastushistorian aikajanan luomiseen leirikeskuksen seinälle. Isosten suunnittelemien ryhmäskabojen kautta saatiin myös mukavaa leikkimielistä kilpailua ryhmien välillä ja vapaa-aikana pelailtiin lentopalloa, mölkkyä ja heiteltiin frisbeetä. Illalla saunojen ja uinnin jälkeen nautittiin iltaohjelmasta, jossa laulettiin, leikittiin ja naurettiin kovaäänisesti isosten mainioille sketseille.

Korkeat odotukset leirin loppupuolelle

Jo muutaman päivän jälkeen leirin tunnelma on lämmennyt ja keskustelut niin tunneilla kuin tuntien ulkopuolella ovat tulleet vilkkaammiksi. Uusia yhteyksiä ihmisten välille on syntynyt ohjattujen ja ohjaamattomien keskustelujen kautta. Myös leirin yhteisten vastuutehtävien hoitaminen on sujunut mainiosti. Loppuleirin kannalta odotukset ovat siis kohonneet entisestään!

Leirin puolivälissä sunnuntaina on tulossa retkipäivä, jonka myötä päästään piipahtamaan Turkuun, ensin Pyhän Paavalin luterilaisen seurakunnan messuun, jonka jälkeen kulttuurivierailulle Tuomiokirkkoon. Viimeisenä iltana perjantaina siirrytään Loimaan evankeliselle opistolle, josta lauantaina suunnataan yhteiseen konfirmaatioon Mellilän kirkkoon.

Leiriläisen haastattelu

Kuka olet? Eetu Aitto-oja

Onko leirielämä entuudestaan tuttua? Olin jo viime kesänä Lähetyshiippakunnan Raamattuopistolla pidetyllä leirillä. Se kesti neljä päivää.

Mitä odotat eniten riparilta? Että oppii enemmän kristinuskosta ja tutustuu uusiin ihmisiin.

Aiheuttiko ulkoläksyt harmaita hiuksia? Välillä, ainakin käskyjen ja uskontunnustuksen yhden uskonkappaleen selitys.

Onko leiriporukassa monta uutta kasvoa? Suurin osa on uusia, muutaman tiedän.

Millä yhdellä sanalla kuvailisit leirin tämän hetkistä tunnelmaa? Yhteisöllinen.

Jesajan luterilainen seurakunta Jyväskylässä kutsui toukokuun viimeisenä sunnuntaina pidetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa vastuupastorikseen Elias Ikäläisen. Seurakuntaan oli etsitty uutta vastuupastoria viime syksystä lähtien. Ikäläinen vihitään paimenvirkaan Kesäjuhlassa, ja elokuussa hän myös aloittaa seurakunnan vastuupastorina palvelemisen.

Jumalan mies joukkueeseen

Jesajan seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela kertaa helpottuneena viime kuukausien tapahtumia:

– Olemme viime syksystä lähtien olleet ilman pastoria. Ei ole optimaalinen tilanne, että lauma on ilman kaitsijaa ja joukkue ilman valmentajaa, mutta asia on ollut hyvin esillä dekaanilla ja piispalla. Vuodenvaihteen tietämillä alkoikin tapahtumaan: Dekaani Joel Kerosuo kertoi, että hänellä voisi olla sopiva mies tehtävään. Tässä vaiheessa Elias ei itse edes tiennyt, että häntä oli kaavailtu siihen.

Kevään aikana Elias kävi pari kertaa tutustumassa seurakuntaan ja saarnaamassa.

– Meille tuli hänestä todella hyvä vaikutelma. Elias on rauhallinen ja sopiva tehtävään. Hän on kehityskelpoinen ja hyvä mies tehtävään. Sanoisin, että hän on Jumalan miehiä, Salmela toteaa.

Kun piispa Juhana oli ehdottanut Eliasta seurakunnan paimeneksi, seurakunta piti ylimääräisen jäsenkokouksen.  Lopputulosta voidaan pitää suurena johdatuksena ja rukousvastauksena.

– Kun Elias kesällä vihitään paimeneksi, meidän on hyvä lähteä kesällä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Salmela iloitsee.

Salmela haluaa toivottaa Eliaksen tervetulleeksi ilman sen kummempia odotuksia tai paineita:

– Toivon, että jokainen Jesajan seurakunnassa kantaa Eliasta ja hänen perhettään rukouksissa, ottaa heidät avoimin mielin vastaan ja antaa hänelle kaiken tuen, Salmela kertoo.

Tehtävälleen omistautuva paimen

Vastuupastoriksi kutsuttu Ikäläinen kertoo olevansa kutsusta sanoin kuvaamattoman otettu ja kiitollinen, mutta myös aralla mielellä:

– Minulla on ollut jo vuosia sisäinen kutsumus pyhään saarnavirkaan, joten sisäisen kutsun vahvistava ulkoinen kutsu on tietysti iloinen asia. Päällimmäisenä ajatuksena ovat siis ilo ja kiitollisuus.

Toisaalta hänen mielessään ovat myös 1. Timoteuskirjeen korkeat vaatimukset seurakunnan kaitsijalle, sekä Jaakobin kirjeen varoitus siitä, ettei kovin monen pidä pyrkiä opettajaksi, sillä opettajat saavat kovemman tuomion.

– Siksi ilon ja kiitollisuuden ohella tunnen myös pelkoa ja tahdon ottaa seurakunnan kutsun vastaan aralla mielellä. Luotan kuitenkin siihen, että jos Kristus seurakuntansa kautta kutsuu sananpalvelijakseen, Hän myös varustaa tehtävään. Koetan muistaa, että hoidan virkaani ja elän koko elämääni saman armon varassa, jota sananpalvelijana tulen saarnaamaan. Se tuo sellaisen levon, ettei pelko kuitenkaan pääse dominoimaan yli ilon ja kiitollisuuden, Elias pohtii.

Elias toivoo, että Jesajan seurakunta saisi hänestä mahdollisimman helposti lähestyttävän paimenen, joka omistautuu tehtävälleen.

 – Minuun ovat tehneet vaikutuksen Lähetyshiippakunnan papit, jotka ovat todellisia paimenia, jotka tuntevat laumansa ja kantavat vastuuta lampaiden hengellisestä elämästä ja hyvinvoinnista, Elias kertoo.

Vartijasta teologiksi ja pastoriksi

Eliaksen matka Lähetyshiippakuntaan, paimenvirkaan ja Jesajan seurakuntaan on ollut hänen nuoresta iästään huolimatta monivaiheinen.  Hän varttui esikoislestadiolaisessa perheessä ja sai lapsuudestaan saakka turvallisen ja yksinkertaisen kristillisen kasvatuksen, sekä uskon. Murrosiässä hän kuitenkin etääntyi esikoislestadiolaisesta liikkeestä ja seurakuntayhteydestä, kunnes tapahtui käänne:

– Vuoden 2017 aikoihin havahduin siihen, että jos kerran pidän itseäni kristittynä, minulla pitäisi olla jokin seurakuntayhteys. Lapsuuteni esikoislestadiolainen liike oli kuitenkin hyvin jakaantuneessa tilanteessa sisäisten erimielisyyksien vuoksi ja aloin ymmärtämään, ettei kaikki liikkeen julistus ollut aina myöskään teologisesti kovin kestävää. Päädyin yhdessä vaimoni kanssa Lahden Lutherin kirkkoon Sleyn jumalanpalveluksiin, joissa kävimme melko säännöllisesti kahden vuoden ajan. Siellä omaksuin luterilaisen identiteetin ja Jumala sytytti sydämessäni syvän kiinnostuksen kristillistä teologiaa kohtaan.

Elias hakikin opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Hän ei uskonut saavansa opiskelupaikkaa, sillä oli käynyt vain ammattikoulun. Kun Eliakselle sitten tarjottiinkin paikkaa, hän ei ollut uskoa silmiään. Hän muutti vaimonsa kanssa Joensuuhun, jossa he päätyivät Nehemian seurakunnan messuun.  Pian, koronan tuoman etäopiskelumahdollisuuden myötä, Ikäläiset muuttivat kuitenkin takaisin Orimattilaan ja Lahden Samuelin seurakuntaan.

Eliaksen opiskelijaelämää sävytti pelko, että hän tekee turhaa työtä opiskellessaan alaa, joka ei työllistä.

– Pitkään minua vaivasi se, että opiskelin teologiaa ja tunsin sisäistä kutsua pastorinvirkaan, mutta tiedostin, että Lähetyshiippakunta on pieni kirkko, eikä pappisvihkimys opintojen jälkeen ole mikään itsestäänselvyys.

Elokuussa 2022 Jumala siunasi Eliasta ja hänen vaimoaan tyttärellä, Eliaksen piti jatkaa opintojaan piiri- ja myymälävartijan työn ohella. Jumalan johdatusta oli, että kaikesta huolimatta opinnot pysyivät käynnissä ja etenivät. Elias kutsuttiin mukaan syksyllä 2023 alkaneelle Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssille.

– Se sytytti toivon kipinän siitä, että en ehkä ollutkaan opiskellut teologiaa turhaan. Siitä alkaen tie pastorinvirkaan onkin edennyt paljon nopeammalla vauhdilla kuin olisin osannut ajatella: tammikuussa aloitin suorittamaan Lähetyshiippakunnassa yliopisto-opintoihin kuuluvaa työharjoittelua ja sen puitteissa olen päässyt jo muutamaan otteeseen saarnaamaan ja näkemään pastorin työtä lähempää.

Jesajan seurakunnan vastuupastorina aloittaminen merkitsee Ikäläisen perheelle muuttoa uudelle, entuudestaan täysin vieraalle paikkakunnalle:

– Odotamme tulevaa innoissamme ja positiivisella jännityksellä. Luotamme siihen, että Herra on avannut oven ja Hän pitää meistä huolen ja johdattaa meitä kuten tähänkin asti myös tulevaisuudessa. Minua ja perhettäni saa muistaa rukouksissa.

Sisäistä paloa ja pyhää arkuutta

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo muistelee Jeesuksen kehotusta rukoilemaan ”elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”

– On suurta armoa, että meillä on innokkaita ja motivoituneita teologeja, jotka kyselevät omaa paikkaansa Jumalan valtakunnan työssä ja ovat valmiita vastaamaan kutsuun palvella pastorina seurakuntaa. Asia ei ole laisinkaan itsestäänselvyys. Monet luterilaiset kirkot kamppailevat pappispulan kanssa.

Kerosuo toivookin, että hänen mainitsemansa Jeesuksen rukous voisi pysyä edelleen kirkkomme rukouksena ja samalla seurakuntalaiset säännöllisesti rukoilisivat pastoreiden ja heidän perheidensä puolesta, kuten varmasti jo tekevätkin.

Eliaksesta hänelle tulee ensimmäisenä mieleen erinomainen asenne.

– On hienoa olla kutsumassa henkilöä, jolla on samalla tehtävään sisäinen palo, mutta ei ole lähdössä niin sanotusti ”soitellen sotaan”, vaan on myös pyhää arkuutta tehtävän edessä. Seurakuntapastorin toimenkuvaan kuuluu laajalti erilaisia tehtäviä, eikä varmaan sellaista ihmemies MacGyveriä olekaan, joka olisi kaikessa luontaisesti vahvuusalueellaan. Mutta kun on kestävä perusta Jumalan armonaarteissa ja kirkon tuntomerkeissä, niin tälle perustalle on hyvä lähteä rakentamaan seurakuntayhteisöä, Kerosuo toteaa.

Jos joku on lukenut Saarnaajan kirjaa ja yrittänyt ymmärtää sitä, hän on saattanut kohdata turhautumista. Monien lukijoiden mielestä kirja on vaikeasti ymmärrettävä, ja monet Raamatun tutkijatkin ovat samaa mieltä. Saarnaajan tapa käsitellä elämää ja ihmisen vaivannäköä herättää monia kysymyksiä. Saarnajan kirja on kuin mustekala. Kun lukija luulee, että kirja on hänen hallussaan, yksi lonkero onkin vapaa.

Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka ovat lukeneet Saarnaajan kirjaa suurella ihailulla. Ei ole vain yksi kristitty, jonka olen kuullut sanovan: ”Tämä on suosikkikirjani Raamatussa.” Saarnaajan realismi on kuin virkistävä tuuli, joka muistuttaa meitä katoavaisesta maailmasta. Monet kokevat kirjan ajankohtaisena, koska se paljastaa ja selittää sen tyhjyyden ja turhautumisen, jota kohtaamme niin usein ihmisinä. Saarnaaja kuuluu omiin suosikkeihini, ja se johtuu ehkä kirjassa esiin tulevasta elämänasenteesta. Kyseinen kirja on ollut erityisen lohdullinen seurakuntatyössä. Seurakunnassa työskentelemme sellaisten asioiden parissa, jotka eivät ole katoavaisia, vaan ikuisia, mutta teemme sen tässä maailmassa. Saarnaajan kirjan viesti on meille kristityille tosi arvokas.

Elämä auringon alla

Yksi sana, joka toistuu usein Saarnaajan kirjassa, on hepreankielinen ”hevel”, joka on suomenkielisissä käännöksissä käännetty sanalla ”turhuus”. Sana esiintyy 71 kertaa Vanhassa testamentissa, joista 36 kertaa Saarnaajan kirjassa. Miten tulisi ymmärtää tämä sana ”hevel”?

Monet asiat ovat ”hevel” Saarnaajan kirjassa. ”Hevel” on esimerkiksi kaikki (Saarn. 1:2), kaikki mitä tehdään auringon alla (1:14), nautinto (2:1), työ (2:11), viisaus (2:15), rikkaus, aarteet ja kunnia (5:9; 6:2), ihmisen elinpäivät (6:12), kaikki tuleva (11:8) ja nuoruuden aika (11:10). Mitä Saarnaajan kirja tarkoittaa sanoessaan, että kaikki on ”hevel”? Yksi tapa ymmärtää ”hevel” on, että se tarkoittaisi tyhjyyttä tai merkityksettömyyttä (katso esim. Bibel 2000). Tarkoittaako Saarnaaja todella, että kaikki mitä tehdään auringon alla, on tyhjää tai merkityksetöntä? Onko nuoruus, viisaus ja työ merkityksetöntä? En usko, että sana tyhjyys tavoittaa sen, minkä Saarnaaja yrittää sanoa sanalla ”hevel”. Tästä ymmärryksestä käsin elämänasenne muuttuu pessimistiseksi, ei realistiseksi.

Saarnaaja kirjoittaa: Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua. (1:14) Turhuuteen kuuluu tuo tuulen tavoittelu. Jos esimerkiksi oma työ on elämämme keskipiste ja turvamme, se muuttuu kuin tuulen tavoittelemiseksi. Sama tapahtuu, jos elämämme tarkoitus on nautinto, silloin kohtaamme turhuutta. Miksi? Koska, mitä tapahtuu, jos yritämme tarttua kiinni asioihin, kuten työhön, nautintoihin ja nuoruuteen? Ne katoavat! Se on kuin tuulen tavoittelua. Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista, mutta juuri kun yrität tarttua niihin, ne katoavat kuin tuuli. Ja tätä Saarnaaja yrittää kuvata. Auringon alla ei ole mitään sellaista, mihin voimme tarttua lujasti kiinni ja jonka päällä voimme rakentaa elämämme. Täällä ei ole mitään iankaikkista. Täällä kaikki on turhuutta, katoavaista. Mutta se ei tarkoita, että kaikki se olisi merkityksetöntä. Työn teko ei ole merkityksetöntä, koska työ antaa ruokaa pöytään. Nuoruusaika ei myöskään ole merkityksetöntä, mutta se on ohimenevä elämänvaihe.

Saarnaajan puhetta elämän turhuudesta auringon alla ei myöskään tule ymmärtää niin, että se koskee pelkästään elämää ilman Jumalaa. Elämä ilman Jumalaa on tietysti katoavaista, jopa merkityksetöntä, mutta Saarnaajan kirja puhuu myös turhuudesta uskovan elämässä. Joku on ehdottanut, että hepreankielinen ”hevel” tulisi ymmärtää ”turhautumiseksi” tai ”turhautumana”. Uskovan elämä tässä maailmassa on täynnä turhautumisia. Elämä langenneessa maailmassa näyttää juuri olevan niin kuin Saarnaaja sitä kuvailee: Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? (1:3) Tämä on turhautuneen ihmisen kysymys! Käännös ”turhautuma” tai ”turhautuminen” tavoittaa kyllä jotain mitä Saarnaaja yrittää sanoa: Mutta kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki ”turhautumista” ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla. (2:11)

Varmasti tunnistamme itsemme Saarnaajan kysymyksistä ja turhautumisesta. Välillä olemme niin turhautuneita siihen, että asiat eivät mene niin kuin olimme ajatelleet. Tämä pätee myös seurakuntaelämässä, jossa olemme jatkuvasti tekemisissä iankaikkisuusasioiden kanssa. Miten voimme olla saavuttamatta suurempaa menestystä Jumalan valtakunnan työssä, vaikka meillä on Jumalan sana ja Pyhä Henki?

Elämä Pojan alaisuudessa

Saarnaajan kirja ei kuitenkaan jätä meitä vain katoavaisuuden ja turhautumisen keskelle. Kirjassa ei ole pessimististä elämänkatsomusta, vaan realistinen. Emme myöskään saa syyttää Saarnaajaa pessimismistä, sillä ilman katoavaisuuden syvyyden ymmärtämistä emme voi ymmärtää armoa.

Maailmassa on paljon turhuutta ja turhautumista, mutta kaikkea mitä on, ei ole auringon alla. Kirja päättyy seuraavaan johtopäätökseen: Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. (Saarn. 12:13-14) Jumala tulee jonain päivänä tuomitsemaan maailman ja erottamaan hyvän pahasta. Kun se tapahtuu, turhuuden kierre katkeaa ja se, mikä on hyvää ja iankaikkista, jää. Siksi Saarnaaja antaa nuorelle neuvon iloita nuoruudestaan, vaeltamaan sydämensä teitä, mutta myös muistamaan, että Jumala kutsuu jokaisen ihmisen tuomiolle (Saarn. 11:9). Saamme nauttia elämästä ja elää sitä täysillä, mutta meidän tulee muistaa, mikä on lopullista ja iankaikkista. Olemme täysin riippuvaisia Herrasta, joka on Luoja ja Pelastaja.

Turhautuminen herää meissä siksi, ettemme näe koko kuvaa auringon alla. Tämä koskee myös, tai ennen kaikkea, Jumalan valtakunnan työtä. Saarnaaja auttaa meitä laajentamaan perspektiiviämme: Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sen tähden olkoot sanasi harvat. (Saarn. 5:1) Saarnaaja johtaa meitä elämään Pojan alaisuudessa. Kristitty saa täysin uuden perspektiivin, kun elämme Herran sanan varassa luottavaisin mielin. Eläessämme auringon alla voi tuntua siltä, ettei mikään ole uutta, kaikki jatkuu uuvuttavassa muuttumattomuudessa. Mutta Pojan alaisuudessa ymmärrämme, että Jumala luo uutta ja että kristitty on osa uutta luomakuntaa (2. Kor. 5:17). Kun me auringon alla katselemme kaikkea mitä olemme tehneet, näemme että kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua. (Saarn. 1:14) On niin turhauttavaa, kun emme näe tulosta kovan työn jälkeen. Mutta Pojan alaisuudessa luotamme Jumalan sanaan, joka lupaa meille, että vaivannäkömme ei ole turha Herrassa. (1. Kor. 15:58) Auringon alla kyllästyn kaikkeen vaivannäkööni, jolla olin vaivannut itseäni auringon alla, koska minun täytyy se jättää ihmiselle, joka tulee minun jälkeeni. (Saarn. 2:18) Miksi tehdä työtä asian puolesta, jota kukaan ei näytä arvostavan, ja joka unohdetaan, kun aikani täällä maan päällä on ohi? Pojan alaisuudessa Jumala antaa meidän huomata sen, että emme elä itseämme varten vaan Herraamme ja lähimmäisiämme varten. Jumala on kutsunut meidät palvelemaan toisiamme, ja kun teemme sen palvelijoina Herran edessä, olemme vain tehneet velvollisuutemme (Luuk. 17:10). Jos me emme saa nähdä työmme hedelmää, niin ehkä Jumala antaa sen siunauksen tuleville sukupolville.

Lopuksi

Mitä Saarnaajan kirja yrittää opettaa, voidaan ilmaista myös näin: Millään ei ole merkitystä ilman jumalanpelkoa, mutta jumalanpelon kautta löydämme merkityksen kaikessa. Lohdutuksemme on, että Jumala on Jumala, ja että Hän johtaa kaikkea viisaudellaan ja kaikkivaltiaisuudellaan. Ihminen elää Jumalan luomakunnassa eikä näe kaikkea kuten Jumala näkee taivaissaan. Jumala kuitenkin lupaa, että vaivannäkömme ei ole turhaa ja että Hän tulee jonain päivänä katkaisemaan turhuuden kierteen. Turvaamme Herraan elämässämme auringon alla ja elämme kiitollisuudessa ja ilossa Pojan alaisuudessa.

Lähetyshiippakunnan pastoreiden, OTO-pastoreiden ja kanslian työntekijöiden vuosittaiset työntekijäpäivät ovat parhaillaan käynnissä Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistuu yhteensä viitisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa on mukana koko päivien ajan maanantaista keskiviikkoon. Tänä vuonna joukkoa täydentävät neljä pastoria sisarkirkostamme Seurakuntaliitosta.

Raamatun opettamista ja yhteisön rakentamista

Työntekijäpäivien ohjelma on koostettu pääosin luennoista, keskusteluista ja hetkipalveluksista. Virallisen ohjelman lisäksi osallistujille on tärkeää myös tavata työkavereitaan ruokailujen ja yhteisen vapaa-ajan viettämisen merkeissä. Työntekijäpäivät ovatkin monille yksi vuoden odotetuista kohokohdista.

Maanantaina yhteinen kokoontuminen aloitettiin lounaalla ja rippipalveluksella. Niiden jälkeen pastori Harri Hernesmaa kertoi ensihoitajan näkökulmasta kriiseistä ja henkisestä jaksamisesta. Pastori Topi Jääskeläinen luennoi vanhurskauttamisen teologiasta.

Tiistaina pastori Antti Leinonen luennoi paimenvirasta Johanneksen evankeliumissa ja pastori Petri Hiltunen kriiseistä omien palveluvuosiensa ajalta.

Iltapäivällä pastorit Kalle Väätäinen ja Joel Kerosuo alustivat keskustelua pastorin roolista seurakunnan ilmapiirin rakentajina. Kuulimme myös piispa Juhana Pohjolan luennon Jumalasta isänä ja Mailis Janatuisen haastattelun hänen elämäntyöstään.

Huomenna keskiviikkona käsittelemme vielä konstituutiokomitean laatiman kyselyn alustavia tuloksia sekä messujärjestykseen tulevia muutoksia.

”Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle”

Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto solmivat kirkollisen yhteyden kuluneen talven aikana. Tiistaina kahvipöydän ääressä jututtamani Seurakuntaliiton pastorit Daniel Salo, Heikki Salo ja Esa Yli-Vainio iloitsivat saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja luontevasta ilmapiiristä. He olivat päässeet jakamaan kokemuksiaan ja saunan lauteilla ”päästelemään höyryjä” haastavista teologisista kysymyksistä.

Päivien aikana pastorit olivat saaneet kokea, että kirkollinen yhteys on todellinen uskon ja opin yhteys. Se ei ole vain jotain sellaista, jonka pieni porukka on todennut oppikeskusteluissa, vaan Kiponniemessä sen on saanut todella tuntea ja nähdä.

– Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle, vaikka en kovin montaa etukäteen tuntenut, pastori Daniel Salo kuvailee tunnelmiaan.

Danielin mukaan ilmassa on ollut huumoria. Ei olla otettu itseä liian vakavasti. On puhuttu rehellisesti vaikeistakin asioista, ilman kulisseja. Se on Danielin mielestä tärkeää ja rohkaisevaa, sillä helposti lankeamme vertailemaan itseämme toisiin.

– Tärkein asia on Kristus-keskeisyys, mikä täällä on välittynyt esimerkiksi piispan puheessa. Ehkä se on saanut aikaan tunteen, että on tullut perheväen keskelle, Daniel pohtii.

Danielin mukaan hetkipalveluksissa laulettuihin luterilaisiin virsiin on ollut vaikea yhtyä, sillä sävelet eivät ole oman seurakunnan messuista tuttuja. Silti sydämessään niiden sanomaan on voinut yhtyä. Tämä kuvaakin hyvin kirkollisessa yhteydessä elämistä ja sen opettelemista. Saamme jatkossa rauhassa kasvaa toistemme tuntemisessa ja oppia toistemme erilaisia tapoja.