Kevään jäsenkyselyn tuloksia
30.8.2024
Tänään Jesajan seurakunnassa messun toimittivat pastorit Joel Kerosuo ja Pekka Hyppönen. Kuva: Juho Pylvänäinen
Tänään Jyväskylässä Jesajan luterilainen seurakunta kokoontui jokasunnuntaiseen tapaansa Jyvälän setlementin tiloihin viettämään viikon kohokohtaa, messua. Jeesus Kristus palveli Sanansa ja sakramenttinsa kautta noin neljääkymmentä seuraajaansa. Messun liturgina toimi hiippakuntadekaani, pastori Joel Kerosuo. Saarnan piti pastori Pekka Hyppönen.
Messu poikkesi tavanomaisesta sikäli, että se jäi Pekka-pastorin viimeiseksi työtehtäväksi Suomen Luther-säätiön työsuhteisena pastorina. Tästä lähtien Pekka palvelee seurakuntaa oman toimensa ohella. Hän toimittaa esimerkiksi jumalanpalveluksia ja paimenviran hoitoon kuuluvia toimituksia uuden palkkatyönsä asettamien reunaehtojen sisällä. Pekka säilyy edelleen Lähetyshiippakunnan pappiskollegion ja Hyppösten perhe Jesajan luterilaisen seurakunnan jäseninä.
Viime joulukuussa Suomen Luther-säätiö teki kipeän ratkaisun leikata pastorin työosuus 50 prosenttiin Jesajan seurakunnan ja Lähetyshiippakunnan taloustilanteen vuoksi. Käytännössä pastorin työaika puolittui kuluvan vuoden heinäkuun alusta alkaen. Muutos on koskettanut koko Jesajan seurakuntaa, mutta luonnollisesti eniten Hyppösten perhettä. Pekan oli ryhdyttävä etsimään toista työtä pastorin osa-aikaisen työsuhteen rinnalle.
Pekka kertoo hakeneensa alun perin sosionomin koulutustaan vastaavaa keikkatyötä. Työnantaja päätyikin tarjoamaan hänelle sopimusta kokoaikaisesta työsuhteesta. Kun Pekka oli keskustellut tarjouksesta piispan ja hiippakuntadekaanin kanssa, hän päätti ottaa työn vastaan. Pekka aloittaa uudessa työssä huomenna maanantaina.
Jesajan seurakuntaa Pekka-pastori evästi käyttämään Raamattua ja Katekismusta sekä perheiden että seurakunnan elämän ohjenuorana. Hän myös puhui uskosta, toivosta ja rakkaudesta seurakunnan yhteisönrakennuksen raamatullisina aineksina. Pekka kehotti heitä lukemaan vuonna 2014 julkaistusta Yhdeksi ruumiiksi kastettuna -kirjasta kirjoittamansa artikkelin.
Messun jälkeen Joel Kerosuo muisti Pekkaa pienellä lahjalla ja saatesanoilla. Kerosuo kertoi olevansa kiitollinen Pekalle erityisesti siitä, että heidän yhteistyönsä oli kantanut kuluneen vuoden raskaiden vaiheiden yli. Kerosuo iloitsi ajatuksesta, että jatkossakin he saavat elää samoista kirkon lahjoista ammentaen. Tämä on voimavara myös Pekan uudessa työn haasteissa: – Toivon Lähetyshiippakunnan puolesta, että uuteen, vaativaan työhösi voisi löytyä lepo ja rauha ja että samalla sinulle voisi löytyä mielekäs paikka palvella myös paimenvirassa, Kerosuo sanoi.
Jatkossa Jesajan seurakunnassa pyritään säilyttämään toiminnan jatkuvuus. Se jatkaa messujen viettämistä mahdollisimman pitkälle entiseen tapaansa. Seuraavina sunnuntaina messuja saapuvat toimittamaan Itäisen rovastikunnan pastorit Jarno Gummerus ja Kalle Väätäinen sekä seurakunnan oma ystäväpastori Matti Hyttinen. Pitkän tähtäimen vaihtoehdot pastorin viran täyttämisestä ovat harkinnassa. Kutsummekin kirkkoamme rukoilemaan, että Jesajan seurakunnalle järjestyy uusi vastuupastori Jumalan aikataulun ja suunnitelman mukaisesti.
Pastori Pekka Hyppönen palvelee jatkossa Jesajan luterilaista seurakuntaa oman toimensa ohella. Kuva: Juho Pylvänäinen
Mailis Janatuinen elämäntyöjuhlassa 16.9.
Sinut on kutsuttu -tapahtumassa tavattiin vanhoja tuttuja ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Kuva: Arto Jääskeläinen
Tänä vuonna tapahtuman ohjelma rakentui ”Sinut on kutsuttu valoon” -teeman ympärille. Kuva: Arto Jääskeläinen
Tapahtumaan, jota myös lyhenteellä ”SOK” kutsutaan, tulee joka vuosi väkeä niin lähiseudulta kuin kauempaa Suomesta. Tarjolla on kaikille osallistujille yhteisiä tilaisuuksia sekä erillistä ohjelmaa eri-ikäisille. Moni tulee tapahtumaan mm. hyvien opetusten ja yhteisten lauluhetkien lisäksi tapaamaan tuttuja ja nauttimaan yhteishengestä. Useille tapahtumaan osallistuminen on tullut jokavuotiseksi tavaksi. On mahtavaa huomata, että tapahtumaan tulee joka vuosi myös monia ensikertalaisia.
Tänä vuonna aikuisten kanavissa oli tarjolla Lauri Gummeruksen pitämä opetus addiktioista ja Päivi Räsäsen pitämä opetus kristillisestä arvopohjasta. Nuorille (15+) oli tarjolla mm. Jarno Gummeruksen opetus seurustelusta ja Esko Murron opetus siitä, mitä messussa tapahtuu.
Avominne klinikoilla vastaavana ohjaajana työskentelevä Lauri Gummerus luennoi addiktoista. Kuva: Sami Niemi
Kansanedustaja Päivi Räsänen puhui kristillisen arvopohjan vaikutuksista lapsiin ja perheisiin. Kuva: Arto Jääskeläinen
Ohjelmassa oli myös viime ja tulevan kesän riparimiitti, jossa nuoret näkivät riparikavereitaan. Varhaisnuoret pääsivät kuulemaan Juuso Mäkistä, aiheena Kristittynä koulussa, sekä Kalle Väätäisen opetusta Jumalan valosta, joka kääntää paatuneenkin.
Riparimiittiin kokoonnuttiin pastori Mikko Ahon johdolla. Kuva: Sami Niemi
Pastori Juuso Mäkinen säesti varhaisnuorten kanavaan osallistuneiden yhteislaulua. Kuva: Sami Niemi
Iltapäivällä jokainen osallistuja sai valita itselleen mieluisen toimintarastin, johon osallistua. Liikunnallisen ja musikaalisen rastin lisäksi oli vaihtoehtona askartelua ja lautapelien pelailua sekä näyttelemistä. Päivälliseksi oli tarjolla koulun pihalla valmistettua pyttipannua.Koko perheen iltaohjelmassa yksi ohjelmanumeroista oli Ville Ryösön upea konsertti. Lopuksi pidettiin vesper pastori Esko Murron johdolla. Päivän tunnelma vaikutti erittäin mukavalta ja lämminhenkiseltä.
Koululle yöksi jääneillä ilta jatkui vielä yhteisen hengailun ja esimerkiksi pingis- ja pöytäjalkapallopelien parissa. Sunnuntaina koululla yöpyneet siirtyivät yhdessä messuun Tampereen adventtikirkolle. Messun toimitti Esko Murto. Messun jälkeen kirkkolounasta oli tarjolla halukkaille.
Sunnuntain messussa palveli pastori Esko Murto. Kuva: Sami Niemi
Messun jälkeen tarjolla oli vielä kirkkolounas. Kuva: Arto Jääskeläinen
Tapahtumaan osallistunut nuori, Emmy Jääskeläinen, kommentoi sunnuntaina kokemuksiaan seuraavasti:
SOK on tosi tärkeä tapahtuma nuorille, koska se auttaa pitämään yhteyksiä kavereihin, joita ei muuten näe kovin usein. Tapahtuma kerää yhteen porukkaa ympäri Suomea ja on ihana nähdä kavereita. Nuorilla oli hauskaa yhdessä ja käsittääkseni kaikille jäi ihan hyvä fiilis. Mulla oli ihan älyttömän hauskaa. Oli hyvä, kun nuorille järkättiin se oma iltaohjelma, niin pysty valvomaan vaikkapa koulun salissa. Oli ihanaa valvoa ja nauraa yhdessä. Yövalvonta oli myös järjestetty tosi hyvin. Koko perheen iltaohjelmaan olisin kuitenkin toivonut lisää pelejä tai yhteisleikkejä. Superiso kiitos vielä kaikille tapahtuman järjestäjille ja muille, ketkä olivat mukana suunnittelemassa tapahtumaa! Näin jälkikäteen on haikea fiilis ja jo ikävä ystävii.
Suuret kiitokset siis kaikille tapahtumaan osallistuneille ja sen järjestäneelle Tampereen Pyhän Johanneksen luterilaiselle seurakunnalle! Lähetyshiippakunnan kasvatustyön toimikunta selvittää, missä tapahtuma ensi vuonna järjestettäisiin.
Teksti: Päivikki Nokelainen
Nuorten kesäjuhlakampauksia Loimaalla elokuussa 2023. Kuva: Janne Koskela
Kun tulen koulusta, päällä on täysi härdelli. Kello on puoli neljä perjantaina, on siis täysin normaalia, että äiti istuu keittiön pöydän ääressä tekemässä viittäkymmentä täytettyä ruisleipää ja olohuoneesta kuuluu imuroinnin ääntä. Syksyn ensimmäinen koululais- ja nuortenilta on alkamassa kahden ja puolen tunnin päästä.
Hämeenlinnan Matteuksen seurakunta, kotiseurakuntani, järjestää illat, mutta lapsia ja nuoria tulee tänne hyvin monista paikoista. Toisille toiminta saattaa olla aivan naapurissa, toiset saavat istua autossa jopa puolitoista tuntia päästäkseen iltaan. Olen kuitenkin aivan varma, että nuortenillat ovat sen arvoisia. Sen lisäksi, että paikalla on muiden seurakuntien väkeä, on illoissa silloin tällöin myös muita vierailijoita. Itse olen useamman kerran pyytänyt iltaan käymään jonkun koulukaverini. Jotkut käyvät vain kerran eivätkä tule uudestaan, mutta jotkut saattavat käydä monta kertaa.
Illat on jaettu kahteen osaan, koululaisiin ja nuoriin. Paikalla on kuitenkin myös paljon sekä aikuisia että alle kouluikäisiä lapsia. Koululaiset aloittavat iltansa opetuksella, me nuoret menemme ensin aktiviteettiin. Niinpä kellon lähestyessä kuutta siirryn läheiselle koululle, missä nuorien tämänkertainen aktiviteetti on. Aktiviteetit vaihtelevat joka kerta. On ollut pihapelejä, korista, jalkapalloa, sählyä, pimeäpiilosta, pesäpalloa, frisbeegolfia, lautapelejä, askartelua. Silloin, kun ilta on meillä, minä ja veljeni tavallisesti ohjaamme aktiviteetin. Näin alkusyksystä olemme ulkona ja pelaamme pihapelejä.
Aktiviteettien jälkeen palaamme takaisin meille syömään iltapalaa. Leivät, jotka äiti teki aikaisemmin, ovat isolla hopeisella tarjottimella. Meidän syötäviemme lisäksi tarjolla on ihmisten mukanaan tuomia herkkuja. Jo nyt pino on huvennut huomattavasti ja kippo, jossa oli suklaata, on melkein tyhjä. Eteinen on täynnä kenkiä ja ilma tuntuu kuumalta niin monen ihmisen ollessa samassa tilassa. Poskeni alkavat heti punoittaa kuumasta. Otan ruokaa ja menen kavereideni kanssa huoneeseeni syömään, koska pöydissä ei ole tilaa. Ajattelen kavereitani, jotka käyvät näissä illoissa. Yksi on jokaisessa illassa, yksi asuu kaukana, mutta tulee silti iltoihin aina kun voi, yhteen tutustuin juuri näiden iltojen vuoksi. En ole varma, millainen suhteeni heihin olisi ilman nuorteniltoja.
Kun olemme syöneet, luvassa on opetus. Syksyn ja kevään opetuksilla on aina jokin teema, jota kaikki opetukset noudattavat. Pienempien puolella on viime vuosina käyty muun muassa Raamatun eläimet ja Raamatun punainen lanka, meidän viimeisin teemamme oli Suuria kysymyksiä Raamatun äärellä. Opetuksen pitäjät vaihtelevat.
Koululaisillat ovat olleet minulle merkityksellisiä hyvin pienestä. En edes muista aikaa ennen iltoja. Vuosien aikana iltojen suosio on noussut, ja vaikuttaa siltä, että nyt tämä on tärkeää muillekin: kävijäkeskiarvo viime aikoina on ollut noin viisikymmentä henkeä. Se koostuu paitsi lapsista ja nuorista, myös aikuisista, jotka ovat tulleet paikalle paitsi kuskeiksi, myös kuuntelemaan opetusta ja keskustelemaan. Syksyllä nuortenillat ovat aina kiintopiste, jota odottaa. Joskus koulussa voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi kristittynä, ja silloin nämä illat ja uskovaisten kaverien säännöllinen näkeminen auttaa. Sen jälkeen on aina helpompi muistaa, että ei ole ainoa.
Ester Nieminen,
Pyhän Matteuksen luterilainen seurakunta, Hämeenlinna
Ordinaation toimitti piispa Juhana Pohjola. Häntä avustivat hiippakuntadekaani Joel Kerosuo sekä pastorit Matias Kröger, Kalle Väätäinen ja Kimmo Jaatila. Kuva: Emilia Heikkinen
Joensuussa vietettiin syksyisenä sunnuntaina 24.9. juhlavaa messua. Noin 70 messuvieraan edessä vihittiin kaksi pastoria kantamaan ja jakamaan kallisarvoista ja taivaallista aarretta Joensuussa ja Savonlinnassa. Itsekin rikkinäisinä saviruukkuina heidän tulee kertoa toisille särjetyille sydämille, että heidän kaikki syntinsä on anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Pyhään paimenvirkaan vihittyjen on määrä toimia omaan toimensa ohella Itä-Suomen seurakunnissa: Juho Pitkäsen savonlinnalaisessa Pyhän Jaakobin luterilaisessa seurakunnassa ja Jarkko Piiparisen joensuulaisessa Pyhän Nehemian luterilaisessa seurakunnassa. Saattavat he tulla palvelemaan myös muissa läheisissä seurakunnissa.
Juhlavassa messussa Juho Pitkänen puettiin kasukkaan Jumalan kaikki peittävän armon merkiksi. Kuva: Emilia Heikkinen
Juhon lapsuus ja nuoruus oli Tohmajärvellä, Värtsilässä ja Savonlinnassa. Aikuisuudessa elämä vei teologiaopintojen myötä Helsinkiin. Teologian kandidaatin tutkintoon johtaneiden opintojen ohella hän työskenteli kesäteologina ja logistiikka-alalla. Myöhemmin hän on palannut asumaan Savonlinnaan ja vuonna 2015 mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Nyt pastorin tehtävien ohella hänen sähköinsinööriopinnot ovat jo hyvässä vaiheessa ja lisäksi hän on tehnyt myös kojeistoasentajan töitä. Tehtäväänsä hän suhtautuu kiitollisella, vaikkakin aralla mielellä. Kutsu tuntui kuitenkin hyvältä. Hän ei rohkene arvailla, millaisia koitoksia tehtävä toisi tullessaan, mutta luottaa siihen, Jumala antaa riittävästi rohkeutta, voimaa ja viisautta. Juho luottaa siihen, että ulkoinen evankeliumi voittaa omien syntien painon.
Juhana-piispa puki stolan Jarkko Piisparisen ylle merkiksi paimenvirasta ja Kristuksen ikeen kantamisesta. Kuva: Emilia Heikkinen
Jarkko on kotoisin Lappeenrannasta ja on kokenut hengellisen heräämisen vuonna 2010. Pian tämän jälkeen hän tuli mukaan Suomen Luther-säätiön toimintaan lehti-ilmoituksen perusteella. Hän suoritti Raamattu-linjan opinnot Karkun evankelisessa opistossa ja vuonna 2013 hän muutti Joensuuhun teologiaa opiskelemaan. Seuraavana vuonna solmi avioliiton Nooran kanssa. Kymmenen vuoden ajan hän on perheineen asunut Joensuussa ja sen lähistöllä Liperissä. Tänä aikana hän on tutustunut moniin joensuulaisiin ja toiminut paljon seurakunnan vastuutehtävissä. Jarkko valmistui teologian maisteriksi vuonna 2018 ja tekee tällä hetkellä väitöskirjaa Eino Sormusen pelastusopista. Hän kokee pastorin kutsumuksen suurena vastuuna, mutta uskoo Jumalan armossaan varustavan häntä siihen.
Paimenvirkaan vihityt Jarkko Piiparinen ja Juho Pitkänen. Suljemme heidät kiitollisina esirukouksiimme. Kuva: Emilia Heikkinen
Teksti: Aleksi (Sampo) Vartiainen
Pastori Samuli Siikavirta piti tämän puheen Marssi Elämän puolesta -tapahtumassa Helsingissä 23.9. Kuva: Alli Pitkäpaasi
Hyvää valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää!
Elämme ajassa, jota varjostaa kuoleman kulttuuri. Tämä kuoleman kulttuuri kuitenkin monesti piiloutuu elämänmyönteisiltä kuulostavien käsitteiden kuten erilaisten oikeuksien alle. Siksi kuoleman kulttuuria on välillä niin vaikea havaita.
Puhutaan naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Tuolla positiiviselta kuulostavalla oikeudella tarkoitetaan kuitenkin lupaa lopettaa äidin kehon turvissa kasvavan pienen ihmisen elämä.
Puhutaan jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna. Tuolla sinänsä kannatettavalla ajatuksella tarkoitetaan kuitenkin, että ne, jotka eivät ole haluttuja, voidaan kuolettaa ennen syntymäänsä.
Puhutaan laillisen abortin välttämättömyydestä äidin hengen säästämiseksi vaikeissa komplikaatioissa. Tämän kanssa useimmat vapaan abortin vastustajatkin ovat samaa mieltä. Samalla useimmiten vaietaan kuitenkin siitä, että äidin hengen säästämiseksi tehdyt abortit eivät juuri edes näy tilastoissa, joiden mukaan 94,8 % viime vuonna abortoitiin sosiaalisin tai niihin verrattavin syin ja loput 4,8 % ”mahdollisen tai todetun sikiövaurion” kuten Downin syndrooman perusteella (THL:n 2022 tilastot), jonka kanssa kuitenkin pystyy elämään.
Puhutaan oikeudesta turvalliseen aborttiin kuolemien vähentämiseksi puoskareiden käsissä. Tuossa elämän suojelemiseen tähtäävässä argumentissa unohdetaan kuitenkin, että abortissa kuolee aina vähintään yksi ihminen.
Abortti tarkoittaa Käypä hoito -ohjeen mukaan ”ihmisen toimin käynnistettyä raskauden päättymistä, joka ei ole synnytys ja joka johtaa (…) sikiön kuolemaan”. Kyse on siis virallisen määritelmän mukaan kuolemasta, jonka toiset aiheuttavat.
Tämä kuoleman kulttuuri on ollut rajatuissa tapauksissa laillistettua Suomessa jo 73 vuoden ajan, ja sosiaalisiin syiden verukkeella 12. raskausviikkoon saakka käytännössä vapaan abortin mahdollistava laki on ollut voimassa 53 vuoden ajan. Tämän kuun alussa voimaan tullut entistä liberaalimpi aborttilaki käytännössä poisti harkinta-ajan varhaisimmilta aborteilta. Yhden lääkärin lähete riittää aikaisemman kahden sijaan. Lakiin johtaneen kansalaisaloitteen johtoajatuksena oli naisten ”oman tahdon” ja itsemääräämisoikeuden lisääminen. Tuon oikeuden varjoon jäi kuitenkin syntymättömän lapsen oikeus elämään.
Kuoleman kulttuurissa sanat ovat harkittuja, koska väärä sanavalinta voi paljastaa sen, mistä todellisuudessa on kyse. Kun puhutaan ei-toivotusta raskaudesta, joka johtaa aborttiin, käytetään ihmisyydestä etäännyttävää lääketieteellistä termiä ”sikiö”. Kun puhutaan samalla raskausviikolla tapahtuneesta ei-toivotusta keskenmenosta, puhutaan kuitenkin lapsesta, joka menetettiin.
Kuoleman kulttuurissa ihminen ja hänen subjektiivinen kokemuksensa on kaiken mitta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on ottanut itselleen vallan päättää elämästä ja kuolemasta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on tehnyt itsestään jumalan.
Kuoleman kulttuuri jättää jälkensä niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Suomessa aborttien määrä on viime vuosina asettunut n. 8 000:een vuodessa, joskin viime vuonna niiden määrä kasvoi 3,5 %:lla verrattuna edellisvuoteen (THL). Jos viime vuonna syntyneisiin lapsiin (44 933) lisätään silloin abortoidut lapset (n. 7 900), he muodostaisivat 15 % ikäluokastaan, mikäli heidän olisi annettu elää. 15 % ikäluokasta on iso luku. Vielä isommaksi tuo 15 % ikäluokasta nousee sen kehityksen valossa, että Suomessa syntyi viime vuonna ennätyksellisen vähän lapsia. Viimeksi yhtä vähän suomalaisia syntyi elävänä nälkävuonna 1868, siis yli 150 vuotta sitten, silloin kun maatamme asutti alle kaksi miljoonaa ihmistä nykyisen 5,5 miljoonan sijaan.
Nälkävuosina kuolema vaikutti nälänhädän ja köyhyyden kautta, joihin ihmiset eivät juuri voineet vaikuttaa. Meidän ajassamme kuolema vaikuttaa kuoleman kulttuurin kautta, jota yhteiskuntamme on itse valinnut toteuttaa ja seurata.
On kuitenkin olemassa myös vaihtoehto, jonka puolesta pidämme tänään ääntä täällä: se on elämän kulttuuri.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain naisten oikeudesta omaan kehoonsa, vaan myös syntymättömän lapsen oikeudesta omaansa. Kummatkin ovat yhtä tärkeitä.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna, vaan myös niiden oikeudesta syntyä ja elää, joita ei suunniteltu, haluttu tai joista biologiset vanhemmat eivät kykene huolehtimaan. Ei-toivotun lapsettomuuden lisääntyessä heille olisi kasvattajia ja adoptiovanhempia, jos tästä vain puhuttaisiin vaihtoehtona.
Elämän kulttuurissa entistä vapaampaa kohtulasten surmaamista ei puolustella harvinaisilla äidin hengen säästävillä poikkeustapauksilla, vaan elämää puolustetaan esivallan säätämillä laeilla, jotka rajoittavat muista syistä kuin lääketieteellisissä hätätapauksissa tehtäviä abortteja minimiin.
Elämän kulttuurissa ei määrätä kuolemaa hoidoksi tai ratkaisuksi sosiaalisiin ongelmiin, vaan tuetaan ja autetaan niin äitejä kuin isiäkin raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen hoitamaan ja rakastamaan lapsiaan vaikeissakin olosuhteissa.
Elämän kulttuuriin on mahdollista kääntyä. Mutta mikäli aikain saatossa käy ilmi, että yhteiskuntamme on elämän kulttuurin lopullisesti hylännyt, silloin sen edistäminen on entistä tärkeämpää yksilöiden ja yhteisöjen kuten seurakuntien tasolla.
Pappina ja kristittynä näen tämän elämän kulttuurin kaikkein selkeimpänä Pyhän Raamatun lehdillä. Vanhassa testamentissa Kuningas Daavid lausuu elämän Herralle: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16) Ja Uudessa testamentissa kerrotaan, että Daavidin jälkeläinen Jeesus Kristus pyhitti ihmiselämän sen alusta alkaen, kun Hän sikisi ihmisalkioksi Pyhästä Hengestä Neitsyt Marian kohdussa.
Jeesuskin syntyi kuoleman kulttuurin keskelle Herodes Suuren miekan alaisuuteen, mutta vältti Betlehemin lastensurman. Hän kuoli ristillä syntisten puolesta ja nousi kuolleista antaakseen tälle kuolevalle maailmalle elämän. Ja mikä lohtu onkaan, että Hän on jo voittanut kuoleman – Hän on voittanut myös tämän kuoleman kulttuurin.
Lauantaina 16.9. Mailis Janatuisen (keskellä) elämäntyötä olivat juhlimassa hänen ”opetuslapsensa” Soili Haverinen ja Yooko Sugaya.
Astun sisään Koinonia-keskuksen ovesta. Iloinen puheensorina kantautuu korviini ja säteilevä juhlan keskipiste, Mailis, on ovella vastassa. Saan lämpimän halauksen, kuten aina tavatessamme. Tänään on suuri juhlapäivä; Mailiksen elämäntyön kiitosjuhla. Pöytään on kauniisti katettu monenlaista herkkua, ihanien kakkujen ja muiden leivonnaisten joukossa on kevätkääryleitä ja muuta Japaniin viittaavaa. Salissa huomaa, että monet ihmiset tuntevat toisensa ja ne, jotka eivät tunne toisiaan, saavat helposti keskustelun aikaan aloittamalla ”Missäs sinä olet tutustunut Mailikseen?”. Kaikilla on yhteinen ilon ja kiitoksen aihe; Mailis.
Juhlan ohjelmaosuus alkaa juontajien Tsuua Kekäleen ja Päivi Pohjolan toivottaessa juhlaväen tervetulleeksi. Virsi ”Kiitos nyt Herran” kajahtaa komeasti ja varmasti jokainen tässä hetkessä yhtyy sydämestään kiitokseen. Jari Kekäleen kauniiseen lauluun ”Teit nimestäsi kauniin”, on juhlakansan myös helppo yhtyä.
Juhlan ohjelmaosuuden avasivat Tsuua Kekäle ja Jari Kekäle. Kuva: Anna Punkeri
Kun sitten erilaisia tervehdyksiä aletaan lukea ja puhua, alkaa mieleen hahmottua, kuinka monessa Mailis on ehtinyt olla mukana. Tervehdyksiä tulee Perussanomalta, Raamattuopistolta, Kylväjältä, Iisalmen seurakunnan lähetysystäviltä, Kansanlähetykseltä, Priscilla ry:ltä, Radio Patmokselta, TV7:lta ja vieläpä Mongoliasta saakka ja tietenkin Japanista.
Tervehdyksiä kuunnellessa välittyy kuulijoille monipuolinen kuva Mailiksen työurasta; kirjoja, puheita, raamattupiirejä, leirejä, kursseja, radio-ohjelmia, televisio-ohjelmia, lähetystyötä, seurakuntavierailuja, matkoja, matkoja ja taas matkoja. Kaikkea tätä yhdistää yksi asia; Jeesus Kristus on ollut aina kaiken Mailiksen tekemisen keskiössä. Mailiksella onkin opetuslapsia ympäri maailman, moni on kiitollinen Herralle Mailiksesta, jonka kautta on saanut kuulla evankeliumin pelastavan sanoman.
Japanitunnelma huokuu puheiden keskellä Markuksen seurakunnan kuoron laulaessa japanin kielellä Mailiksen lempivirren. Sanoista en ymmärrä mitään, mutta kauniilta kuulostaa ja varma olen, että sanoissa on vahva sanoma. Sen verran luulen Mailista tuntevani. Piispa Risto Soramies kertoo puheessaan lukeneensa Mailiksen kirjaa Raamatun naisista ja miettineensä, ketä naisista Mailis muistuttaa. Varmasti jokainen löydämme monista Raamatun naisista Mailiksen piirteitä.
Piispa Risto Soramies mietti puheessaan, ketä Raamatun naisista Mailis itse muistuttaa. Kuva: Anna Punkeri
Japanista juhlaan oli matkustanut Yooko Sugaya, Lea Lukka auttaa meitä japania ymmärtämättömiä tulkkaamalla puheen suomeksi. Puheesta kuuluu suuri kiitollisuus ja kunnioitus Mailista, opettajaa, kohtaan. Ison osan elämäntyötään Mailis onkin Japanissa tehnyt tuoden evankeliumia tuon kansan keskelle.
Japanista Suomen-vierailulle saapunut Yooko Sugaya, tulkkinaan Lea Lukka. Kuva: Anna Punkeri
Juhlan kuitenkin ehkä mieleenpainuvin ja liikuttavin osuus on säästetty loppuun. Valot himmenevät, kaunis klassinen musiikki alkaa soida ja valkokankaalla alkavat pyöriä diat. Ensimmäisessä diassa lukee, että kuvasarjan on tehnyt Mailis omiin hautajaisiinsa. Alla teksti: ”Kenraaliharjoitus 16.9.2023”. Puhuttelevaa. Saamme olla mukana näissä kenraaliharjoituksissa ja Mailis on ilonamme keskuudessamme. Diat alkavat pyöriä ja eteemme avautuu pikkuhiljaa iso joukko ihmisiä, joita Mailis haluaa kiittää. Viimeinen dia on kiitos Jumalalle. Kiitosjuhla elämäntyöstä on hyvä päättää tähän kiitokseen. Jumalalta olemme saaneet elämämme, toisemme ja elämäntehtävämme, niin Mailis kuin me kaikki muutkin.
Juhlan päätteeksi täysi salillinen juhlavieraita lauloi Mailiksen toivevirren 376, ”Sinua Jeesus rakastan”. Kuva: Anna Punkeri
Kiitollisin mielin käyn halaamassa Mailista juhlan jälkeen; Mailiskin vaikuttaa iloiselta ja kiitolliselta, eikä tässäkään tilanteessa jätä kysymättä, miten minä jaksan ja mitä kuuluu. Tämä on Mailis. Hän jaksaa kiinnostua ihmisistä eikä unohda rukoilla heidän puolestaan. Mailiksella on suuri sananjulistajan ja rohkaisijan leiviskä, jota hän on hyvin hoitanut. Tänään saamme kiittää Jumalaa Mailiksesta.
”Hänen herransa sanoi hänelle: ”Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.” Matt. 25: 21
Teksti: Mari Nieminen
Keskustelin erään ystävän kanssa, joka oli ollut vuosia sitten mukana seurakunnassamme. Nyt hänellä oli toinen hengellinen koti. Hän kertoi muistelevansa hyvällä erityisesti yhtä Lähetyshiippakunnassa kokemaansa asiaa. Mikä se oli? Ehdin miettiä mielessäni eri vaihtoehtoja, kuten selkeä linja ja vahva opetus. Mutta vastaus yllätti. Ilo! Ystävä oli kokenut iloa kirkossamme. Jäin miettimään tuota havaintoa. Onhan omassa mielessäni useimmin pinnalla vaikeudet, taistelut ja inhimillinen hätä kuin ilo. Olisihan se iloinen asia, jos meidät tunnettaisiin iloisena Lähetyshiippakuntana – hilpeinä hiippisläisinä, kuten nuoremmat voisivat asian ilmaista. Miten se sopii yhteen edustamamme vakavahenkisen kristillisyyden kanssa? Onhan maailman mahdoton yhdistää iloa niiden kasvoille, jotka kilvoittelevat aralla omallatunnolla Jumalan sanan kanssa. Ehkä me kristittyinä joskus turhaan tuemme tätä kivikasvoisen kristityn karikatyyriä. Miten meiltä voisikaan puuttua ilo, kun se on Pyhän Hengen lahja kastetuille kristityille (Gal.5:22).
Silti puhe ilosta kääntyy helposti ilottomaksi. Se voi muuttua vaatimukseksi tai itsetarkkailuksi. Mikä olisi ilottomampaa kuin jatkuvasti ja tekopirteästi kuulla kehotusta iloon? Ilo voi myös vääntyä ohjelmaksi ja julkisuuskuvateemaksi. Siitä voi tulla pakokeino kirkolle olla kohtaamatta närää ja kiukkuakin herättäviä kysymyksiä. Mikä voisi olla murheellisempaa kuin iloon keskittymisen nimessä vaieta Jumalan sanan osoittamista kipeistä asioista? Mistä siis iloa Lähetyshiippakuntaan? Saisinko ehdottaa, että aloitetaan siitä, ettei keskitytä iloon. Ilon tarkkaamisen tilalle tarjoaisin työnäkyämme: jumalanpalvelus elämäksi ja seurakunta kodiksi.
”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ”Menkäämme Herran huoneeseen.” (Ps.122:1) Tämän psalmin jakeen usein rukoilen ennen messun alkua. On riemu tulla Herran kasvojen eteen. Ilo on Jeesuksessa. Ilo on syntien anteeksisaamisessa. Jos Jumalan enkeleillä on ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen (Luuk.15:7), kuinka suuri ilo onkaan, kun seurakuntana tunnustamme syntimme ja uskomme synninpäästön sanan! Ilo on siinä, että enkelien ja kaikkien pyhien kanssa saamme olla osallisia jo nyt taivaan juhla-ateriasta. Minun ei tarvitse kuulla sanaakaan ilosta, sillä Jeesuksen armo, hyvyys ja rakkaus tuovat mukanaan myös ilon, joka voi välillä läikkyä kasvoillekin.
”Iloitsen kaikkien teidän kanssanne.” (Fil.2:17) Paavali tiesi, että ilo Herrassa oli hänen väkevyytensä. Mutta tämä ilo oli tarkoitettu jaettavaksi seurakunnan kanssa ja keskellä. Seurakunnan ilmapiiri kertoo, jännitämmekö toisiamme vai emme. Ajattelen, että jos ja kun meillä on seurakunta kotina, se tuo turvallisuuden ja vapauden jakaa iloa. Ei tarvitse aristella ja jäykistellä vaan on hyvä olla yhdessä. On usein hauskaakin jakaa elämää ja kristityn vaelluksen ihmeellisyksiä. Missään en olekaan kokenut sellaista huumoria ja välittömyyttä kuin työtovereitteni ja seurakuntiemme keskellä. Ilo on nähdä uusia kasvoja penkissä. Ilo on kuulla, millä tavoin Herra on ihmisiä johdattanut seurakunnan yhteyteen. Ilo on yhdessä olla Herran käytössä. Yhdessä jaettujen vastusten ja surujen keskellä kantaa yhteinen hiljainen ilo, jota kukaan ei voi viedä. Olemme autuaita Jumalan lapsia matkalla yhteiseen kotiin!
Iloisin asia kuitenkin on, että vaikka sinun ilon ja surun, riemun ja tylsyyden tunteesi vaihtelevat, Jeesuksen ilo ei katoa. Vielä enemmän kuin sinä iloitset hänestä, hän iloitsee sinusta. Hänen ilonsa on antaa itsensä, veriarmonsa ja johdatuksensa sinulle. Mitä hän päivästä toiseen sinusta sanookaan: ”Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.”(Sef.3:17)
Voisiko Lähetyshiippakunta tulla tunnetuksi, että tällaista Jeesusta me julistamme ja uskossa omistamme!
Viikonloppuna Loimaan evankelisella opistolla musisoi nelisenkymmentä leiriläistä. Kuva: Anna Punkeri
Suuret asiat voivat syntyä joskus näennäisesti hyvin pienestä. Niin kävi Lähetyshiippakunnan historian ensimmäiselle musiikkileirille, jonka tarve tuli lausutuksi ilmoille ihan tavallisilla hämeenlinnalaisilla kirkkokahveilla viime keväänä.
Lähes 40 kirkkomusiikin ystävää kokoontui Loimaan evankeliselle opistolle syyskuun toisena viikonloppuna 8.–10.9.2023 oppimaan uutta, jakamaan kokemuksiaan sekä vaikuttumaan luterilaisen uskon innoittaman musiikin rikkaudesta. Joukossa oli seurakuntien kanttoreita, kuorolaulun harrastajia, eri soittimien taitajia sekä muita musiikin ystäviä. Kaikkia yhdisti halu palvella seurakuntia ja kirkkoamme musiikin lahjoin. Musiikkileirin suunnitteluryhmänä ja pääkouluttajina olivat musiikin rautaiset ammattilaiset Päivi Pohjola sekä Miikkael ja Eerika Halonen.
Perjantai-illan ohjelmassa oli lyhyen tutustumistuokion jälkeen piispa Juhana Pohjolan johdantoluento musiikin asemasta Raamatussa. Illan aikana pohdittiin myös sitä, miten musiikki voi seurakunnassa yhdistää kaiken ikäisiä aina ”vauvasta vaariin” – ja luonnollisesti vähän väliä kajautettiin yhdessä sopiva virsi. Ilta päättyi vesperiin eli iltarukoukseen, kuinkas muuten.
Lauantai alkoi puolestaan laudeksella eli aamurukouspalveluksella. Aamupäivän opetusosuus koostui luterilaisen jumalanpalvelusmusiikin historiasta ja muodosta sekä psalmilaulun alkeista ja traditiosta. Luennot kirvoittivat vilkasta keskustelua ja innostunutta psalmilaulantaa.
Leirillä tutustuttiin luterilaiseen musiikkiperinteeseen. Tässä luennoimassa Miikkael Halonen. Kuva: Jussi-Pekka Rauha
Lauantai-iltapäivän työpajoissa leiriläiset jakautuivat ottamaan tuntumaa kuorolauluun, harjoittelemaan orkesterisoittoa sekä oppimaan lisää kanttorina toimimisesta. Pienryhmissä muun muassa prepattiin aloittelevia kanttoreita, kokeiltiin erilaisia tapoja rakentaa alkusoittoja ja opeteltiin säestämään rikkaasti sointumerkeistä.
Lauantain illanvietossa leiriläiset saivat nauttia myös toistensa musiikkiesityksistä. Kuva: Eeva Pitkäranta
Lauantain kääntyessä iltaan leiriläiset kokoontuivat äänittämään seurakuntien käyttöön esimerkkipsalmit kirkkovuoden kunkin kolmen Luterilaisissa virsissä julkaistun psalmisävelmän mukaisesti. Samassa iltahetkessä perustetiin Lähetyshiippakuntaan myös musiikkitoimikunta sekä keskusteltiin tämän ensimmäisen musiikkileirin nostattamista ajatuksista. Illan sai päättää rukous illan päättyessä eli kompletorio.
Lauantain työpajoissa leiriläiset valmistelivat myös musiikkiosuuksia sunnuntain messuun ja kesäjuhlien kiitosjuhlaan. Niinpä viimeistään musiikkileirin päättäneessä Kesäjuhlan kiitosjuhlan messussa saatettiin todeta, että seurakunta todellakin ratkesi soimaan!
Teksti: Jussi-Pekka Rauha
Katso täältä tallenteet Kesäjuhlan kiitosjuhlan messusta ja päiväjuhlasta.
Espoon seurakunnan toiminta alkoi 1.9.2013 Helsingin Markuksen seurakunnan kappeliseurakuntana. Seurakunta juhlisti kymmenvuotista taivaltaan juhlajumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaina 3.9.2023.
Seurakunnan juhlan alussa muisteltiin kuinka Markuksen seurakunnasta lähtenyt yhteisö kokoontui alkuun espoolaisen toimistorakennuksen ruokatilassa. Juha Kemppainen, seurakunnan ensimmäinen puheenjohtaja, muisteli tervehdyksessään kuinka ensimmäisinä vuosina suntioilla oli suuri työ järjestellä ruokatila jumalanpalveluskäyttöä varten.
Sittemmin seurakunta on löytänyt vuokratilakseen Kauniaisten metodistikirkon. Kemppainen kuvasi tilan löytymistä käänteen tekeväksi.
– Tästä alkoi sitten uusi käänne Espoon Tuomaksen seurakunnan elämässä. Suntiot saivat taakakseen kevyen kuorman. Kirkkotila ja -rakennus houkuttelee luoksensa todennäköisesti vielä vuosienkin päästä myös satunnaisia ohikulkijoita.
Seurakunnan 10-vuotisjuhlassa kuultiin korkeatasoisen musiikin lisäksi puheenvuoroja sekä seurakunnan pastorina toimineelta Timo Marttiselta että seurakuntalaisilta.
Timo Marttinen puhuu juhlassa. Kuva: Eero Pihlava
Mennyttä aikaa muisteltiin huumorilla, lämmöllä ja kiitoksia säästelemättä. Muutamissa puheenvuoroissa käsiteltiin myös tulevaisuuden haasteita ja toiminnan alkuvuosiin liittyneen innokkuuden uudelleen löytämistä – onko se mahdollista ja millä tavalla?
Eräs Markuksen seurakunnan jäsen kuvasi puheenvuorossaan mielenkiintoisesti kokemusta, joka syntyi Espoon toiminnan alkaessa Helsingin seurakuntaan jääneissä seurakuntalaisia. Tärkeiden ystävien tai omien perheenjäsenten lähtö oli saanut aikaan kaipausta ja tarpeen uusien vastuunkantajien ja toimintapojen löytämiselle.
Espoossa 10-vuotta sitten alkanut toiminta on kasvanut 60:n perustajajäsenen yhteisöstä 118:n hengen seurakunnaksi. Seurakunnan tavoitteena on myös tulevina vuosina rakentaa yhteyttä syntisiä ihmisiä rakastavan Jumalan ja ihmisten välille.
Jos olet kiinnostunut Tuomaksen seurakunnan toiminnasta, niin saavu Kauniaisten metodistikirkolle jumalanpalveluksiin sunnuntaisin klo 16.00 ja ilmoittaudu tammikuussa 2024 alkavalle Seurakuntapolku–kurssille.
Ole rohkeasti yhteydessä pastoriin: [email protected] , 0442025460.
