Simojoen perhe lähetettiin matkaan riemullisessa helatorstain messussa Luukkaan seurakunnassa. Tuomo Simojoki saarnasi ja onnitteli seitsemän oikein -lottokupongin saajia pelastuksen lahjasta ja muistutti, että jo matkalla olemme suunnattoman rikkaita, vaikka rikkaus tulee näkyväksi vasta kerran taivaassa:

– Siellä ei kysytä miten tulimme, minkälaisissa ryysyissä matkamme taitoimme ja monessa kuralätäkössä rypesimme, vaan iloitaan jokaisesta perille päässeestä.

Seurakunnan pastori Markus Pöyry kuvasi Simojoen perheen matkaa kuin Israelin vaellukseksi, jolla oli taas tullut aika repiä teltan naruja irti maasta. Hän totesi, ettei se aina ole helppoa, mutta Jumalan Sana kutsuu ja vie.

Piispa Juhana Pohjola asemoi meidät maailman kartalle ja totesi, että me Suomessa olemme ”maan ääri”, kun luterilaisuuden tulevaisuus on Afrikassa, jossa kirkko kasvaa voimakkaasti. Piispa päätti yhteisen juhlan kiitollisena siitä, että Jumala on ollut hyvä ja ovet ovat auki ennen muuta pakanoiden kuulla riemullinen viesti: Kristuksen haavoissa taivas on auki.

Kun Jumala avaa oven

Mistä tähän tultu ja mitä kaikkea Simojoen perheen matkalla on tapahtunut?

 

– Ei yhtään tasaista päivää, Leena Simojoki huokaa hymyillen.

Simojoen perheen matka lähetystyöhön Keniaan, takaisin Suomeen ja uudelleen Keniaan on ollut yllätyksiä täynnä. Juuri kun tie on näyttänyt selkeältä ja suoralta, matkaan on tullut mutkia ja umpikujia. Moni ovi on sulkeutunut, mutta aina myös uusi avautunut.

– Päällimmäisenä on aina ollut rauha, sillä Jumala johdattaa meitä, Simojoet toteavat kiitollisina.

Simojoen perhe lähti ensimmäisen kerran Keniaan vuonna 2018. Vuoden päästä tästä, kesällä 2019, he siirtyivät Lutheran Heritage Foundationin palvelukseen. Heidän työkseen tuli johtaa ja kehittää järjestön Afrikan työtä, joka on keskittynyt luterilaisen kirjallisuuden käännöstyöhön ja levittämiseen.

– Elämää Keniassa elettiin lyhyissä jaksoissa, ensin kesän yli, sitten vuoden loppuun, aina muutama kuukausi kerrallaan ja se alkoi olla raskasta, Tuomo kertaa. Viimein perhe päätti jäädä Keniaan pidemmäksi aikaa ja sitten tulikin korona.

– Palasimme Suomeen, ostimme talon ja asetuimme Seinäjoelle. Olemme viihtyneet täällä todella hyvin. Kotiuduimme Luukkaan seurakuntaan, lapset löysivät kavereita ja harrastuksia.

LHF:n työ jatkui Suomesta käsin.

– Kun LHF kutsui meidät uudelleen työhön Keniaan kesäkuussa 2023, meidän ehtonamme oli, että voisimme suunnitella pidempää työjaksoa Keniassa. Työsopimus on kirjoitettu nyt viideksi vuodeksi. Kun lapsetkin suhtautuivat lähtöön jopa innokkaasti, päätös oli helppo tehdä.

Eniten Leena ja Tuomo odottavat yhteistä hengellistä työtä Keniassa:

– Odotamme innolla, että pääsemme tapaamaan ihmisiä ja edistämään työtä konkreettisesti paikan päällä.

Toisenlaiseen hengelliseen ilmapiiriin

Afrikan hengellinen ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin Suomessa tai Euroopassa. Tuomo naurahtaa, ettei ateismi tule kuulonkaan, se ei ole edes vaihtoehto. Länsi-Afrikassa hallitsee islam ja muualla Afrikassa hyvin vahva karismaattinen helluntailaisuus.

– Piispat avaavat kauppakeskuksia ja kaikille voi toivottaa Jumalan siunausta, Leena kertoo.

Afrikassa kristityillä on vahva sanan nälkä, ja he haluavat oppia syvemmin kristinuskon perusasioita. Myös helluntaikirkkojen papit janoavat syvällistä luterilaista opetusta.

– Evankelioinnin paikalliset osaavat paremmin ja uusia seurakuntia syntyy jatkuvasti, mutta me voimme palvella opettamalla ja jakamalla luterilaista kirjallisuutta, Tuomo kertoo.

Suomesta Simojoet jäävät kaipaamaan liikkumisen vapautta, ystäviä, kavereita ja harrastuksia.

– Suomessa arki on turvallisempaa kuin Keniassa, mutta Keniassa olemme kokeneet voimakkaimmin yhteisön tuen ja huolenpidon. Tuntemattomatkin ihmiset laittoivat hädän hetkellä viestiä, rukoilivat meidän puolestamme, soittivat ja huolehtivat tarvitsemmeko mitään, Simojoet kertovat ihmeissään. Se oli heille vahva kokemus.

Simojoet palaavat tuttuun kotiin ja lapset Esther, Märtha, Elin, Matthias ja Oscar tuttuun, kansainväliseen kristilliseen kouluun. Nuorimmainen Beata on vielä kotona. Selma opiskelee etänä Seinäjoen lukion toista vuotta ja Charlotta jää Suomeen. Keniassa arki on toisenlaista kuin Suomessa. Pimeä tulee aikaisin eikä sitten enää lähdetä mihinkään. Perheelle jää aikaa olla enemmän yhdessä ja se on kaikista mukava asia.

”Rukouksen tuntee konkreettisesti”

Simojoet ovat kiitollisia siitä, että Luukkaan seurakunta lähettää heidät matkaan.

– Meidän kotiseurakuntamme on täällä Seinäjoella. Olemme Keniassa vieraita ja vain käymässä. Suomalaisilla on hyvä maine Keniassa ja opettamassa käyneet Lähetyshiippakunnan pastorit ovat saaneet paljon kiitosta. Saamme olla ylpeitä suomalaisista, Simojoet myhäilevät.

Perhe viettää vielä ennen lähtöään vanhimman lapsensa Charlotan ylioppilasjuhlia ja Märthan rippijuhlia. Juhlien jälkeen tavarat pakataan konttiin, kun vuokralle jäävä talo pitää tyhjentää.

– Lähtö alkaa vähitellen konkretisoitumaan, Simojoet miettivät.

He pyytävät muistamaan heitä rukouksin.

– Rukouksen tuntee perillä arjessa konkreettisesti. Arjessa on paljon muuttujia ja tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain, Tuomo naurahtaa.

Simojoet toivovat, että jokainen näkee paikkansa lähetystyössä.

– Tämä ei ole vain meidän perheemme juttu vaan olemme osa yhteistä työtä.  Meidän toiveemme ja rukouksemme on myös se, että Lähetyshiippakunnassa syntyisi lähetysinto, Tuomo kertoo. He toivottavat vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

– Vieraat ovat aina siunaus, Leena hymyilee.

Lasten ajatuksia kahdesta kotimaasta

Charlotta, mitä kaipaat Keniasta eniten?

– Kasvisruokaa ja ilmastoa.

Selma, mitä aiot tehdä ensimmäisenä, kun pääset perille Keniaan?

– Käyn tervehtimässä kaikkia tuttuja.

Esther, mikä on oudoin ruoka Keniassa, mitä olet syönyt?

– Ehkä vuohenliha tai sitten kana, jossa on edelleen karvat mukana.

Märtha, mitä ottaisit Suomesta mukaan Keniaan, jos voisit?

– Kaverit ja suomalaiset kaupat.

Elin, mitä esittelisit Keniassa Suomesta kylään tulleelle kaverillesi?

– Toivottavasti kohta siellä saamani koiran. Ehkä myös muita eläimiä, kuten kirahveja.

Matthias, mitä ottaisit Keniasta mukaan Suomeen, jos voisit?

– (LHF:n kokin) Paulin tekemät letut ja chapatit.

Oscar, mitä teet mieluiten Keniassa?

– Leikin paljon ulkona.

Beata, mikä on rakkain lelusi, joka lähtee mukaan Keniaan?

– Lila-vauva.

 

Luukkaan luterilaisen seurakunnan helatorstain messun ja lähetystyöntekijöiden matkaansiunaamisen voit katsella tallenteena täältä.

 

Teksti: Reetta Syri

Pastorien vaimot kokoontuivat jokakeväiseen tapaamiseensa huhtikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Järjestyksessään tämä taisi olla kahdeksas vuositapaaminen, yksi tapaaminen peruuntui välissä koronan vuoksi. Paikkana oli tällä kertaa Jyväskylässä sijaitseva Vapaakirkon ylläpitämä Kiponniemen leirikeskus. Perjantaina iltaan mennessä olivat kaikki 27 osallistujaa selvinneet paikan päälle ja yhteistä viikonloppua aloiteltiin ensimmäisten kuulumisten ja virsien parissa.

Toisen leiriaamun valjetessa oli kaikille selvää, että kevään merkkejä oli turha lähteä kauniista miljööstä etsimään, koska lunta tuiskasi ja tuuli oli puisevan kylmä. Kiponniemen henkilökunta oli kuitenkin ollut ajan tasalla ja jokaiselle oli valmiiksi varattu fleecepeitto tuolin nojalle. Lauantaipäivänä vieraaksi saapui Pauliina Pylvänäinen ja hän alusti aiheesta ”avioliiton talo”. Pauliina kuvasi Kleinigin ajatuksin avioliittoa talona, jossa on neljä tärkeää osaa. Perustus eli Jumalan sana.  Seinät, joka kuvaa aviomiehen irrottautumista vanhemmistaan. Katto, joka on aviopuolisoiden sitoutuminen toisiinsa ja vielä makuuhuone, eli seksuaalinen kanssakäyminen. Tästä alustuksesta varmasti jokainen sai jotain mietittävää ja ehkä innostuksen lukea Pauliinan suomentaman kirjan ”Ihmeellisesti tehty” (John W. Kleinig). Kun kuulumiskierros oli virsineen ja Raamatunkohtineen saatu päätökseen, oli mahdollisuus uhmata talvista huhtikuun säätä ja ulkoilla tai paeta kylmyyttä saunan lämpöön. Molemmat illat kuluivat vapaassa jutustelussa runsaan nyyttäripöydän äärellä. 

Sunnuntaiaamuna oli sitten aika toivotella siunausta ja kunkin lähteä taas taholleen hoitamaan omaa kutsumustaan. Osa joukosta jatkoi vielä yhdessä messuun Jyväskylään. Mutta ennen kuin kaikki pääsivät lähtemään, oli vielä näytettävä naisten joukkovoima, jotta saatiin nekin autot mäestä matkaan, joissa oli kesärenkaat. Kaikki pääsivät turvallisesti kotiin ja ensi vuoden tapaamisen valmistelut ovat jo alkaneet. On hienoa saada kokoontua yhteen sanan ja rukouksen äärelle ja iloitsemaan toinen toisista! 

Teksti: Mari Nieminen

Lähetyskäskyn velvoittamana ja kantamana

Lähetyshiippakunnan uuden, Koinonia-keskuksessa klo 11 kokoontuvan seurakunnan messut alkoivat puolitoista kuukautta sitten, 3.3.2024. Messujen alkamista edelsi huolellinen ja harkittu valmistelutyö, joka alkoi keväällä 2023 ”Koinonia-projektin” nimellä kulkeneen hankkeen esillä pitämisestä Markuksen ja Tuomaan seurakunnissa. Keväästä 2023 alkaen seurakuntia valmisteltiin tuleviin muutoksiin ja vapaaehtoisia uuden seurakunnan rakentamiseen etsittiin. Koinonia-projektia luotsasi nykyisin seurakunnan pastorina toimiva Eero Pihlava ja hänen apunaan pastori Jari Kekäle. Tulin itse tietoiseksi projektista ystävieni Lotan ja Johanneksen kautta ja harkinnan jälkeen päätin lähteä siihen mukaan.

Projektin seuraava etappi saavutettiin lokakuussa 2023, kun reilut toistakymmentä henkeä kokoontui yhteen ideoimaan ja vaihtamaan ajatuksia ja toiveita uutta seurakuntaa koskien. Tuon tapaamisen jälkeen kokoonnuimme säännöllisesti suunnittelun merkeissä joka kuukausi aina messujen alkamiseen saakka. Tapaamisissa käsittelimme ainakin Jumalan perheväen yhteiselämän periaatteita, budjettia, taloudellista kannattamista, yhteistoimintaa Markuksen seurakunnan kanssa, halua osallistaa kaikki seurakunnan jäsenet seurakunnan päätöksentekoon, kuukausittain messujen jälkeen järjestettäviä kirkkokahvikeskusteluja sekä vastuunkannon tasaista jakautumista ja jakamista.

Projekti huipentui toiminnan aloittamiseen

Seurakunnan tulevan toiminnan suunnittelu huipentui 1.3.2024 järjestettyihin yhteisiin virsiseuroihin Kekäleiden kotona. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja hitsasi seurakunnan jäseniä tiiviimmin yhteen. 3.3. toimitettu ensimmäinen messu houkutteli paikalle viitisenkymmentä henkeä. Herra siunasi vaivannäkömme ja oli hienoa todistaa Hänen suuria tekojaan silmiensä edessä. Messujen kävijämäärä on sittemmin liikkunut 20–50 välillä.

Suurempia messutoiminnan ulkopuolella tapahtuneita asioita ovat olleet Koinonia-keskuksen keittiön siivoaminen sekä sakastin remontoiminen, joka tapahtui Pitkärannan Erkin johdolla.

Koinonia-projektiin lähtemistä en ole katunut hetkeäkään. Ylösnousseen Herramme antamat lähetyskäskyt velvoittavat koko Hänen Kirkkoaan (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-20; Luuk. 24:44-49; Joh. 20:19-23). Pääkaupunkiseutu kaipaa kipeästi yhä enemmän uusia seurakuntia, joissa Herramme evankeliumi kaikuu puhtaana ja Hänen pyhät sakramenttinsa toimitetaan oikein. On suurta Jumalan armoa, että Hän on katsonut tällaisenkin syntisen arvolliseksi olemaan mukana maailman loppuun saakka jatkuvassa lähetystehtävässä ja että Hän on antanut ympärille tällaisen seurakuntaperheen, jonka kanssa tuota lähetystehtävää saa yhdessä toteuttaa omat lahjansa Herran käyttöön antaen. Olet lämpimästi tervetullut seurakuntaamme osoitteeseen Kalevankatu 53! Tietoa tulevista tilaisuuksistamme löydät täältä.

Teksti: Kalle Pajala

Usein sanotaan, että Lähetyshiippakunta ja Suomen Luther-säätiö muodostavat niin kutsutun kaksoisrakenteen. Mitä se oikein tarkoittaa? Ketkä kantavat vastuuta kirkon työstä ja miten kaikki oikein toimii?

Miten Suomen Luther-säätiö toimii?

Hengellisen elämän sydän ja keskus on jumalanpalveluksessa ja Jumalan lahjojen osallisuudessa. Luterilaisen opetuksen ytimeen on kuulunut opetus siitä, kuinka Jumalan sana ja sakramentit Jeesuksen asetuksen mukaan julistettuna ja toimitettuna tekevät kirkon kirkoksi. Ne ovat annettu ihmisen sielun tähden ja hengellisen elämän säilymiseksi. Sanan ja sakramenttien äärellä syntyy seurakunta, seurakuntia kutsutaan etsimään yhteyttä muiden kanssa. Vaikka kirkko yksittäisenä seurakuntana on kirkon perusyksikkö, siitä kasvaa myös paikalliskirkon taso. Luterilaisen tunnustuksen laatijat ymmärsivät kirkosta puhuessaan puhuvansa universaalin ja yhteisen Kristuksen kirkon tuntomerkeistä ja sovelsivat niitä konkreettiseen seurakuntaan. Samalla kirkkoa etsittäessä kysyttäisiin ennen kaikkea aina kirkon tuntomerkkejä.

Tämän ajatuksen pohjalta käynnistyivät myös vuonna 2000 Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelukset. Suomen ev.lut. kirkon myllerrysten keskellä tarkoitus oli mahdollistaa pääsy luterilaiseen jumalanpalvelukseen kirkon tuntomerkkien äärelle. Vaikka ydin on aina hengellisessä todellisuudessa ja konkreettisessa seurakunnan elämässä, kirkko tarvitsee myös hyvän järjestyksen ja eri yhteiskunnissa tavan hoitaa erilaiset vastuunsa. Toimintaa mahdollistamaan valittiin säätiömalli. Rekisteröity säätiö tarjoaa yhteiskunnan puolelta suuren vapauden toteuttaa ja tukea seurakuntien elämää. Säätiöllä on yhteiskunnan puolesta ”yleishyödyllisen toimijan” asema, joka tuo esimerkiksi verohelpotuksia ja ketteröittää toimintaa. Säätiötä perustettaessa laaditaan myös aina säädekirja, joka sitoo säätiötä ja sen toimintaa. Tälle säädekirjassa ilmaistulle toiminnan tarkoitukselle myös viranomainen antaa hyväksynnän.

Patentti- ja rekisterihallinto on aikoinaan antanut luvan perustaa Suomen Luther-säätiön ja hyväksynyt sen säädekirjan. Suomen Luther-säätiön säädekirjassa taas sanotaan, että sen tarkoituksena on ylläpitää ja levittää tunnustuksellista luterilaista uskoa. Tätä tarkoitustaan Luther-säätiö toteuttaa erityisesti ja ensisijaisesti järjestämällä ja tukemalla luterilaisia jumalanpalveluksia. Tämän jälkeen säädekirjassa lausutaan monia seikkoja: esitetään huomioita lain ja evankeliumin saarnaamisesta, virkateologiasta, rohkaistaan kasteeseen perustuvaan yhteisen pappeuden toteuttamiseen, jotta Pyhän Hengen moninaiset lahjat voisivat rakentaa seurakuntia, rohkaistaan seuratoimintaan, harjoitetaan teologista koulutusta ja julkaisutyötä, tuetaan lähetystyötä jne. Lukuisia seurakuntalaisille tuttuja teemoja! Perusnäkynä on, että oikea kristillinen jumalanpalvelus kasvattaa seurakuntaa sekä varustaa, jäsentää ja yhdistää näkyvästi ja todellisesti Jumalan seurakunnan.

Säätiön perustamisen jälkeen säätiötä sitoo sen oma säädekirja ja toisaalta Suomen yhteiskunnan säätiölaki. Säätiölaki myös määrittelee, miten säätiön hallitusta täydennetään. Säätiön hallitukseen on valittava kolmesta seitsemään varsinaista jäsentä, jotka valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tällä hetkellä Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Raimo Savolainen ja varapuheenjohtajana Juhana Pohjola. Säätiön asiamiehenä toimii Joel Kerosuo. Säätiön hallitus kantaa kaikesta toiminnasta juridisen vastuun esivallalle. Toimintaa valvoo Patentti- ja rekisterihallitus, jolle toimitetaan toimintakertomus ja tilinpäätös. Ne ovat julkisia asiakirjoja. Rahankeräysluvan myöntää säätiölle Poliisihallitus. Suomen Luther-säätiö siten toimii edelleenkin säädekirjansa kautta, johon se on sidottu ja jonka toteuttamiseen sen hallituksen jäsenet ovat sitoutuneet.

Lähetyshiippakunnan perustaminen

Suomen Luther-säätiön toiminnan pohjalta perustettiin vuonna 2013 Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Hiippakuntajärjestyksessä todetaan Lähetyshiippakunnan olevan itsenäinen luterilainen kirkko. Vaikka Lähetyshiippakunnan hengelliset juuret ovat Suomen ev. lut. kirkossa, niin organisaation tasolla yhteyttä siihen ei enää ole. Linkki kirkkojen välille tulee kuitenkin siitä, että Lähetyshiippakunnan seurakunnan jäseniä on edelleen jäseninä myös Suomen ev. lut kirkossa.

Lähetyshiippakuntaa perustettaessa järjestäytymismuodoksi valittiin rekisteröimätön yhdistys. Vaihtoehdoista rekisteröity yhdistys ei ollut mahdollinen ja rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa ei pidetty mielekkäänä. Todettiin, että Lähetyshiippakunta voi toimia hyvin siten, että sen taustajärjestönä toimii Suomen Luther-säätiö. Tältä osin mikään ei oikeastaan muuttunut, kun seurakuntien toiminta järjestettiin Lähetyshiippakunnaksi. Säätiön säädekirja on kestänyt hyvin aikaa ja säätiö taustaorganisaationa soveltuu hyvin edelleen kirkon seurakuntatyön taloudelliseksi ja juridiseksi perustaksi. Eli laki velvoittaa Luther-säätiön seuraamaan säädekirjaa ja säädekirja taas tukee hyvällä tavalla Lähetyshiippakunnan tukemista ja seurakuntien perustamista.

Miten Lähetyshiippakunta toimii?

Lähetyshiippakunnan ylin päättävä elin on hiippakuntakokous. Sen jäseniä ovat seurakuntien valitsemat kaksi edustajaa ja pastori. Hiippakuntakokouksen valitsema hiippakuntaneuvosto suunnittelee ja toteuttaa hiippakunnan hallintoa sekä toimintaan liittyviä käytännön asioita. Lähetyshiippakunnan hengellis-teologista paimenvastuuta kantaa piispa. Päivittäisjohtaminen ja siihen liittyvä päätöksenteko on hiippakuntadekaanin tehtävänä. Hiippakuntadekaani toimii myös työntekijöiden esimiehenä. Aluerovastit toimivat rovastikuntien papiston lähiesimiehinä ja tukevat seurakuntien työtä. Konsistori vastaa teologisista linjauksista ja käsittelee pappiskandidaattien tutkimisen ja papistoa koskevat asiat.

Lähetyshiippakunnan seurakunnat muodostavat taloudellisesti yhden kokonaisuuden. Vaikka jokaisessa paikassa etsitään tietä kohti omavaraisuutta, yhteistalous Luther-säätiön kautta on mahdollistanut nopean kasvun. Koska Suomen Luther-säätiö toimii Lähetyshiippakunnan taloudellisena ja juridisena taustayhteisönä, yhteys niiden välillä on luonnollisesti tiivis. Tiivistä yhteyttä alleviivaa myös se, että operatiivisena johtajana toimiva hiippakuntadekaani toimii myös Suomen Luther-säätiön asiamiehenä. Säätiön nimenkirjoitusoikeudellinen hallituksen puheenjohtaja on piispan ja hiippakuntadekaanin hallinnollinen esimies.

Lähetyshiippakunnan hallinto on hyvin kevyt. Kanslia toteuttaa hiippakunnan hallintoa käytännön tasolla ja hoitaa tiedottamista. Kanslian työtä johtaa hiippakuntadekaani. Hänen kanssaan työskentelee hiippakuntasihteeri ja talouspäällikkö. Dekaanin ohella hiippakuntasihteeri toimii hiippakuntaneuvoston ja talouspäällikkö Luther-säätiön hallituksen esittelijänä.

Kanslia, Lähetyshiippakunnan piispa ja Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja muodostavat johtoryhmän, joka valmistelee eri toimielimiin tulevat useampaa eri toimijaa koskevat esitykset. Säätiön hallitukselle tulevat taloudellisen ja juridisen vastuun puolesta esimerkiksi työntekijöiden palkkaukseen ja työntekijätilanteeseen liittyvät asiat, kun taas hiippakuntaneuvosto käsittelee enemmän kirkon työaloja.

Tällä rakenteella Lähetyshiippakunta toimii toistaiseksi. Rakenteen jatkuessa pyrkimys on tuoda entistä paremmin kirkon kentälle tietoon esimerkiksi kokonaistaloustilanteen kehittymistä. Pohdinnassa on myös, olisiko hyviä tapoja kehittää hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen työskentelyä tarvittavan tiedonkulun, yhteisesti jaetun kokonaisnäkemyksen kasvattamiseksi ja toisaalta turhan päällekkäisyyden torjumiseksi.

Katso myös aiheeseen liittyvä keskustelu Studio Kryptasta täältä!

Kaikki Pahan vallat olivat liikkeellä pitkänäperjantaina. Jeesus itsekin sanoi: ”Nyt on pimeydellä valta”.

Saatana joukkoineen kohdisti kaiken mahdollisen vihansa ja raivonsa Kristukseen Golgatan ristillä.  Kaikki se katkeruus, jota Sielunvihollinen tunsi jo taivaassa jäädessään häviölle, purkautui nyt Jumalan Pojan päälle.

Saatana oli edelleen vihainen siitä, ettei Jeesus ollut suostunut hänen houkutuksiinsa erämaassa. Leipä, enkelien suojelus ja maailman valtakunnat eivät olleet kelvanneet Vapahtajalle vastineeksi siitä, että Sielunvihollinen saisi Hänet kumartamaan itseään. Mutta nyt Golgatalla piti Saatanan saada korvaus kaikista kokemistaan nöyryytyksistä. Nyt hän näyttäisi, kuka on valtias ja kuka sanoo viimeisen sanan.

Jossain vaiheessa alkoi Pahan valta kuitenkin murtua. Kun Jeesus kävi määrätietoisesti kuolemaan, alkoi Saatana ymmärtää tekevänsä kaikkien aikojen virheen. Tämä kuolema ei tulisikaan antamaan hänelle valtaa, vaan se tulisikin viemään koko Pahan vallan lopulliseen tappioon ja kadotukseen. Tämä olisi juuri se ennustettu tapa, jolla Jumala sovittaisi ihmiskunnan synnit ja kumoaisi Saatanan vallan.

Kirkkoisä Hieronymos oivalsi tämän, kun hän kirjoitti:

Minusta näyttää, että tämä pysäytti pahat henget. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ne tunsivat ristin voiman ja tajusivat, että niiden oma voima oli murrettu. He yrittivät ihmisten avulla houkutella Jeesuksen astumaan alas ristiltä. Mutta Herra tunsi vihollistensa ansat ja pysyi ristillä tuhotakseen Saatanan.

Saatana ei ymmärtänyt rakkautta eikä rakkauden voimaa. Se ei voinut kuvitellakaan, että itsensä uhraaminen ja kuolemaan suostuminen voisikin olla voiman osoitus.

Sielunvihollinen ymmärtää vain vihan ja vallanhalun voiman. Ne ovat ainoita keinoja, joita se osaa käyttää taisteluissa. Sen me näemme maailman tapahtumista tänäkin päivänä. Kaikkialla siellä, missä viha ohjaa ihmisten elämää, siellä on Sielunvihollinen työssään.

Kristus sen sijaan hallitsee uhraamalla itsensä. Hän antoi ja antaa kaikkensa jokaisen ihmisen puolesta. Juuri tämä itsensä uhraava rakkaus voittaa maailman, synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Niiden täytyy väistyä tuon jumalallisen rakkauden tieltä. Ristiltä säteilee sellainen rakkaus, jota mikään Pahan valta ei voi vastustaa.

Tässä maailmassa vallitsee viidakon laki. Se, jolla on eniten valtaa ja voimaa, se voittaa. Heikot sortukoot elon tiellä. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan heikkous on voimaa, heikoissa Jumala on väkevä. Se, mikä näyttää mitättömältä, onkin kaikkein tärkeintä. Se joka tuhoutuu, onkin elämän antaja. Se, joka muserretaan jalkojen alle, nouseekin kirkkaana.

Kristuksen voima säteilee tänäänkin Golgatan ristiltä. Henkensä antava Vapahtaja antaa Hengen kaikille uskoville. Kuolemalla Kristus voittaa Sinunkin kuolemasi.

Evankeliumin sana jakaa meille tänäänkin kaikki nämä lahjat, jotka Kristus ansaitsi Golgatan ristillä: anteeksiantamuksen, rauhan Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän taivaassa.

Mikään ei jäänyt kesken. Yksikään Sinun syntisi ei jäänyt sovittamatta. Yksikään riivaaja ei jäänyt kukistamatta. Yksikään este ei jäänyt kaatamatta Sinun ja Jumalan väliltä.

Kristus sanoi: ”Se on täytetty”, ja se pitää paikkansa.

Saat kaiken lahjana.

Tänä vuonna Lähetyshiippakunnan lähetystyön painopiste siirtyy aiempaa selkeämmin Afrikan mantereelle. Pastorien opetusmatkoja ja kummioppilaiden tukitoimintaa jatketaan kuten aiemmin, mutta saamme mantereelle myös pysyviä työntekijöitä, kun Tuomo ja Leena Simojoki perheineen muuttavat takaisin Keniaan heinäkuussa. Samalla mukaan astuu myös uusi yhteistyön muoto: kirkkomme saa ensimmäiset nimikkolähetit.

Nimikkolähetit jatkavat jo aloittamaansa työtä

Lutheran Heritage Foundation (LHF) on kutsunut pastori Tuomo Simojoen yhdessä vaimonsa Leenan ja lastensa kanssa työyhteyteen Itä-Afrikassa. LHF:n ja Lähetyshiippakunta teki marraskuussa 2023 sopimuksen Simojokien työhön liittyen. Sopimuksen mukaisesti Simojoet toimivat Keniassa LHF:n työntekijöinä ja Lähetyshiippakunnan nimikkolähetteinä. Kirkkomme roolina on siten toimia lähettäjänä ja esirukoilijana. Juridisen ja taloudellisen vastuun kantaa LHF. Lähetyshiippakunta ei maksa Simojokien palkkaa, mutta tukee muutoin LHF:n työtä Afrikassa osallistuen kirjojen kustantamiseen ja koulutustyöhön. 

Lähetysneuvoston puheenjohtaja, pastori Ville Typpö: Millaisia mahdollisuuksia nimikkolähettien työ tarjoaa Lähetyshiippakunnan lähetystyölle?

– Lähetyshiippakunta ja LHF ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt saamme olla lähettämässä Simojoen perhettä Itä-Afrikkaan vahvistamaan sitä työtä, jota he ovat jo aiemmin paikan päällä tehneet ja viime vuosina Suomesta käsin koordinoineet. Pienenä kirkkona omat voimavaramme eivät riittäisi lähettiperheen ylläpitämiseen. Toisaalta LHF tarvitsee juuri sitä vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Tuomolla ja Leenalla on. Nimikkolähettien kautta pääsemme hyvin konkreettisella tavalla mukaan vastaamaan monien afrikkalaisten kirkkojen suurimpaan tarpeeseen varustamalla seurakunnille paimenia, jotka opettavat oikein Jumalan Sanaa ja jakavat sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Simojoen perheen kautta tällä työllä on kasvot, jotka jo tunnetaan monissa seurakunnissamme. Heidän kauttaan saamme varmasti lisää konkretiaa esirukouksiimme. Myös omien pastoreidemme opetusmatkojen järjestely helpottuu, kun nimikkolähettimme ovat paikan päällä.

– Lähetysstrategiaamme on kirjattu visio: “Luterilainen seurakunta lähellä ja kaukana”. Siitä runsaasta Jumalan siunauksesta, jota saamme monin tavoin osaksemme täällä omissa seurakunnissamme, riittää jaettavaksi myös kauemmas. Tuomon ja Leenan työssä on kyse juuri tästä eteenpäin jakamisesta. LHF:n lukuisille kielille kääntämä ja jakama kirjallisuus sekä näiden kirjojen opettamiseksi ja käyttämiseksi järjestetty koulutus pastoreille ja muille seurakuntien vastuunkantajille on tavoittavuudessaan hämmästyttävää. Se mahdollistaa jo olemassa olevien luterilaisten seurakuntien vahvistumisen ja uusien seurakuntien syntymisen kymmenien kansojen parissa Itä-Afrikassa. Tänä aikana, jolloin lähetystyö on monien mielissä muuttunut materiaaliseksi tai sosiaaliseksi avustamiseksi, saamme keskittyä ja panostaa erityisesti siihen, että puhdas evankeliumi Kristuksesta syntiemme sovittajana leviää ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.

Uusi järjestely mielekäs myös talouden kannalta

Aiempien vuosien tapaan Lähetyshiippakunnan lähetystyöhön kerätyillä varoilla järjestetään pastorien opetusmatkoja Keniaan. Samoin seurakunnan itua Tel Avivissa pyritään edelleen tukemaan resurssien ja olosuhteiden sallimissa rajoissa. 

Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Joel Kerosuo: Miltä lähetystyön taloustilanne tällä hetkellä näyttää? 

– Edellisen vuoden aikana oli paljon selvittelyjä lähetyksen tilanteen suhteen: Mikä olisi Lähetyshiippakunnalle mielekäs malli ja mikä olisi sopiva taso talouden suhteen? Olen hyvällä mielellä, että olemme nykyisessä tilanteessa. Löysimme hyvän ratkaisun Simojokien, LHF:n ja kirkkomme kannalta. Kirkkomme voi olla lähetystyössä mukana tavalla, joka omille hartioillemme olisi liian raskas, mutta laajempaan työhön osallistuessa mahdollinen ja mielekäs. Edellinen vuosi jäi lähetyksen talouden osalta ylijäämäiseksi. Menot olivat huomattavasti budjetoitua pienemmät, koska opetusmatkojen kustannukset jäivät pienemmiksi. Meillä on työtä edessä vuosittaisen maksun keräämiseksi LHF:n työhön ja opetusmatkoille, mutta ensimmäiset signaalit ovat hyviä. Uskon, että lähetysinnostus nousee sen myötä, että Simojokien perhe kirkostamme on lähdössä palvelemaan Afrikkaan. Toiveemme ja rukouksemme on, että Afrikan työ saisi olla näkyvästi esillä seurakunnissamme, mikä rohkaisi rukoilemaan työn puolesta ja kannattamaan sitä myös taloudellisesti.

– On sanottu, että ihmisillä on lompakossaan kaksi osastoa: oma seurakunta ja lähetystyö. Selvää on, että haluamme tukea ja tehdä lähetystyötä siellä missä mielekäs ovi avautuu. Samalla täytyy huolehtia tasapainosta oman työmme ja seurakuntien suhteen. Ei siis ole kestävää, että laitettaisiin vaikkapa isoja summia lähetykseen, mutta oma seurakunta olisi ronskisti miinuksella. Silloin joku muu oikeastaan maksaisi seurakuntakodin menot. Tässä etsitään tasapainoa, mutta uskon, että tuleviksi vuosiksi kaavailtu kehys lähetyksen suhteen on hartioillemme mahdollinen.

Kirkko perustaa uusia kirkkoja

Lähetyshiippakunnan lähetystyön tavoitteena on keskittyä kaste- ja lähetyskäskyn (Matt. 28: 18–20) toteuttamiseen käytännössä. Siten lähetystyössä pyritään saamaan aikaan evankeliumin julistusta ja opetusta seurakuntien syntymiseksi ja vahvistumiseksi. 

Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies: Mitä visiosi “kirkosta perustamassa uusia kirkkoja” tarkoittaa? Miten se liittyy kirkkomme lähetystyön tavoitteisiin?

– “Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Kun Suomessa 1960-luvulla syntyi erityisesti “viidennen herätysliikkeen” piireissä uusi innostus ulkolähetystyöstä, oli kansankirkon hengellinen rakenne ja suuntaus vielä selvä: Lähetystyössä on kysymys ennen kaikkea evankeliumin julistamisesta niin, että ihmiset kääntyvät synneistään ja uskovat evankeliumin. Itselleni oli usko Kristukseen avautunut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin ja se muutti käsitykseni Jumalasta ja siitä, mikä tässä elämässä oli ehdottomasti tärkeintä. Oli luonnollista ymmärtää lähetystyö samantapaisena kuin se toiminta, jossa olimme mukana Suomessakin eri paikkakunnilla: julistuksena herätyskokouksissa, kaduilla ja kouluissa. Tarkoituksena oli saavuttaa mahdollisimman monia ihmissieluja, joiden kunkin arvo iankaikkisuuden ja Jumalan edessä oli ja on ääretön. Vasta vähitellen, jo lähetyskentällä aloin ymmärtää, että nämä sielut, ihmiset, tarvitsevat seurakuntaa, kirkkoa.

– Kirkon perustaminen lähetyskentällä pakottaa lähetyssaarnaajat sellaisten kysymysten eteen, jotka kotimaassa olivat valmiiksi vastattuja ja joita ei useinkaan ajatella sen syvällisemmin. Mikä on kirkko, mikä seurakunta? Kuinka suuri kirkon täytyy vähintään olla? Kuka päättää kirkon asioista? Mitä kirkko tunnustaa? Mikä on kirkon hengellinen virka? Mitä seurakunnan paimenilta vähintään vaaditaan? Mitä opetetaan sakramenteista? Tämän tapaisia kysymyksiä on loputtomasti. Valitettavasti lähetyssaarnaajia ei yleensä ole valmistettu kohtaamaan niitä.

– Luterilaisen kirkon lähetystyö tulee suunnitella alusta alkaen seurakuntien ja kirkon perustamista varten silloin, kun ei vielä niitä ole olemassa. Kirkon historia on jo 2000 vuotta vanha. Olisi kummallista ajatella, ettei kirkon kokemuksista ja opeista voisi hyötyä. Kirkon perustamista ei tule eikä saa panna uusien kristittyjen ratkaistavaksi ja rasitukseksi. Kirkko on jo olemassa. Lähetyssaarnaajien tulee “tuoda kirkko mukanaan”. He opettavat paikallisille, uusille kristityille kristillisen totuuden sellaisena kuin he itsekin uskovat. Luterilaisen lähetystyön päämääränä on tietenkin sielujen pelastus, mutta samalla myös luterilaisen kirkon perustaminen sinne, missä kirkkoa ei vielä ole tai myös olemassa olevan luterilaisen kirkon vahvistaminen niillä lahjoilla ja kyvyillä, joita Jumala on meille antanut.

Ruotsista kantautui 13. maaliskuuta 2024 suru-uutinen: Missionsprovinsenin ensimmäinen piispa Arne Olsson on kuollut, 93 vuoden iässä.

Missionsprovinsenin nykyinen lähetyspiispa Bengt Ådahl kirjoittaa:

– Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa, vuosina 2005–2010. Muistamme kiitollisina hänen uskollista palvelustaan hyvin tärkeänä ajanjaksona Missionsprovinsenin historiassa. Hänen tunnuslauseensa ”Att lyda Gud mer än människor” (vrt. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, Apt 5:29) todistaa siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta Herraan, joka häntä motivoi.

Arne-piispalla on tärkeä paikka myös suomalaisessa kirkkohistoriassa ja Lähetyshiippakunnan synnyssä. Tultuaan vihityksi Missionsprovinsenin piispaksi hän palveli myös suomalaisia seurakuntia, vihkien pappeja pääasiassa Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Toimikautensa aikana hän vihki yhteensä kahdeksan suomalaista miestä pappisvirkaan. Vuonna 2010 hän vihki Matti Väisäsen Missionsprovinsenin avustavaksi piispaksi, palvelemaan niitä seurakuntia, jotka myöhemmin (2013) muodostivat Suomen Lähetyshiippakunnan. Matti Väisänen muistelee:

– Olin Suomen Luther-säätiön delegaation jäsenenä mukana mieliinpainuvassa Arne Olssonin piispaksi vihkimisjuhlassa Göteborgissa 5. helmikuuta 2005. Vain Kolmiyhteinen Jumala tiesi tuolloin, että hän tulisi vihkimään minut piispaksi viisi vuotta myöhemmin Luther-säätiön työn tuloksena Suomessa syntyneitä ja syntyviä seurakuntia varten. Siitä lähtien on ollut ilo ja halu kiittää iltarukouksissani Taivaan Isää kaikin tavoin esimerkillisestä ja kauniilla tavalla vaatimattomasta ja hurskaasta esipaimenestani lähetyspiispa Arne Olssonista.

Myös Lähetyshiippakunnan nykyinen piispa Juhana Pohjola muistaa Arne-piispaa kiitollisuudella:

– Piispa-Arne palveli nöyrästi, uskollisesti ja valoisasti Herran seurakuntaa historiallisessa taitekohdassa. Hänet annettiin piispaksi vanhuuden päivinään siirtämään kallis uskonperintömme uusille paimensukupolville ja syntyneille seurakunnille kansakirkkojen hengellisessä kriisitilanteessa.  Syvä kiitollisuus täyttää sydämen siitä palvelutehtävästä, jolla hän myös meidän työtämme Suomessa rakensi. Kristuksen ristityö meidän syntisten pelastukseksi oli hänen julistuksensa ydin. Meillä on hyvä toivo, että hän saa nyt levon töistään ja ilon Herransa luona taivaassa.

Piispa Arne Olssonin vihkimät suomalaiset papit ja piispa:

Göteborgissa 5.2.2005: Niko Vannasmaa

Göteborgissa 7.1.2006: Janne Koskela

Tukholmassa 13.1.2007: Kalle Väätäinen

Göteborgissa 20.10.2007: Antti Lehrbäck, Esko Murto, Markus Pöyry

Tukholmassa 16.5.2009: Jyrki Anttinen, Hannu Mikkonen

Helsingissä 20.3.2010: Matti Väisänen vihittiin piispaksi

 

Kuva: https://missionsprovinsen.se/biskop-arne-har-avlidit/

 

Pyhän Paavalin luterilainen seurakunta Turussa on kutsunut eilen 10. maaliskuuta vastuupastorikseen Mikko Ahon. Aho on palvellut seurakunnan paimenena elokuusta 2022 lähtien. Tuolloin pastori Sebastian Grünbaum jäi opintovapaalle väitöskirjaa tekemään ja muutti Yhdysvaltoihin. Hiljattain Grünbaum myös irtisanoutui seurakunnan vastuupastorin tehtävästä, minkä vuoksi seuraajan kutsuminen tuli ajankohtaiseksi.

Grünbaum jatkaa väitöskirjan parissa ja iloitsee seurakunnan tilanteesta

Kun Grünbaum jäi opintovapaalle, hän päätti yrittää tehdä väitöskirjaa niin kauan kuin opinnot maistuvat hyvältä, ja rahoitusta riittää. Toistaiseksi Jumala on suonut hänelle näitä molempia. Grünbaum ajattelee tämän olevan Hänen hyvää johdatustaan. Grünbaum kertoo, että ainoa hänen varma tulevaisuuden suunnitelmansa on saada väitöskirja valmiiksi parin–kolmen vuoden sisällä.

– Tämän jälkeen en rehellisesti osaa sanoa, mitä teen. Samalla tahdon sanoa, että irtisanoutumiseni ei ollut millään tavalla mikään irtiotto tai kannanotto Lähetyshiippakunnan työstä tai papistosta. Ajattelen edelleen pienen kirkkomme olevan maailman kärkiluokkaa monellakin eri mittarilla ja tulen aina olemaan kiitollinen Turun ajasta.

Paavalin seurakunnan vastuupastorin tehtävän jättäminen tuntuu Grünbaumista yhtä aikaa haikealta ja tyytyväiseltä. Seurakunnan ihmiset ovat hänelle edelleen rakkaita. Seuratessaan työn jatkumista Turussa hän on kokenut syvää isällistä ylpeyttä siitä, miten hyvin ja siunatusti kaikki on järjestynyt. Grünbaum haluaakin muistaa seurakuntaa apostoli Paavalin sanoin: ”Vaivannäkönne ei ole turha Herrassa (1 Kor. 15:58)”.

– Kymmenen vuotta sitten aloittaessamme seurakunta oli pieni taimi, joka koostui muutamasta perheestä. Vuosien saatossa sadat ihmiset ovat saman taimen kasvaessa tulleet kutsutuiksi, tavoitetuiksi, ravituksi, hoidetuiksi, ja kaikin tavoin siunatuksi. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen täysin vakuuttunut, että kerran taivaassa suuri joukko ihmisiä tulee minun kanssani kiittämään ja ylistämään Jumalaa kaikesta siitä, mitä hän teidän jalkojenne, käsienne, lahjojenne, ja persoonienne kautta on tehnyt ja tekee edelleen. Olkaa siunatut!

Grünbaumilla iso rooli seurakunnan rakentumisessa

Paavalin seurakunnan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saksi kertoo, että seurakunnassa ollaan syvästi kiitollisia Sebastianille yhteisestä matkasta seurakunnaksi rakentumisessa:

– Sebastian on hyvä joukkuepelaaja, taitava, innostava ja rakentava seurakunnan johtaja, joka itseään säästämättä johti ja loi perustan, josta seurakunnan kehittämistä hyvä jatkaa.

Saksi muistaa, että seurakunta aavisti pastorista luopumisen olevan mahdollisesti edessä jo silloin, kun Grünbaum aloitti tohtoriopinnot Yhdysvalloissa. Seurakunta kuitenkin kannusti pastoriaan saavuttamaan tavoitteensa:

– Seurakuntamme tiesi ja kannusti Sebastiania viemään tutkintonsa maaliin, jonka hän oli kohdalleen määritellyt jo kauan sitten ja totta kai määrätietoisena miehenä hän sen toteutti. Seurakuntalaiset iloitsevat Sebastianin hienosta tilaisuudesta toteuttaa tavoitteensa opiskelujensa kautta Yhdysvalloissa. Sebastian pysyy aina hänet tunteneiden seurakuntalaisten sydämissä ja rukouksissa, vaikka hän ei olisikaan fyysisesti seurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana, Saksi toteaa.

 

Uusi vastuupastori parasta A-ryhmää

Puheenjohtaja Saksi kertoo, että Paavalin seurakunnalla on ollut etuoikeus nauttia pastori Mikko Ahon hyvästä ja kannustavasta johtamisesta ja juurevista saarnoista jo noin 1,5 vuoden ajan:

– Tänä aikana olemme saaneet todeta, että Mikko täyttää vastuupastorin tehtävän erinomaisesti ja on ominaisuuksiltaan parasta A-ryhmää.  Toimintaa seurakunnassa on ilma sakeana. Seurakunnan veljet ja sisaret Herrassa Jeesuksessa toimivat kuin seurakuntaperhe.

Saksi on pistänyt merkille, että Ahon osaaminen ja persoona sopivat seurakunnan tämänhetkiseen tilanteeseen hyvin. Ensin Grünbaumin johdolla luotiin seurakunnan perusta, rakenteet ja tulevaisuuden skenaariot. Sittemmin Ahon ammatillinen osaaminen, yhteistyökykyisyys sekä rakentava, johdonmukainen ja rauhallinen luonne ja olemus ovat sopineet nykyiseen kehitysvaiheeseen hyvin. Saksi iloitsee myös Ahon vaimosta Elisasta ja kolmesta lapsesta, jotka Mikon mukana liittyivät seurakuntaan:

– Lusikalla Herralta pyysimme, kauhalla Hän antoi.  Seurakunnalla on täysi luottamus siihen, että Herran johdatuksessa ja Mikon johdolla seurakunnalla on edessään hyvä ja kukoistava tulevaisuus.

Vastuupastoriksi rauhallisin mielin

Mikko Aho kertoo ottavansa vastuupastorin tehtävän vastaan rauhallisin mielin, koska Jumala, joka on ollut uskollinen, on sitä myös jatkossa ja Hän johtaa itse Kirkkoansa.

– Olen myös hyvin kiitollinen Sebastianin ja pastori Eero Kaumin Turussa tekemästä työstä sekä luottamuksesta, jota seurakunnan puolelta olen tämän kutsun myötä saanut, Aho lisää.

Vastuupastoriksi kutsuminen ei merkittävästi muuta Ahon tämänhetkistä arkea ja työkuvaa. Muutto uuteen kaupunkiin reilu vuosi sitten oli suuri muutos perheelle, mutta tähän mennessä Turku tuntuu heistä jo varsin omalta. Ahon mukaan Paavalin seurakunnassa palveleminen on ollut todella intensiivistä ja sen myötä erittäin rikasta. Tällä hetkellä päällimmäisenä kasvavan, aktiivisen ja rakastavan seurakuntaperheen keskellä on suunnaton ilo ja kiitollisuus Jumalan moninaisista lahjoista.

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta ja Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto ovat tunnustaneet kirkollisen yhteyden. Asia vahvistettiin tänään 15. helmikuuta pidetyssä tilaisuudessa, jossa allekirjoitettiin yhteyden tunnustamisen vahvistava asiakirja. Sen allekirjoittivat Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola ja Seurakuntaliiton esimies, pastori Seppo Salo. Piispa Pohjola allekirjoitti asiakirjan viime vuoden marraskuussa pidetyn hiippakuntakokouksen valtuuttamana. Seurakuntaliiton puolelta kirkollinen yhteys Lähetyshiippakunnan kanssa todettiin 3. helmikuuta pidetyssä ylimääräisessä yhdyskuntakokouksessa. Kirkollisen yhteyden tunnustaminen toisen Suomessa toimivan luterilaisen kirkon kanssa on ensimmäinen molempien osapuolten historiassa.

Taustalla kymmenen vuoden tutustumisprosessi

Seurakuntaliitto on 1920-luvulla perustettu itsenäinen luterilainen kirkko. Sillä on viisi jäsenseurakuntaa Helsingissä, Tampereella, Vetelissä, Marttilassa ja Karstulassa, joiden lisäksi toimintaa on myös muilla paikkakunnilla. Seurakuntaliitto kertoo seurakuntiensa olevan itsenäinen evankelisluterilainen vaihtoehto kristityille, jotka tunnustavat Raamatun auktoriteetin ja haluavat luterilaisen seurakuntayhteyden.

Teologiset keskustelut Lähetyshiippakunnan ja Seurakuntaliiton välillä aloitettiin jälkimmäisen kutsusta vuonna 2014, eli pian Lähetyshiippakunnan järjestäytymisen jälkeen. Kymmenen vuotta kestäneessä prosessissa keskeistä on ollut tutustua toinen toiseensa monella tasolla. Myös teologiset kohdat on käyty läpi prosessin aikana. Erityisesti keskusteluissa pysähdyttiin vanhurskauttamisopin ja kirkon jumalanpalveluselämän äärelle. Piispa Juhana Pohjola kuvaa prosessia monella tapaa antoisaksi:

– On ollut suuri ilo nähdä, miten jaamme yhteisen näyn Kristuksen verievankeliumin julistamisesta ja raamatullis-tunnustuksellisen oppipohjan. Meille on ollut arvokasta kuulla ja oppia itsenäisen luterilaisen kirkon 100-vuotisesta historiasta iloineen ja vaikeuksineen.

Käytännöllisiä ja hengellisiä ulottuvuuksia

Kirkollisen yhteyden tunnustaminen näkyy jatkossa molempien kirkkojen käytännön elämässä. Nyt seurakuntalaiset ja papit voivat puolin ja toisin osallistua jumalanpalveluksiin. Yhteistyö seurakuntien välillä ja muilla alueilla syventyy jatkossa eri tavoin. Tunnustettu yhteys näkyy esimerkiksi 2.–4. elokuuta Loimaan evankelisella opistolla järjestettävässä Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlassa. Vastaavasti piispa Juhana Pohjola on kutsuttu vierailemaan Seurakuntaliiton Kesäjuhlille, joka on kirkkokunnan jokavuotinen päätapahtuma. Kesäjuhlat pidetään 13.–14. heinäkuuta Karstulan evankelisella opistolla.

Piispa Pohjolan mukaan yhteyden tunnustamisella on käytännön ulottuvuuksien lisäksi syvä hengellinen merkitys:

– Näen solmitun yhteyden Pyhän Hengen lahjana ja toivon merkkinä laajemmin tunnustuksellisessa luterilaisessa kentässä. Päivä on historiallinen ja rohkaiseva kaikille, joille Raamattu ja luterilainen tunnustus ovat rakkaita.

Pastori Seppo Salo vertaa kirkollisen yhteyden solmimista kadoksissa olleen sukulaisen löytämiseen. Hän toivoo, että rakentavien keskustelujen henki voisi jatkua tästä eteenpäin seurakuntien elämässä ja yhteistyössä:

– Seurakuntaliiton satavuotisessa historiassa Lähetyshiippakunnan kanssa nyt todettu kirkollinen yhteys merkitsee paljon. Kuvailisin sitä kuin aiemmin etäällä, tai kadoksissa olleen lähisukulaisen löytämisenä. Meille monivuotisen keskustelumme kävijöille, kirkkojemme edustajille, uskomme keskeisten aarteiden äärelle yhdessä pysähtyminen ja niiden toisillemme avaaminen on ollut erittäin rakentavaa, uskoa vahvistavaa ja ymmärrystä lisäävää. Saman toivoisin toteutuvan kirkkojemme, niiden seurakuntien ja seurakuntalaisten kohdalla.