Pyhäinpäivänä oli luovuttava toivosta. Syksyn aikana annetut hoidot eivät olleet tehonneet, päinvastoin. Kasvain levisi haimasta muihin elimiin. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä. Ensimmäiset epäilykset olivat heränneet kesällä. Nyt viisikymppisellä olisi jäljellä vain viikkoja, ehkä kuukausia.
Laitoshoitoon setäni ei halunnut mennä, vaan pysyä kotona viimeiseen asti. Kun voimat eivät enää riittäneet maatilan töihin, hän meni metsälle. Istui päivät koiran kanssa passissa ja pohti tapahtuvaa. Kodin asiat täytyisi pistää kuntoon, kun vielä olisi mahdollista. Hän listasi tekemättömiä töitä ja laati ohjeita, miten ne hoidetaan. Etsi koiralle uuden kodin, osti lapsille auton, vei vaimon vihille. Puhui asioista, joista ei ollut puhuttu.
Vaimo pyysi minulta, voisinko jutella setäni kanssa uskon asioista. Tottakai lupasin, sehän on kristityn tehtävä. Menin hänen luokseen. Olin hiljaa. Toisena päivänä menin uudestaan. En sanonut vieläkään mitään. Kotimatkan itkin, pelkäsin, rukoilin: – Herra, etkö näe, että aika loppuu? Herra, auta minua nyt. Anna minun pystyä sanomaan edes jotain!
Adventin aikana valmistauduimme sekä jouluun että kuolemaan. Viikko viikolta riutuvat kasvot pakottivat uskomaan, että emme pääse totuutta karkuun. Sen rinnalla lahjahössötys tuntui harvinaisen turhalta ja tonttupolkat naurettavilta. Kun saattohoito aloitettiin, perhe ja suku ryhtyivät ympärivuorokautisiksi hoitajiksi. Potilas itse ei tosin ollut luovuttamassa. Olin mieheni kanssa kaatamassa joulukuusta, kun ohi ajavasta autosta huikkasi tuttu ääni: – Joo, hyvä! Justiinsa siitä kannattaa ottaa, siinä on sitä parasta taimikkoa!
Tuli minun vuoroni asettua yöksi setäni vuoteen viereen. Katselin rauhallisesti nukkuvaa miestä ja suuresta ikkunasta avautuvaa maisemaa. Navetan kirkkaat valot valaisivat tienoon. Siinä oli hänen elämäntyönsä. Tuota karjaa hän oli kymmeniä vuosia ruokkinut, ja tuolle pellolle olimme ajaneet lehmiä laiduntamaan. Tuolle järvelle hän oli soutanut kalastamaan, kun heinä oli tehty.
Navetan takana siinsi puusepänverstas. Siellä setäni oli veistänyt kehdon, jossa meitä serkuksia vastasyntyneinä tuuditettiin. Kotikirkkomme kalusteetkin hän oli tehnyt, kastemaljan ja alttarikaiteen. Ei sellaista ole voinut tehdä pohtimatta uskon asioita. Enkä minä ollut vieläkään sanonut mitään.
Yhtäkkiä havahduin huomaamaan, että setäni hengenvedot vaikeutuivat. Aika oli lopussa. Säntäsin hakemaan vaimon ja lapset, jotka nukkuivat talon toisessa päädyssä. Kun olimme tulleet takaisin sängyn luo, kuulin itseni sanovan: – Herra siunaa meitä ja varjele meitä, Herra valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille Sinun rauhasi. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. Sitten setäni henkäisi viimeisen kerran. Keittiössä verstastekoinen kaappikello löi kahdeksan kertaa – ylösnousemuksen luvun verran. Itkimme yhdessä ääneen. Oli jouluaatto.
Tuonakin jouluna kirkoissa luettiin:
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. — Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jes. 9:1,5).
Näitä sanoja parempaa lohdutusta en olisi voinut saada.
Kirjoitus on julkaistu Pyhäkön lampussa 5/2024.
Vaikka luterilaisen messun liturgialla on yli kahden tuhannen vuoden pituiset perinteet, se on silti elävää ja jokainen sukupolvi tuo siihen omat muutoksensa. Viimeisten parin vuoden aikana Lähetyshiippakunnan konsistorin asettama liturgiatyöryhmä on perehtynyt kirkkomme messujärjestykseen, tutkinut ja tarkastellut sen sisältöä, taustaa ja liturgian eri osien teologisia painotuksia. Selvitystyön tuloksena laadittu uusi messujärjestys säilyy pitkälti samanlaisena kuin edeltäjänsä, mutta joitakin muutoksia on toki luvassa. Uudistetun messujärjestyksen mukaista jumalanpalvelusta ryhdytään seurakunnissa viettämään talven aikana.
Pastoreista koostuneen liturgiatyöryhmän jäsen Esko Murto kertoo, että uusi messujärjestys tuo mukanaan muutaman pienen muutoksen, jotka koskevat esimerkiksi Raamatun lukukappaleiden välistä musiikkia ja seisomista tiettyjen liturgian osien aikana.
Vanhan ja Uuden Testamentin lukukappaleiden välissä oleva tuttu vastausmusiikki, joka alkaa virren sanoilla ”Sanasi, Herra, anna valoksemme” saa nyt rinnalleen muutaman vaihtoehdon. Ne vaihtelevat kirkkovuoden ajankohdan mukaan.
– Katsoimme, että messujärjestykseen on hyvä sisällyttää joitain asioita, joilla kirkkovuoden eri vaiheet tulevat liturgiassa esiin muutoinkin kuin vain joidenkin osien poisjättämisenä, Murto kertoo ratkaisun taustoista.
Toinen muutos on askel kohti rukouskäytäntöä, joka monelle saattaa olla tuttu ulkomaan matkoilta: Seurakunta seisoo messun alussa päivän rukouksen aikana ja myöhemmin myös ehtoollisrukouksessa Pyhä-hymnistä aina ehtoollisen jakamiseen asti. Murron perustelu tälle käytännölle on yksinkertainen:
– Seisomisen suhteen ajattelemme, että osoitamme siten kunnioitusta ehtoollisessa läsnä olevalle Kristuksen ruumiille ja verelle.
Hänen mukaansa suomalais–skandinaavisessa jumalanpalveluksessa istutaan todella paljon, jos sitä verrataan muiden kirkkojen messun viettoon.
– Toki emme ajattele, että kaikkea pitää kopioida ulkomailta, koska se olisi lähtökohtaisesti jotenkin hienompaa. Vertaaminen antaa kuitenkin hyvän kannustimen miettiä omia tapoja, Murto pohtii.
Pastori Murto on liturgiatyöryhmän työskentelyn päätteeksi vastannut myös uuden messujärjestyksen mukaisen käsiohjelman saattamisesta painokuntoon. Murto kertoo, että messun käsiohjelman ulkoasua on hiottu, ja pientä stilisointia on tehty siellä täällä. Murto esitteli painotuoreen käsiohjelman viime lauantaina Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokouksessa. Parhaillaan uusia käsiohjelmia jaetaan seurakuntiin. Jokainen seurakunta käy pappinsa johdolla läpi uuden messujärjestyksen ja ottaa sen omaan tahtiinsa käyttöön sitten, kun siihen on riittävästi tutustuttu.
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. (Room. 13:1)
Mikä ihmeen esivalta? Se tarkoittaa julkista valtiovaltaa, joka säätää ja käyttää lakeja. Eduskuntavaaleissa siis valitaan Suomeen esivalta. Kysymyksessä ei ole mitenkään vähäinen asia, sillä Raamatun mukaan esivalta tulee Jumalalta. Jumala on kansojen ja kansakuntien Herra ja hän antaa jokaiselle kansalle sopivaksi katsomansa esivallan.
Kristittyjen keskuudessa on havaintojeni mukaan jonkin verran sellaista ajattelua, että esivaltaa pidetään jumalattomana ja sen toimintaa paheksutaan. Tässä on tärkeää erottaa kaksi asiaa. Ensinnäkin esivallan päätöksiä saa ja pitääkin arvostella – tämä kuuluu demokraattiseen yhteiskuntajärjestykseen. Kristityt voivat vaikuttaa siihen, millainen esivalta on. Toiseksi on muistettava, että esivalta todellakin on Jumalan sallimuksesta sellainen kuin se on, vaikka se ei miellyttäisikään. On muistettava, että kun Paavali opettaa esivallasta, hän puhuu roomalaisesta miehitysvallasta. Sekin oli Jumalan antama!
Mitä kristittyjen sitten pitäisi tehdä? Vastaus johtaa kristilliseen kutsumukseen. Ensin Kristus palvelee sinua messussa antaen itsensä ja kaikki taivaan aarteet sanassaan ja ehtoollisessa. Sitten hän lähettää sinut palvelemaan Herraa iloiten. Sinulla on kutsumus. Olet kristitty, ihminen, Suomen kansalainen ja sinulla on arjen kutsumuksia. Kun teet työsi hyvin, huolehdit läheisistäsi ja seurakunnastasi, palvelet Jumalaa. Kun perehdyt siihen, ketä kannattaa äänestää, ja äänestät parhaan harkintasi mukaan, palvelet Jumalaa. Kun selvität, miksi toisilla ihmisillä on kummallisia poliittisia mielipiteitä, palvelet Jumalaa.
Historiassa on lukematon määrä suuria yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden motiivina on Jumalan palveleminen. Heidän ei olisi tarvinnut tehdä mitään. He olisivat voineet vain valittaa esivallan pahuudesta ja sen puutteista. Kuitenkin halu vaikuttaa asioihin Jumalan kunniaksi ja lähimmäisten parhaaksi ajoi heitä muuttamaan maailmaa. Dietrich Bonhoeffer on historian yksi tunnetuimmista esimerkeistä. Hän ei voinut olla palaamatta natsien hallitsemaan kotimaahansa, vaikka oli jo päässyt maasta pois. Hän toteutti Jumalan antamaa kutsumusta. Harkitse samaa omassa elämässäsi.
Tietenkään kaikkien ei tarvitse pyrkiä maailmanparantajiksi, mutta jokaista kristittyä kehotetaan rukoilemaan esivallan puolesta:
Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. (1.Tim. 2:1-2)
Yhteiskuntaan kuuluu jokainen Jumalan luoma ja Kristuksen kalliisti lunastama Suomen kansalainen. Muista siis, että sinun yhteiskuntasi alkaa perheestäsi, työ- ja opiskelukavereistasi, jokaisesta ihmisestä, jonka arjessa kohtaat. Rukouksen sisältönä on, että Herra kaiken hyvin johtaisi tässä maassa ja, ennen kaikkea, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
Rukous esivallan puolesta on myös seurakunnan riittävä tehtävä esivallan ja politiikan suhteen. Messuun Kristuksen palveltavaksi täytyy mahtua jokaisen syntinsä tunnustavan ihmisen riippumatta hänen ideologiastaan tai poliittisesta kannastaan. On vakava synti, jos politiikka tuodaan seurakuntaan. Vaikka jonkun poliittisen puolueen ajatukset olisivat miten hienoja, niiden puoluepolitiikka asettaa aina raja-aitoja joillekin ihmisille. Seurakunnan tehtävänä on julistaa Kristusta ja iankaikkista elämää hänessä. Mikään ihmisten keksimä ajatus tai ideologia ei saa estää syntistä ihmistä tulemasta Kristuksen luokse.
Monissa poliittisissa suuntauksissa on Jumalan sanan mukaisia ajatuksia ja tekoja. Näistä kristillinen seurakunta voisi monta kertaa ääneen kiittää. Aivan samalla tavalla kristillisen seurakunnan tehtävä on sanoa rohkeasti synniksi kaikki, mikä Jumalan sanan mukaan on syntiä. Tämä ei ole politiikan tuomista seurakuntaan, vaan Jumalan sanan julistusta. Jokaisen ihmisen kutsumus tarvitsee Jumalan sanan valoa. Jumalan lain ja evankeliumin julistaminen vallitsevan yhteiskunnan keskellä on kirkon tehtävä!
Kalle Väätäinen
Kuopion Pyhän Pietarin luterilaisen seurakunnan pastori