Minne voin mennä jumalanpalvelukseen? Missä kuulla Kristus-keskeistä saarnaa? Missä kokea Jumalan perheväen yhteyttä ja minne toisia kutsua? Kansankirkon hengellisen romahduksen ja yksilökeskeisen kulttuurimurroksen keskellä vastaus monissa herätysliikkeissä ja Lähetyshiippakunnassa on ollut itsenäiset messuyhteisöt. Omasta tiestämme Lähetyshiippakunnassa olemme oppineet, ettei kyse ole vain yksilön hengellisiin tarpeisiin vastaamisesta tai oikeiden jumalanpalvelusten järjestämisestä. Kyse on kirkon koko paketista.
Yksilötasolla kysymys koskee hengellisen elämän hoitoa. Mistä löydän Elämän leivän? Missä elää turvallisesti seurakuntayhteydessä? Moni on jäänyt kodittomaksi tai herätykseen tulleena ei löydä kansankirkossa paikkaa. Moni on vetäytynyt, eronnut kirkosta tai harkitsee sitä. Vaarana on jäädä yksin tai vain virtuaaliruokintaan. Oleellista on löytää tie ravitsevaan yhteisöön. Kristitty on tarkoitettu elämään Kristus-ruumiin yhteydessä. Kuinka monen suusta olen kuullut messuihimme löydettyään: kuin kotiin olisi tullut.
Yhteisötasolla kysymys koskee seurakunnan olemusta. Niin oleellisia kuin raamatullinen saarna ja oikein toimitettu ehtoollinen ovatkin, kyse ei ole vain jumalanpalveluksista. Yhteisö ei ole vain uskon ravitsemisen vaan myös seurakuntaan kuulumisen paikka. Kaste liittää meidät konkreettiseen messua viettävään seurakuntaan. Jäsenyys siinä kertoo itselle tai toisille oman paikan löytymisestä Kristus-ruumissa. Oman paimenen kutsuminen ja tämän kaitsennassa eläminen kuuluu jokaiselle lampaalle. Omasta kodista huolehtiminen ja vastuun kantaminen on luonnollinen seuraus. Luterilaisena on mahdoton ajatella, että voisi elää kristittynä ilman minkään seurakunnan jäsenyyttä. Vaikea on nähdä muodollisen jäsenyyden mielekkyyttä seurakunnassa, jossa ei koskaan halua käydä tai jota pitää jopa eksyttävänä. Siksi me kuljimme matkan messuyhteisöistä luterilaisiin seurakuntiin, joissa voi vaeltaa koko kotimatkan kasteesta ruumiin siunaamiseen.
Seurakuntatasolla kysymys koskee kirkon olemusta. Seurakuntia voi olla vähän tai paljon, mutta yliseurakunnallinen taso tarvitaan. Ei ole Uuden testamentin ja kirkon historian valossa kestävää, jos seurakunnat elävät irrallisina satelliitteina tai vetäytyvät omaan kuoreensa. Seurakunnat tarvitsevat itsensä ja työnsä tähden kirkon apua, ohjausta ja rohkaisua. Seurakunnat tarvitsevat paimenia, joita kirkko kouluttaa, vihkii ja kaitsee. Seurakuntien sisä- ja ulkolähetystehtävä vaatii kokonaiskirkon tukea. Seurakunnan liturginen ja katekeettinen elämä edellyttävät kirkon yhteisiä linjauksia ja käytäntöjä. Listaa voisi jatkaa, mutta kyse ei ole vain yhteistyörakenteesta seurakunnille. Kirkko on olemukseltaan sekä paikallinen yhteisö että alueellinen kokonaisuus.
Kirkon tasolla kysymys koskee suhdetta maailmanlaajaan kirkkoon. Ei ole suomalaista kristinuskoa vaan Kristuksen Kirkko elää kaikkialla maailmassa. Paikalliselle kirkolle, kuten Lähetyshiippakunnalle, se nostaa välttämättä kysymyksen suhteesta toisiin luterilaisiin kirkkoihin maailmalla. Meillä on kutsu ja lahja elää yhteydessä saman tunnustuksen jakavien sisarkirkkojen kanssa eri mantereilla. Yhteydet Kansainvälisen luterilaisen neuvoston yhteydessä eivät vain tarjoa yhteistyömahdollisuuksia vaan tarvitsemme sisarkirkkojen esirukouksia, esimerkkiä ja rohkaisua niin kuin nekin meidän. Kaukanakin on saanut kokea olevansa kotona. Me olemme osa Kristuksen Kirkkoa. Kirkko onkin olemukseltaan sekä alueellinen että maailman laaja ( Matt.16:18, 18:27).
Näin siis kristitty tarvitsee seurakuntaa, seurakunta kirkkoa ja kirkko toisia paikalliskirkkoja. Tätä jatkuvuutta ja kokonaisuutta haluamme Lähetyshiippakunnassa elää todeksi! Hoitooni uskottu piispan virka on annettu tämän kokonaisuuden ja sen yhteyden palvelemiseen. Haluan itse elää armolapsena ja yksittäisiin sydämiin Kristusta kirkastaa evankeliumin lahjoilla. Palvelemalla alttarilla seurakuntavierailulla virkani konkretisoi, että yksittäinen seurakunta kuuluu isompaan armopöytään eli kirkkoon. Edustamalla kirkkoani koti- tai ulkomailla toisten luterilaisten sisarkirkkojen tai tunnustuskuntien kanssa maailmalaaja yhteytemme havainnollistuu.
Lopultahan kyse on Kristuksen armotyöstä Pyhän Hengen kautta niin yhden ihmisen, yhteisön, kirkon kuin maailmanlaajan kirkkoyhteisön kohdalla. Kun kerran tulemme kotiin, jäljelle jää vain yhteinen ilo Herrastamme!
”En annan grund kan ingen lägga, än den som lagd, nämligen Jesus Kristus”, 1 Kor 3:11.
Rovasti Helge Hildén sai taivaskutsun 9.4.2024. Hän oli syntynyt vuonna 1929 Itä-Uudellamaalla Sipoossa, tuli ylioppilaaksi 1947 ja vihittiin papiksi Porvoossa 1952. Hän toimi pappina sekä suomenkielisissä että ruotsinkielisissä seurakunnissa ja siirtyi sitten ruotsinkielisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEF) toiminnanjohtajaksi vuosiksi 1968-1978. Siitä tehtävästä hän siirtyi eteläiseen ruotsinkieliseen seurakuntaan Helsingissä, ensin kappalaiseksi ja sitten kirkkoherraksi. Eläkkeelle hän jäi 1992.
Helge Hildén lähti mukaan Paavalin synodin toimintaan. Hänen kutsumanaan ja piispa Olavi Rimpiläisen johdolla kokoonnuimme vuoden 1988 alussa Johanneksen seurakunnan huoneistoon tekemään ns. ajo-ohjeet naispappeuden toteuduttua kansankirkossa. Pohjapaperia tehdessäni keskustelin myös Helge Hildénin kanssa. Hän olisi halunut piispa Bo Giertzin traktaatin mukaista perusteellisempaa ajo-ohjetta. Mutta kokouksemme päätyi vaatimattomampaan,väistymiskäytäntöä painottavaan opastukseen ”Apostolinen tie uudessa tilanteessa”.
Kun Paavalin synodi piti perinteiset Paastonajan kirkkopäivät Naantalissa 1996, Helge Hildén piti messun jälkeen esitelmän Lutherin raamatullisuudesta otsikolla ”Jakamaton kuin matemaattinen piste”. Mitä syvällisimmässä esityksessään hän päätyi toteamaan Lutherin ajan kirkosta, ettei pahinta ollut erehtyväisyys: ”Lankeemus oli, että kirkko ei nähnyt enää velvollisuudekseen argumentoida Raamatulla.” Siirtyessään lopuksi ajankohtaisiin kysymyksiin Hildén kertoi oman hiippakuntansa satavuotisesta perinteestä eli ”liberaalis-humanistisesta pohjavireestä”, jossa varotaan erityisesti totuuskysymystä. ”Kiellettyjä ovat raamattukysymys, vanhurskauttamiskysymys, sakramenttioppi… puhumattkaan sellaisista kuin naispappeus…” Hildén jatkaa hiippakuntansa kuvausta: ”Yksi uskonkappale on vahvasti voimassa: ei pidä taistella.” Hän toteaa, että polemiikin karttelu vie kirkolta todistuksen hengen.
Ruotsinkielinen Evankeliumiyhdistys julkaisi tekemäni rippikoulukirjan (Tälle Perustalle) pastori Tord Carlstömin johdolla På säker grund, 1990. Käännöstyötä juhlimme Laulumiesten talolla. Keskustelimme myös siitä, miten kaikki herätysliikkeet ovat joutuneet kohtaamaan kansankirkon opillisen muutoksen ja suoranaisen okkupaation. Helge Hildén totesi, että SLEFin kehitys näyttää kulkevan pois luterilaisesta tunnustuksellisuudesta kansankirkolliseen evankelikalismiin, jossa Kristus ja Raamattu on erotettu toisistaan. Mukautumisen tie on tapahtunut jopa Kenian lähetykselle taloudellisen tuen hakemisen kautta kansankirkon seurakunnilta. Väärää suuntausta torjuakseen hän perusti mm. lehden Lutherläsaren.
Luther-säätiön perustamisen jälkeen Hildén osallistui messuihin kuntonsa mukaan Sipoosta käsin. Hän saapui vaimonsa Sirkun kanssa myös Kesän päätösseuroihin Lindilään 2005.
Vuosien mittaan läheiseksi ystäväksi tuli Hämeenlinnan Pyhän Matteuksen seurakunnan aktiivi Tapio Niemistö, joka uskollisesti kävi lähes kuukausittain Sipoossa tervehtimässä Hildéneitä. Piispa Matti Väisänen osallistui Helgen ruumiinsiunaukseen Sipoossa. Siunauksen toimitti Valon kappelissa 4.5.2024 pastori Tord Carlström.
Päätän muistokirjoitukseni Helgen Naantalissa pitämänsä esitelmän johtopäätöksiin, joissa hän halusi osoittaa, mikä on ”oikea aamenemme” Lutherin oppiin: ”Kirkon aamen Raamatulleen tulee selvimmin julki oikeassa jumalanpalveluksessa, uskontunnustuksessa ja virsissä. Kaikki nämä aamenet ovat ylistystä siitä, mitä ihmiset ’pyhinä uskovaisina ja karitsaisina, jotka kuuntelevat Paimenen ääntä’ ovat saaneet Jumalan kaikkinaisen sanan, synninpäästön, oikean opetuksen, ehtoollisen pyhän Kristus-osallisuuden ja pyhien yhteyden kautta.”
Rovasti Helgellä oli joka tilanteessa selkeä ja kirkas ”aamen” ja siksi meillä on ihana toivo hänestä.
Sakari Korpinen
Apostoli Johanneksen seurakunta
Hei,
olemme kaksi miestä Lohjan Pyhän Ristin luterilaisesta seurakunnasta, joilla on kutsumus viedä evankeliumia maahanmuuttajien keskuuteen.
Sizar Jaghlassian, joka on syyrialainen pappi ja jolla on suuri palo viedä evankeliumia Suomessa asuvien arabien keskuuteen.
Jari Heiska, ravintolakoulun opettaja, jolla on 27 vuoden työkokemus maahanmuuttajien kanssa työskentelystä.
Aloitamme kokoontumiset Koinonia-keskuksessa noin kerran kuukaudessa. Ensimmäinen kokoontuminen on lauantaina 25.1. klo 15 osoitteessa Kalevankatu 53, 00180 Helsinki.
Kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kokoontumaan Raamatun tutkimisen äärelle arabian tai englannin kielellä, ovat tervetulleita!
Terveisin,
Sizar Jaghlassian
sizar76@yahoo.com
0408677734
ja
Jari Heiska
jari.heiska@kolumbus.fi
0505597494
Kirkkomme nuorisotyön toiminta on ilahduttavasti kasvusuunnassa. Kasvun myötä onkin ryhdytty kiinnittämään enemmän huomiota, miten nuorisotyön suunnittelusta saataisiin pitkäjänteisempää. On haluttu saada tiedonkulku toimimaan niin, että kaikki kohderyhmät saavutettaisiin tehokkaasti. Lisäksi tapahtumia ja leirejä pyritään järjestämään yhä laadukkaammin ja turvallisemmin. Näiden kehittämiskohteiden innostamina Lähetyshiippakunnan kasvatus- ja erityisesti nuorisotyön organisointiin tehdään tänä vuonna muutamia muutoksia.
Vapaaehtoisista vastuunkantajista koostettu kasvatustyön toimikunta on palvellut nuoriso- ja muuta kasvatustyötä lähes kymmenen vuoden ajan muun muassa kartoittamalla nuorisotyön yhteyshenkilöitä, laatimalla kasvatustyön strategiaa ja etsimällä Sinut on kutsuttu -tapahtuman järjestäjiä. Keskeisin työ on kuitenkin tehty toimikunnan koordinoimissa tiimeissä, joissa on kehitetty muun muassa kirkkomme pyhäkoulutyötä sekä järjestetty viime vuosina Kesäjuhlan lasten, varhaisnuorten ja perheiden ohjelmat. Tänä vuonna tärkeä työ, jota toimikunnassa on tehty, jatkuu, vaikka varsinainen toimikuntatyöskentely päätettiin marraskuussa. Suurin osa toimikunnan jäsenistä jatkaa edelleen tiimien vastuutehtävissä.
Myös valtakunnallinen pyhäkoulu- ja varhaisnuorisotyö sekä valtakunnalliset nuorten leirit järjestetään jatkossa tiimimuotoisesti. Lapsityön suhteen toiminta jatkuu siis kuten toimikunnan aikana. Nuorten leirien osalta tavoitteena on, että jokaiselle leirille muodostettaisiin pastoreista ja vapaaehtoisista koostetut vetäjätiimit, jotka järjestävät leirin mahdollisesti useampana vuonna peräkkäin. Tämä mahdollistaa leirien suunnittelemisen ja kehittämisen pidemmällä aikajänteellä.
Kasvatustyön toimikunnan puheenjohtajana viime vuosina toiminut Päivi Pohjola toivoo, että tiimit kokoaisivat jatkossa laajasti vapaaehtoisia mukaan:
– Toimikunnan keskeisin työ on tähänkin asti tehty juuri tiimeissä. Siten tehty muutos ei ole kovin suuri. Jatkossa toivottavasti toimivia tiimejä, joissa vapaaehtoiset voivat palvella, saadaan vain entistäkin enemmän ja laajemmalla sektorilla.
Yksi organisaatiouudistuksen keskeisistä tavoitteista on ollut pitkäjänteisen suunnittelukulttuurin luominen. Tämä edellyttää, että vuosittain valtakunnalliset ja alueelliset tapahtumat kalenteroidaan selkeästi ja hyvissä ajoin. Nuorten ja heidän vanhempiensa näkökulmasta pidetään tärkeänä, että tiedossa on selkeästi yksi henkilö, jolta etenkin tulevista leireistä ja niihin liittyvistä asioista voi tiedustella, ja johon ottaa muutoinkin yhteyttä mieltä askarruttavissa asioissa.
Näillä perusteilla aiemmin käytössä olleet rippikoulu- ja nuorisotyön vastuupastori -nimikkeet on poistettu ja niiden tilalle on kehitetty entuudestaan tuttua kasvatustyön koordinaattorin tehtävänkuvaa. Jatkossa koordinaattorin tehtävänä on vastata erityisesti leirien käytännön järjestelyistä: leirien aikatauluttamisesta ja kokoonpanoista, leirikeskusten varauksista sekä turvallisuus- ja vakuutusasioista. Koordinaattori myös ylläpitää nuorisotyön nettisivuja ja hoitaa nuorisotyöhön liittyvien tapahtumien tiedottamista.
Kasvatustyön koordinaattorina toimii hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen. Hän toivoo, että nuoret ja heidän vanhempansa ottaisivat matalalla kynnyksellä yhteyttä nuorisotyöhön liittyvissä asioissa:
– Muiden töitteni vuoksi en pysty osallistumaan jokaiselle leirille ja tapahtumaan, mutta minuun saa olla yhteydessä kaikessa nuorisotyöhön liittyvässä. Vien sitten asiat eteenpäin henkilölle, joka asiasta vastaa ja perusteellisesti tietää.
Uudistuksessa pyrittiin luomaan pohjaa myös nuorisotyössä jatkuvasti kerääntyvän hiljaisen tiedon jakamiselle. Katsottiin, että nuorisotyötä tekevien keskinäisen vuorovaikutuksen lisääminen ja kertyneiden kokemusten jakaminen voisivat tuoda uusia oivalluksia toiminnan kehittämiseen. Lisäksi pidettiin käytännöllisenä, että nuorisotyön strateginen kehittäminen olisi jatkossa aiempaa työntekijävetoisempaa.
Näitä vastuita varten perustettiin nuorisotyön suunnittelijan tehtävänkuva. Suunnittelija toimii käytännössä toteutettavan nuorisotyön taustalla, työntekijät ja vapaaehtoiset yhteen tuovana voimana. Hän vastaa nuorisotyön strategian päivittämisestä ja laatii vuosisuunnitelman valtakunnallisen nuorisotyön tapahtumista. Tavoitteena on jakaa työntekijöiden työkuormaa tasaisesti.Suunnittelija työskentelee myös vuorovaikutuksen edistämiseksi nuorisotyön toimijoiden välillä järjestämällä heille palavereita ja koulutuksia.
Nuorisotyön suunnittelijana aloittaa pastori Eero Pihlava. Hän ryhtyy tehtävään kiitollisin mielin:
– Sekä leirit, että seurakuntien nuortenillat toteutetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin. Olen saanut monena vuonna kiittää eri tilanteissa taitavia seurakuntalaisia, jotka antavat aikaansa ja varojaan nuorten eteen. Toivottavasti tahtotila pysyy vastaisuudessa samanlaisena ja osaan tukea suunnittelijana niin työntekijöitämme kuin seurakuntien vapaaehtoisia merkityksellisellä tavalla.
Kasvatustyön valtakunnallinen toiminta on viime vuosina keskittynyt pääsääntöisesti kahteen paikkaan: Kiponniemen toimintakeskukseen Jyväskylässä sekä Loimaan Evankelisen opiston tiloihin, kuten Mustajärven leirikeskukseen. Tilat ovat osoittautuneet kirkkomme tarpeisiin nähden toimiviksi ja tarjontaan verrattuna sopivan hintaisiksi. Tällä hetkellä siis näyttää, että nuorisotyön valtakunnalliset leirit järjestetään jatkossakin Loimaalla ja Jyväskylässä. Lasten- ja varhaisnuorten leirien sijainnit ja tilavaraukset hoidetaan puolestaan rovastikunnittain.
Sekä Jyväskylässä että Loimaalla leirikeskukset sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta käytännössä julkisilla liikennevälineillä matkustavat nuoret tarvitsevat leirien järjestäjiltä kyytiapua päästäkseen viimeiset kilometrit perille. Leirien järjestäjät ovat kiitollisia vapaaehtoisille paikallisille perheille, jotka ovat nuorille kyytejä tarjonneet. Samalla järjestäjät toivovat, että jatkossa kyydin tarpeista ilmoitettaisiin hyvissä ajoin, jotta niiden järjestäminen olisi sujuvampaa.
Nuorisotyön tulevista tapahtumista pyritään jatkossa tiedottamaan säännöllisesti kuukausittain. Tiedotteet julkaistaan Lähetyshiippakunnan nettisivuilla, mutta niitä jaetaan myös nuorisotyön tiedotusta varten perustetussa WhatsApp -ryhmässä sekä sähköpostilla nuorisotyön yhteyshenkilöille, jotta nämä välittäisivät tietoa eteenpäin omissa seurakunnissaan. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa siis seurata näitä kanavia, jotta saa tietoa tulevista tapahtumista ja pääsee ilmoittautumaan niihin, kun vielä on paikkoja vapaana!
Tulevia nuorten tapahtumia pääset katselemaan täältä.
Ensi kesän lasten ja varhaisnuorten leirien ajankohdat voit katsoa täältä.
Vaikka talvi on vasta alussa, ensi kesän leirien suunnittelu on jo käynnissä. Nyt etsimme isosia leireille! Isoshaku on käynnissä 2.-14.1.2025. Isoseksi voi tulla joko Lähetyshiippakunnan isoskoulutukseen tänä vuonna tai aiemmin osallistunut nuori, tai muun tahon järjestämän isoskoulutuksen käynyt. Tärkeintä on oikea isosen asenne ja innokkuus olla mukana!
Tarvitsemme eri ikäisiä isosia niin rippi- kuin lasten ja varhaisnuorten leireille. Kunkin leirin päivämääriin pääset tutustumaan alta. Isosena toimiminen on palvelutehtävä, josta ei makseta palkkaa. Majoitus ja ruokailu leireillä ovat toki maksuttomat, ja matkakustannuksista kotoa leiripaikalle voi saada korvauksen.
Pääset nyt ilmoittautumaan myös Sinut on kutsuttu (SOK) -tapahtuman järjestäjätiimiin. Tapahtuma järjestetään Espoossa lauantaina 4.10. Siellä tarvitaan paljon vastuunkantajia erilaisiin tehtäviin, joten tehtävissä riittää valinnanvaraa!
Rippileirien isosten valinnoista ilmoitetaan tammikuun aikana. Lasten- ja varhaisnuorten leirien isoset selviävät myös talven mittaan. Edellisinä vuosina rippileireille ilmoittautuneita isosia on ollut paljon enemmän kuin olemme voineet ottaa. Tähän kannattaa varautua tänäkin vuonna – ja toisaalta yrittää uudestaan nyt, jos aiemmin ei ole tärpännyt!
Ilmoittaudu isoseksi täyttämällä tästä linkistä avautuva lomake huolellisesti! Lomake on lähetetty onnistuneesti, kun kiitosviesti ilmestyy näytöllesi. Et saa sähköpostiisi vahvistusviestiä.
Mustajärvellä 3.-14.6.2025
Kiponniemessä 24.6.-5.7.2025
Kuluneen vuoden aikana erilaiset kristilliset podcastit eli puheohjelmat nostivat suosiotaan, ja tarjosivat monelle rakentavaa kuunneltavaa lenkkipolkujen varrelle tai vaikkapa työmatkojen iloksi.
Tänä vuonna useampi Lähetyshiippakunnassa toimiva teologi vieraili Kujalla- nimisessä podcast-sarjassa. Kyseessä on podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä teologian valossa. Aiheet ja ohjelmaan kutsutut vieraat vaihtuvat jaksottain. Vuonna 2021 aloitetun podcastin toimittajana toimii Heidi Martikainen.
Lähetyshiippakunnan teologeja on kyseisen podcastin vieraina ollut usein aiemminkin, mutta nostamme tässä esiin tänä vuonna julkaistut jaksot. Pastori Petri Hiltunen vieraili ohjelmassa, jossa keskusteltiin uushengellisyyden vaikutuksesta seurakunnissa. Mailis Janatuinen esitti perustelunsa sille, miksi hän on naisteologi, vaikka voisi olla naispappi. Uusimmassa jaksossa hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pohti, miksi kirkkohistoriaa kannattaa tutkia.
Kyseiset jaksot ovat kuunneltavissa alta. Muita Kujalla-podcastin jaksoja voi kuunnella esimerkiksi Spotify- ja Podimo- sovelluksilla tai katsella YouTube-videoina.
Muista myös seurata Lähetyshiippakunnan omaa podcast-sarjaa Oikeasti luterilainen, joka on kuunneltavissa niin ikään Spotifyn ja Luterilainen.net -sivustomme kautta!
Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous, pappiskollegio ja Suomen Luther-säätiön hallitus ovat päättäneet eri toimielinten edustajista tulevalle vuodelle. Edustajien joukossa on uusia kasvoja, mutta myös tuttuja konkareita.
Hiippakuntaneuvosto on Lähetyshiippakunnan käytännön toiminnasta ja hallinnosta vastaava toimielin. Se vastaa hiippakunnan hallinnollisista ja taloudellisista asioista sekä viime kädessä myös muun muassa julkaisuista ja lähetystyöstä. Hiippakuntaneuvosto kokoontuu 5–6 kertaa vuodessa. Jäsenten ja varajäsenten lisäksi siihen kuuluvat piispa, hiippakuntadekaani sekä hiippakuntasihteeri. Hiippakuntaneuvosto pitää kokouksia keskimäärin joka toinen kuukausi etäyhteyksin ja paikan päällä.
Hiippakuntaneuvoston jäseninä kaksivuotista kauttaan jatkavat Matias Koponen Helsingistä, varalla Johannes Typpö Helsingistä; Taisto Laato Espoosta, varalla Kari Lehtonen Vaasasta sekä Olli Ylönen Mikkelistä, varalla Mari-Anna Alenius Oulusta. Käytännössä sekä varsinaiset että varajäsenet osallistuvat kokouksiin mahdollisuuksiensa mukaan, joskin jäsenen statuksella on merkitystä äänestystilanteissa.
Uudelle kaudelle jäseniksi on kutsuttu Janne Vanhala Kokkolasta, varalla Patrik Saviaro Pietarsaaresta; Päivi Raudasoja Kuopiosta, varalla Liisa Berndt Jyväskylästä sekä Tiina Männikkö Seinäjoelta, varalla Hilla Anttoora Lappeenrannasta.
Konsistori toimii piispan tukena kirkon hengellisessä kaitsennassa. Konsistoriin kuuluu piispa Juhana Pohjolan ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuon lisäksi joukko muita pastoreita. Konsistorin notaarina toimii Otto Granlund ja lakimiesasessorina Jyrki Anttinen. Tänä vuonna konsistorin pappisasessoreita ovat Hannu Mikkonen, varalla Jukka Peranto; Petri Hiltunen, varalla Antti Leinonen sekä Esko Murto, varalla Ville Typpö. Konsistorin maallikkojäsenenä toimii Raimo Savolainen, varalla Markus Ristimäki.
Rovastikunnissa alkava kausi 2025–2026 ei tuo suuria muutoksia. Pohjoisen rovastikunnan aluerovastina jatkaa Antti Leinonen, Idässä Kalle Väätäinen, Pohjanmaalla Ville Typpö, Uudellamaalla Eero Pihlava ja Lounaisessa rovastikunnassa Miika Nieminen. Häme-Kaakon rovastikunta jaetaan kahteen osaan niin, että Hämeen aluerovastina jatkaa Esko Murto ja Kaakon pastoreista vastaa dekaani Joel Kerosuo.
Suomen Luther-säätiön hallituksessa jatkavat edellisessä vuosikokouksessa valitut henkilöt. Puheenjohtajana jatkaa Raimo Savolainen ja varapuheenjohtajana piispa Juhana Pohjola. Lisäksi hallitukseen kuuluvat Mirko Brummer, Jari Kekäle, Olli Mustonen, Sami Koskela ja Erkki Pitkäranta. Säätiön asiamiehenä toimii hiippakuntadekaani Joel Kerosuo.
Hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen kokoukset valmistelee Lähetyshiippakunnan johtoryhmä. Sen jäseninä toimivat piispa Juhana Pohjola, Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Savolainen, hiippakuntadekaani Joel Kerosuo, talouspäällikkö Asko Iso-Kungas ja hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen.
”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.” (Luuk 2:29–32)
Simeonin kiitos
Näitä Luukkaan evankeliumin jakeita pian jouluevankeliumin jälkeen nimitetään Simeonin kiitosvirreksi. Vanha Simeon oli pitkään odottanut saadakseen nähdä Vapahtajan, luvatun Messiaan. Jumala oli luvannut hänelle, että se tulee vielä tapahtumaan. Kun se päivä viimein koitti, oli se varmasti yllätys. Maria ja Joosef kantoivat vastasyntynyttä lasta Jerusalemin temppeliin. Koko maailman Luoja, Herra ja Hallitsija tuli Simeonin luokse pienenä Jeesus-vauvana. Ei taivaallisena henkiolentona, vaan silmin nähtävällä tavalla, konkreettista lihaa ja verta olevana tavallisena lapsena. Simeonin omat silmät eivät olisi siinä Messiasta tunnistaneet, mutta Pyhän Hengen avaamat uskon silmät tunsivat Hänet. Juuri tämän Jumala oli etukäteen luvannut!
Ottaessaan Jeesus-lapsen syliinsä Simeon sai todellakin pitää käsissään omaa Luojaansa ja Lunastajaansa, joka kerran kärsisi ristinkuoleman Simeonin syntien sovittamiseksi; jonka ruumis kätkettäisiin hautaan niinkuin Simeon kerran itsekin; ja joka nousisi kuolleista kuoleman voittajana valmistaen ylösnousemuksen ja taivaan autuuden myös Simeonille.
Tuolla hetkellä Simeon kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään”. Simeon ei tarvinnut mitään muuta. Kun hän sai ottaa vastaan Jeesuksen, hän oli saanut kaiken. Hän oli valmis rauhassa lähtemään.
Kristillinen kirkko on veisannut Simeonin kiitosvirttä jo pari tuhatta vuotta erityisesti kahdessa yhteydessä. Ehtoollisen vieton jälkeen, sillä saammehan siinä todella konkreettisesti vastaanottaa Herramme Jeesuksen ruumiin ja veren leipään ja viiniin kätkettynä. Saamme omin silmin nähdä syntiemme sovittajan tulevan juuri meidän luoksemme. Eikä hän tule vain lähelle, ei ainoastaan käsiimme tai syliimme, vaan astuu suumme kautta sisälle asti, niin että saamme olla aivan varmoja siitä, että hän on tullut juuri minun luokseni ja juuri minua varten. Hänen ristillä antamansa uhri kuuluu minulle. Juuri minun syntini ovat anteeksiannetut. Minutkin kaikkivaltias Jumala on armahtanut ja tehnyt taivaan perilliseksi.
Toinen paikka Simeonin kiitosvirrelle on iltarukouksen yhteydessä. Silloin kiitämme Jumalaa hänen meitä kohtaan osoittamastaan armosta, siitä että Hän nyt laskee meidät rauhaan päivän töistä. Ja jos kävisi niin, että yön levosta emme enää nousisi uuteen päivään, saamme kiittää siitä, että Jeesuksen tuoma rauha yltää ajan rajan tuollekin puolelle.
Tästä syystä Simeonin kiitosvirsi on tullut lohduttajaksi myös moniin hautajaisiin. Sillä se, joka on saanut vastaanottaa Jeesuksen tässä ajassa, joka on saanut kaikki syntinsä anteeksi, on todellakin valmis lähtemään rauhassa. Jeesuksen kanssa on turvallista käydä Pyhän Jumalan eteen ja viimeiselle tuomiolle.
Riemulla liitämme äänemme Simeonin kiitosvirteen ehtoollisen yhteydessä. Kiitollisuudella laulamme sitä iltarukouksessa. Ja uusin äänin ylistämme Jumalan Karitsaa kerran kirkkaudessa. ”Sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi.”
Teksti on julkaistu Pyhäkön lampussa 5/2024.
Lähetyshiippakunnan seurakunnat saavat vuodenvaihteessa käyttöönsä oman Elämän puolesta -yhteyshenkilön, joka pitää esillä syntymättömien lasten oikeutta elämään. Hiippakuntaneuvosto nimesi joulukuun kokouksessaan yhteyshenkilöksi Hanna Brummerin Lohjan Pyhän Ristin seurakunnasta. Brummer aloittaa tässä vapaaehtoistehtävässä talven aikana, ja toimii yhdessä miehensä Mirkon kanssa.
Hannalla ja hänen miehellään on pitkä kokemus syntymättömien lasten oikeuksien puolustamisesta. Hannan kohdalla perusta asialle luotiin jo lapsuudessa:
– Äitini tuli uskoon, kun olin pieni lapsi. Hän oli mukana Ylioppilaslähetyksessä (sittemmin Opko), joka oli tuohon aikaa aktiivinen Pro life -työssä. Muistan myös Lennart Nilssonin kirjan syntymättömän lapsen kehityksestä. Luimme sitä äitini kanssa aina, kun perheeseemme odotettiin vauvoja.
Äidin esimerkki ja kirja vaikuttivat Hannaan vahvasti. Hänelle on aina ollut selvää, että syntymätön lapsi on ihminen alusta alkaen. Biologinen ihmiseksi tulon hetki on täysin kiistaton: Kun hedelmöitys on tapahtunut, ihmisen elämä on alkanut. Tämä on tieteellinen tosiasia.
– Toinen ja iso kysymys on, minkä arvon me alkaneelle elämälle annamme. Onko jokainen ihminen yhtä arvokas vai onko joku raja, joka määrittelee, ettei tietyn ikäinen ihminen ole yhtä arvokas kuin joku toinen, Hanna kysyy.
Käänteentekevä hetki Hannan elämässä sijoittuu vuoteen 1992. Tuolloin hänen kihlattunsa ja nykyinen aviomiehensä törmäsi Israelin-matkallaan paikalliseen Pro life -järjestöön.
– Mirko toi matkalta mukanaan esitteitä, joissa oli kuvia tapetuista syntymättömistä lapsista. Hän oli hyvin järkyttynyt, ja niin olin minäkin. Koko senastisen elämäni aikana minulle ei ollut opetettu aiheesta mitään. Kun näin kuvat, ja sulhaseni itkevän, meillä ei ollut paluuta. Meidän elämässämme on aika ennen kuvia ja aika niiden jälkeen, Hanna kuvailee.
Syntymättömien lasten oikeuksien puolustaminen laskettiin tulevalle avioparille kutsumustehtäväksi. Näin Jumala vastasi heidän rukoukseensa saada jokin yhteinen tehtävä. Pariskunta ryhtyikin ottamaan yhteyttä kaikkiin mahdollisiin uskoviin ihmisiin, joita he tunsivat. Ensin he järjestivät pastori Niilo ja lääkäri (myöhemmin kansanedustaja) Päivi Räsäsen kanssa Pro life -tapahtuman. He myös vierailivat tapahtumissa, seurakunnissa ja kouluissa sekä osallistuivat Pro life -tapahtumiin Norjassa, Ruotsissa, Israelissa, Hollannissa, Tanskassa, Saksassa, USA:ssa ja Venäjällä. Myöhemmin Brummerit myös innostuivat järjestämään aiheeseen liittyviä mielenosoituksia.
– Helsingistä tuli vakituinen paikka, jossa pidimme esillä ständejä ja jaoimme kuvakortteja abortista, Hanna muistelee.
Hannan mukaan syntymättömien lasten ihmisoikeudet, abortin eettiset kysymykset ja siihen liittyvät varjopuolet ovat Suomessa kuoliaaksi vaiettuja aiheita, joista ei haluta puhua.
– Vaikka olemme monta kertaa olleet jakamassa kuvakortteja abortoiduista sikiöistä Helsingin ydinkeskustassa, mikään media ei ole koskaan noteerannut meitä, Hanna toteaa.
Vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa huomaamatta myös kristittyjen elämään. Hannan mukaan myös uskovan on usein vaikea tehdä oikein, sillä olemme huomaamattamme ja tietämättämme valmiiksi mukautuneet moderniin elämänmenoon.
– Tarkemmin ajattelematta meillä voi esimerkiksi olla ajatus, että on oikeus kaikin tavoin säädellä lasten määrää. Ajatus vain tulee automaattisesti, Hanna kuvailee. Hän mainitsee esimerkkinä abortoivat ehkäisyvälineet.
Hannan mukaan yhteiskunnassamme vallitseva vaikenemisen ilmapiiri johtuu osittain meistä kristityistä, jotka olemme perinteisesti passiivisia ja haluttomia asettua vastarintaan. Toisaalta Suomessa myös ajatellaan usein, että abortti on vain lääkäreille ja sairaanhoitajille kuuluva asia. Niinpä tavallisten ihmisten ei tarvitse ottaa siihen kantaa, ja asioita pidetään liian vaikeina ymmärtää. Perusasiat ovat kuitenkin selkeitä ja jokaisen ymmärrettävissä.
Kutsumuksen saamisesta lähtien Hanna on itsekin joutunut vastakkain vaikenemisen kulttuurin kanssa:
– Kun törmäsin abortin todellisuuteen, ensimmäinen reaktio oli, että hetkinen, minähän olen muusikko, en voi ymmärtää tällaisista asioista mitään!
Hannasta tuntui absurdilta kertoa aborttiin liittyvistä asioista julkisesti tai lähteä jakamaan siihen liittyviä kuvia, koska hänen omassa viitekehyksessä sellainen ei ole ollut tapana. Monet pelon ja häpeän tunteet Hanna onkin joutunut kohtaamaan ja voittamaan:
– Pelottaa, jos joku on sitä mieltä, että olen idiootti. Häpeä tulee siitä, että joka tätä asiaa pitää esillä, on todella moninkertaisessa vähemmistössä.
Voitettavana on Hannan mukaan myös ”oma liha”: Jokainen ihminen haluaisi olla tykätty ja ihailtu, mutta tässä toiminnassa ihmisten reaktiot voivat olla monenlaisia.
– Vaikka tietää asian oikeaksi ja hyväksi, joka kerta hävettää, pelottaa ja nolottaa. Luonnostaan tätä ei haluaisi tehdä, hän myöntää.
Hannan mukaan nämä esteet voidaan ylittää, kun keskittyy faktoihin: Ihminen on täysi ihminen elämänsä ensi hetkestä lähtien. Jokaisella ihmisellä on samanlainen arvo. Tämä sopii yllättävää kyllä hyvin yhteen nyky-yhteiskuntamme yhdenvertaisuusajattelun kanssa. Myös abortin kohdalla on mahdollista kysyä, ovatko kaikkien ihmiset oikeudet yhdenvertaisia, toteutuuko tasa-arvo syntymättömien lasten kohdalla ja onko kohtu turvallinen tila.
Aborttia puolustetaan usein sanomalla, että naisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Hanna kertoo olevansa tästä ihmisenä ja naisena ehdottomasti samaa mieltä. Hän kuitenkin lisää, että kohdussa oleva lapsi ei ole missään vaiheessa osa äidin elimistöä. Lapsi on kyllä yhteydessä äitiinsä napanuoran ja istukan kautta, mutta hän ei ole osa tämän kehoa. Lapsi voi myös olla eri sukupuolta tai erivärinen kuin äiti.
– Kristittyinä olemme velvoitettuja noudattamaan Raamatun ohjeistusta ja pitämään näitä asioita esillä. Meillä on siihen oikeus ja velvollisuus ja voimme tehdä sitä rohkeasti Jumalan Sanan pohjalta, sillä Suomessakin perustuslain mukaan on sananvapaus, Hanna painottaa. Tosin sananvapaus on jo uhattuna, mistä on osoituksena kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhana Pohjolaa vastaan vuonna 2022 alkanut käynnissä oleva oikeusprosessi.
Vuoden 1970 aborttilaki antoi naisille oikeuden tehdä abortti sosiaalisiin syihin vedoten ja vuoden 2023 aborttilain mukaan abortin saa sosiaalisin syin 12. raskausviikkoon asti omasta tahdosta ja pyynnöstä ilman lääkärinlausuntoja. Viime vuosikymmenien aikana yhteiskunnassamme on tapahtunut monia muutoksia, jotka osoittavat, mitä seurauksia maallemme on lain höllentämisestä ollut.
Hanna nostaa esille, että ikäluokkien pieneneminen on suoraan verrannollinen aborttien määrään:
– Vuonna 1969 syntyneet oli viimeinen ikäluokka, joiden mennessä armeijaan oli vuosittain kolme saapumiserää. Vuonna 1970 syntyneistä lähtien lähtien saapumiseriä on ollut vain kaksi. Tämä vaikuttaa suoraan Suomen maanpuolustukseen ja huoltovarmuuteen sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.
1970-luvun alussa abortteja tehtiin vuosittain noin 22 000. Tilastojen mukaan 2023 tehtiin 8188 lääkkeellistä aborttia, 103 kirurgista aborttia ja 18 jollain muulla tavalla tehtyä aborttia. Ns. katumuspillerin käyttöä ei lasketa raskaudenkeskeytykseksi. Reseptivapaita pakkauksia on myyty noin 100 000 vuodessa. Lääkkeelliset eli kemialliset abortit ovat yleisiä, koska ne ovat terveydenhuoltojärjestelmälle helpompia, halvempia ja kätevämpiä. Henkilökunnan ei tarvitse olla tekemässä abortteja niin paljon, ja näkemässä niiden aiheuttamaa karmeaa todellisuutta. Tosiasiassa moni kemiallisen abortin tehnyt on kokemastaan järkyttynyt. He ovat myös vaarassa jäädä yksin. Koska terveydenhuollossa aborttia pidetään hyvänä asiana, ja siitä puhutaan naisen hoitamisena, viiveellä tuleviin henkisiin seurauksiin ei ole tarjolla tukea. Jälkihoidosta tai palautumisesta ei puhuta mitään.
Yhteiskunnallisista muutoksista Hanna nostaa esille myös hyväksyvämmän suhtautumisen eutanasiaa kohtaan. Kun Suomessa on viime vuosikymmenien ajan totuttu ajattelemaan, että ei-toivotun uuden ihmisen voi eliminoida, on helpompaa soveltaa ajattelumallia myös elämän loppupäähän. Näin eutanasia tulee yhä kannatettavammaksi sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. Asiaan liittyy Hannan mukaan myös paljon väärinymmärrystä:
– Moni, joka kannattaa eutanasiaa, tosiasiassa pelkää kipua ja kärsimystä omassa tai läheisen sairaudessa. Ei ole tietoa, kuinka paljon kivunlievitys ja saattohoito on viime vuosina kehittynyt. Kipua pystytään aina lievittämään, ja tarvittaessa potilas voidaan myös sedatoida.
Sekä eutanasiaan että aborttiin liittyy epätodenmukaista kielenkäyttöä. Eutanasiasta puhutaan kivun hoitamisena tai kärsimyksen lieventämisenä, vaikka tosiasiassa lääkäri tappaa potilaan. Vastaavasti aborttia voidaan pitää naisen hoitamisena, mutta tosiasiassa tapetaan lapsi.
Hanna kertoo, että kristittynä hänelle merkitsee paljon se, mitä Raamattu kertoo ihmisestä, ihmisen arvosta ja sen pyhyydestä. Raamatun mukaan ihmisen arvo perustuu luomiseen. Raamattu ohjaa meitä myös käyttäytymään: Viides käsky kuuluu, että ”älä tapa”. Vanhassa testamentissa toistuvasti kielletään viattoman veren vuodattaminen. Lisäksi evankeliumi kuuluu kaikille, ja myös syntymättömät lapset ovat lähimmäisiämme, joita Jeesus on käskenyt rakastaa.
– Raamatussa hienolla tavalla kuvataan myös siitä, miten Jumalalla on suunnitelma jokaisen syntymättömän lapsen kohdalla, Hanna lisää.
Jumalan suunnitelmat tulevat esille vaikkapa psalmista 139 sekä profeetta Jeremian tai apostoli Johanneksen kutsumisessa. Jeesus on myös hyvä esimerkki: Kun hän alkoi inhimillisen elämänsä äitinsä kohdussa, Jumalalla oli jo kauan aikaa ollut suunnitelma, mitä tulee tapahtumaan.
Mitä me Lähetyshiippakunnan seurakunnissa voisimme puolustaa syntymättömien lapsien oikeutta elää? Hannalla on meille monta toteuttamiskelpoista ideaa:
– Ensimmäinen asia on rukous. Toivon, että messun yhteisessä esirukouksessa tulisi tavaksi mainita syntymättömät lapset.
Jokainen kristitty voi myös tahoillaan muistaa rukoilla heidän puolestaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, joka on asian kansainvälinen rukouspäivä.
Toiseksi Hannan ja hänen miehensä voi kutsua oman seurakunnan kirkkokahveille kertomaan asiasta.
– Viime syksynä meillä oli pilottikokeilu Tampereella, jonne meidät kutsuttiin. Se oli kaikenikäisille avoin tilaisuus. Emme näyttäneet perinteisiä aborttikuvia, vaan käsittelimme muilla tavoin ihmisen kehittymistä ja muuta siihen liittyvää tietoa, Hanna kertoo.
Tällaiset vierailut ovat jatkossa kaikille seurakunnille mahdollisia, ja maksuttomia. Sopivaa ajankohtaa voi pohtia oman pastorin kanssa, ja tehdä sitten ehdotuksia päivämääristä Hannalle. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteella hanna.brummer@lhpk.fi.
Seurakuntavierailujen lisäksi Hanna on valmis kutsusta tulemaan mukaan Lähetyshiippakunnan leireille ja tapahtumiin.
Hanna pitää tärkeänä, että syntymättömien lasten oikeuksia käsiteltäessä huomioidaan, miten monenlaisia taakkoja ihmisillä voi tähän liittyen olla:
– Tuomme vierailuillamme aina esiin, että jos tämän asian kanssa ihminen on langennut, anteeksiantamus on voimassa aina samalla tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kohdalla, kun sen haluaa omalle kohdalleen uskoa. Myös tähän aihepiiriin liittyvän synnin saa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä niin kuin minkä tahansa muun.
Hanna rohkaisee seurakuntalaisia tukemaan erityisesti raskaana olevia naisia. Olisi tärkeää, että nainen ei jäisi yksin ja joutuisi tuntemaan, ettei kukaan auta. Jo ystävänä tai kaverina toimiminen auttaa. Voi tarjoutua tulemaan mukaan neuvolaan tai hoitamaan muita käytännön asioita. Tärkeintä on olla itse valmis auttamaan ja toimimaan, kun on sellainen hetki.
Mitä olisi joulu ilman joululauluja? Milloin muulloin kuunnellaan musiikkia, lauletaan yhdessä ja osallistutaan konsertteihin niin paljon kuin joulukuussa? Joululaulut eivät luo vain tunnelmaa tai viihdytä meitä joulukiireiden keskellä. Laulut koskettavat syvältä ja puhuttelevat tavalla, jota on vaikea pukea sanoiksi. Laulut kuljettavat muistoihin. Ne yhdistävät meitä yli sukupolvien ja kansallisuuksien. Ne luovat tunneyhteyden raskaisiin ja iloisiin vaiheisiin elämän matkallamme.
Moni on itse laulanut tai musisoinut jouluaikana. Muistan ala-asteen joulujuhlan, jossa triona soitimme melodiikalla joululaulua. Jännityksestä menin sekaisin nuottien kanssa. Lopetin puhaltamisen ja näpyttelin koskettimia vain näön vuoksi. Onneksi luokkakaverit saivat ääntäkin tulemaan!
Miksi juuri jouluna meillä on niin runsas ja rikas laulu- ja musiikkiaarteisto? Koska siihen on taivaallinen syy. Vain kristillisessä kirkossa on voinut syntyä vuosituhantinen ja ylenpalttinen musiikkiperintö, joka yhä kasvaa. Musiikki koskettaa, koska Jumala on luonut sen. Musiikki puhuttelee, koska sen ja kaiken kauneuden alkuperä on Herrassa. Jouluyönä enkelit lauloivat: “Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.” (Luuk.2:14) Jumalan kirkkaudessa soi lakkaamaton laulu ja musiikki. Tämä laulu laskeutuu maan päälle. Enkelit laulavat jouluyönä uuden laulun, jota kukaan ei ollut ennen kuullut. Tästä laulusta kumpuaa kaikki kristilliset joululaulut. Laulun aihe on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika. Uusi laulu kaikuu ensin paimenille ja sitten leviää niihin sydämiin, jotka tarvitsevat tässä kuoleman laaksossa ja murheiden maassa pelastajaa ja armahtajaa. Uusi laulu on ilolaulu suurimmasta lahjasta, Veljestämme ja Vapahtajastamme.
Läpi historian kulkevaan laulavaan taivaalliseen kuoroon liittyy yhä uusia laulajia. Luukas nivoo joulun uuden laulun ristin ja ylösnousemuksen pääsiäiseen kertomalla, kuinka kansanjoukko lauloi Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin kohti kärsimystään: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” (Luuk.19:38) Nuoret ja varttuneet olivat liittyneet enkelien lauluun. Jouluna Jumalan rauha oli laskeutunut Kristuksessa maan päälle. Pääsiäisenä rauha on myös taivaassa, koska syntimme on ristillä sovitettu ja tie Jumalan pyhyyteen avattu. Vain Kristuksen omina kestämme Jumalan kirkkauden ja tuomion. Itsensä varaan jääneen laulut on laulettu – lopullisesti. Mutta uusi laulu Kristuksesta ei lopu haudalle vaan se jatkuu.
Raamatun viimeisessä kirjassa kuvataan taivasta ja laulua Kristuksen pelastustyöstä: ”He lauloivat uuden laulun: ’…olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista.’” (Ilm.5:8) Taivaan todellisuudesta emme paljoa ymmärryksellämme tavoita, mutta sen tiedämme, että uusi laulu Jesuksesta jatkuu!
Laulat sitten tänä jouluna perinteiden takia. Laulat sitten seimen lapsesta vain näön vuoksi joukon jatkona. Laulat sitten ahdistuneena sydämen huurteessa tai piparin tuoksuisin sävelin. Tiedä ja iloitse, sinulle kaikuu taivaan uusi laulu: Tänään sinulle on syntynyt Vapahtaja!
Kirjoitus on julkaistu Pyhäkön lampussa 5/2024.