Joulun juhlimiseen on hyvä kiinnittää huomiota. Toki kaupat ja ravintolat pitävät huolen siitä, että vuodenvaihteen kulutusjuhla ei pääse keneltäkään unohtumaan. Emme tässä artikkelissa keskity arvostelemaan kaupallista joulua, vaan nyt keskitytään positiiviseen ja jaetaan muutamia käytännönläheisiä ideoita siihen, miten kristitty yksilö ja perhe voi viettää joulun juhlaa.
Adventti palvelee joulua kahdellakin tapaa: Toisaalta se on jouluun valmistava “pikkupaasto”, jota vasten joulun juhlinta tuntuu erityisen riemulliselta. Toisaalta adventti on joulun lupauksiin keskittyvää laulun, rukouksen ja Jumalan sanan kuulemisen aikaa, jolloin kristitty melkein kuin liittyy osaksi vanhan liiton Israelin toiveikasta messias-odotusta.
Adventtikranssi on vanha tapa adventtiajan mittaamiseksi. Tapa sai alkunsa hampurilaisesta orpokodista, jossa havuilla verhottu kärrynpyörä pantiin roikkumaan katosta ja siihen sytytettiin joka päivä uusi kynttilä – sunnuntaina suurempi kuin arkena. Katosta roikkuvan pyörän sijaan kristittyyn kotiin voidaan tehdä pöydälle tai lipaston päälle pienempi kranssi, jonka koristeluun kuuluu neljä kynttilää – yksi kullekin adventtisunnuntaille. Havupuun käyttö joulukoristeena palaa Saksaan 1500-luvulle, ja sen ajatellaan symboloivan ikuista elämää – neulaset kun eivät putoa edes syksyn tullen, toisin kuin lehtipuissa.
Adventtihartaudesta voidaan tehdä erityinen hetki koko perheelle. Normaalin aamu- ja iltahartauden lisäksi voidaan vaikkapa iltapäivällä juoda kahvit ja syödä mandariinit samalla kun lauletaan yhdessä adventtiajan virsi. Perheessä voidaan sopia, että tänä adventtina lauletaan aina sama virsi, kunnes se osataan ulkoa. (Saman voi tehdä pääsiäistä edeltävän paaston aikana.) Tällä tavoin vuosien varrella alkaa kertyä muistiin aikamoinen virsien arkisto!
Seimiasetelman tekemisen voi aloittaa jo adventtiaikana. Useimmiten puusta veistetyistä hahmoista sommitellaan sivupöydälle asetelma, jonka keskiössä on Jeesus-lapsi tallissa Marian ja Joosefin kera, paimenia lampaiden ja muiden eläinten kera, itämaan tietäjät lahjoineen yms.
Jos kodissa ei ole vielä seimifiguureja, voidaan niitä ryhtyä vähä vähältä hankkimaan, niin että joka vuosi asetelmaan tulee jokin pieni lisä; ulkomaalaisista nettikaupoista löytyy suuri valikoima kauniita käsintehtyjä hahmoja – ja asetelmaan voi myös itse askarrella puita, kiviä, ruohoa yms. Asetelma voi myös toimia “adventtikalenterina” siten, että siihen lisätään hahmoja adventtiajan edistyessä, tai hahmoja siirretään asteittain lähemmäs tallia ikään kuin he tekisivät matkaa Jeesus-lapsen luo.
Joululaulut ovat oleellinen osa joulunviettoa. Virsien lisäksi voidaan laulaa muita hyviä lauluja. Tontturallatukset voivat olla ihan viattomia ja niilläkin on ehkä paikkansa, mutta tärkeimmät joululaulut ovat ne, joissa kerrotaan Jeesuksen syntymästä ja sen merkityksestä meille. Näitä voi vaikka koota yhteen ennen joulua ja tulostaa pienen lauluvihon oman perheen käyttöön. Ei vain pienten lasten vaan aivan kaikkien kohdalla on usein parempi valita muutama hyvä kuin yrittää liian laajaa repertuaaria heti aluksi. Jos lapset osaavat soittaa soittimia, voi jonkin joululaulun tai -virren harjoitteleminen olla hieno adventtiajan projekti, josta jouluna sitten iloitaan. Joka tapauksessa erilaiset rytmisoittimet voivat olla pienille iso ilon aihe – eli tamburiini ja triangeli käyttöön!
Klassinen musiikki – käytettäköön sanaa nyt sen laajassa merkityksessä – pitää sisällään valtavia aarteita joulua ajatellen. Vain muutama suositus: Händelin Messias-oratorio on varsin helposti lähestyttävä, koska kielenä on englanti. J.S. Bachin Jouluoratorio (Weihnachtsoratorium) on upea, samoin esim. Michael Praetoriuksen Joulumessu (Christmette).
Joulu on seurakunnan juhla. Tätä seikkaa ei voi liiaksi korostaa! Tässä asiassa voi jopa käydä niin, että “hyvä on parhaan vihollinen”. Ei ole ollenkaan mahdoton tilanne, että hyvät ja hauskat perhetraditiot ja yhdessä oleminen niin täysin täyttävät joulun, etteivät hurskaatkaan kristityt ehdi tai jaksa tulla kirkkoon. Tässä asiassa kristitty koti tekee viisaasti suunnitellessaan joulunviettonsa niin, että siihen kuuluu oleellisena osana aattohartaus ja joulupäivän messu. Jos joulua vietetään poissa omasta kodista, on hyvä selvittää missä on lähin Lähetyshiippakunnan seurakunta ja mennä sinne vieraisille.
Joulukuusen koristelussa kukin seuraa omaa tyyliään, mutta on hyvä silti pysähtyä vaikkapa lasten kanssa puhumaan, mitä ovat koristeet, joita puuhun laitetaan ja mitähän niillä halutaan viestittää. Miksi puuhun pannaan tuota ja tätä? Kuusen latvassa oleva tähti on muistuttamassa Betlehemin tähdestä, joka ohjasi itämaan tietäjät Jeesuksen luo. Köynnökset kuvastavat tähdestä lähteviä säteitä. Kuuseen ripustettiin aiemmin omenoita ja muita hedelmiä muistutuksena siitä “elämän puusta”, jonka hedelmiä taivaaseen päässeet pyhät saavat syödä ja elää ikuisesti; nykyään tätä kuvastavat lasista tai muovista tehdyt pallot. Joulun kellot muistuttavat, että jouluna kuulutetaan ilosanomaa – kellojahan soitettiin ennnen vanhaan jumalanpalveluksen lisäksi jotain suurta tapahtumaa juhlistamaan. Valtioiden liput muistuttavat, että Jeesus on tullut pelastamaan ihmisiä kaikista kansoista. Kynttilät kertovat Jeesuksesta maailman valona. Joulukuusen alle voi halutessaan tehdä seimiasetelman, jonka ympärille joululahjat asetellaan, muistuttaen, kuinka kaikki hyvä tulee Jumalalta.
Joululahjojen avaaminen on monelle, varsinkin lapselle, joulun kohokohta. Tätä ei tarvitse nähdä ongelmana, kunhan joululahjat pannaan sille paikalle, mikä niille vanhastaan on tarkoitettu: ne ovat muistutus siitä kaikkein suurimmasta lahjasta, jonka Jumala antoi maailmalle. Joululahjojen avaaminen voidaan esimerkiksi rytmittää joululaulujen laulamisella: Kukin saa yhden paketin avattavakseen, ja sen jälkeen lauletaan pari säkeistöä Enkeli taivaan -virrestä, sen jälkeen avataan seuraava paketti jne.
Suomalainen puolipakanallinen joulu päättyy yleensä viimeistään tapaninpäivän iltana, kun lahojen käärepaperit on poltettu ja ruoansulatusvaivoista päästy yli. Tätä onkin edeltänyt jo marraskuussa alkanut pikkujoulukausi, joka ei juuri kristillistä adventtia muistuta.
Kristityn kodin joulu sen sijaan saa jatkua pitkälle tammikuulle. Jouluaatto ja -päivä ovat vasta juhla-ajan alku. Uudenvuodenpäivällä ja loppiaisella on omat, tärkeät sanomansa. Mikään ei estä jatkamasta joulua aina kynttilänpäivään asti (5.2.), jolloin muistetaan Jeesus-lasta temppelissä ja Raamatun kuvaukset Jeesuksen syntymän vaiheista viimein päättyvät.
Teksti on julkaistu Pyhäkön lampussa 5/2024.
Puolitoista vuotta sitten Kemijärvellä pidettiin useampi opetuskerta. Näiden opetusten myötä kyseltiin tarvetta ja innostusta Lähetyshiippakunnan messujen aloittamiseen. Tuolloin jäätiin kuitenkin selvittelemään muita mahdollisuuksia. Nyt sen sijaan aika on kypsä. Uuden kirkkovuoden myötä päästään Kemijärvellä starttaamaan Lähetyshiippakunnan messuja.
Muutamia ihmisiä Kemijärveltä on kuluvan vuoden aikana liittynyt Rovaniemen Stefanoksen luterilaisen seurakunnan jäseniksi. Näin Lähetyshiippakunnalla on jo selkeä linkki paikkakunnalle. Messut alkavat niin ikään Stefanoksen kappeliseurakunta-toimintana. Messujen toimittamisesta papillisen vastuun kantaa Antti Leinonen Rovaniemeltä.
– Paikalliset kristityt ovat ottaneet aktiivisen otteen tulevien messujen käytännön järjestelyistä. Näyttää siltä, että tehtäviin, kuten suntiointiin ja kahvitukseen löytyy hyvin palveluhalua, toteaa pastori Antti Leinonen.
Ensimmäistä messua päästään, jos Herra suo, viettämään 3. adventtisunnuntaina 15.12.2024. Messut tullaan järjestämään iltapäivällä klo 15 alkaen. Jumalanpalvelukset pidetään kokous- ja juhlahuoneisto AnnaBriitassa, osoitteessa Kirkkokatu 3.
Lähetyshiippakunnassa on juuri julkaistu uusi messujärjestys. Aiempaan järjestykseen verrattuna muutoksia on melko vähän. Raamatuntekstien välissä laulettavaan vastausmusiikkiin on tullut kirkkovuoden mukaista vaihtelua. Lisäksi ehtoollisrukouksen aikana seisotaan kunnioittaen Kristuksen läsnäoloa siunatussa leivässä ja viinissä. Kemijärvellä uusi messujärjestys otetaan alusta lähtien käyttöön.
Vuoden 2025 ensimmäisen puolikkaan aikana messu on suunniteltu pidettäväksi kerran kuussa. Moni saattaa käydä myös Rovaniemellä messussa silloin tällöin. Loppukeväästä pohditaan tarvetta uudelleen.
– Israelin kansa vaelsi 40 vuotta erämaassa ja pystytti jumalanpalveluspaikan uudelleen joka pysähdyspaikkaan. Silti tuossa kuljetettavassa telttamajassa Jumala asui seurakuntansa keskellä. Meidänkin pitää kunakin sunnuntaina rakentaa ja jälleen purkaa alttari, saarnastuoli ja kirkkosalin järjestys. Silti näissä puitteissa Jumala asuu lupauksensa mukaan keskellämme: sanan saarnassa ja ehtoollisen sakramentissa, Leinonen sanoo.
Vaikka luterilaisen messun liturgialla on yli kahden tuhannen vuoden pituiset perinteet, se on silti elävää ja jokainen sukupolvi tuo siihen omat muutoksensa. Viimeisten parin vuoden aikana Lähetyshiippakunnan konsistorin asettama liturgiatyöryhmä on perehtynyt kirkkomme messujärjestykseen, tutkinut ja tarkastellut sen sisältöä, taustaa ja liturgian eri osien teologisia painotuksia. Selvitystyön tuloksena laadittu uusi messujärjestys säilyy pitkälti samanlaisena kuin edeltäjänsä, mutta joitakin muutoksia on toki luvassa. Uudistetun messujärjestyksen mukaista jumalanpalvelusta ryhdytään seurakunnissa viettämään talven aikana.
Pastoreista koostuneen liturgiatyöryhmän jäsen Esko Murto kertoo, että uusi messujärjestys tuo mukanaan muutaman pienen muutoksen, jotka koskevat esimerkiksi Raamatun lukukappaleiden välistä musiikkia ja seisomista tiettyjen liturgian osien aikana.
Vanhan ja Uuden Testamentin lukukappaleiden välissä oleva tuttu vastausmusiikki, joka alkaa virren sanoilla ”Sanasi, Herra, anna valoksemme” saa nyt rinnalleen muutaman vaihtoehdon. Ne vaihtelevat kirkkovuoden ajankohdan mukaan.
– Katsoimme, että messujärjestykseen on hyvä sisällyttää joitain asioita, joilla kirkkovuoden eri vaiheet tulevat liturgiassa esiin muutoinkin kuin vain joidenkin osien poisjättämisenä, Murto kertoo ratkaisun taustoista.
Toinen muutos on askel kohti rukouskäytäntöä, joka monelle saattaa olla tuttu ulkomaan matkoilta: Seurakunta seisoo messun alussa päivän rukouksen aikana ja myöhemmin myös ehtoollisrukouksessa Pyhä-hymnistä aina ehtoollisen jakamiseen asti. Murron perustelu tälle käytännölle on yksinkertainen:
– Seisomisen suhteen ajattelemme, että osoitamme siten kunnioitusta ehtoollisessa läsnä olevalle Kristuksen ruumiille ja verelle.
Hänen mukaansa suomalais–skandinaavisessa jumalanpalveluksessa istutaan todella paljon, jos sitä verrataan muiden kirkkojen messun viettoon.
– Toki emme ajattele, että kaikkea pitää kopioida ulkomailta, koska se olisi lähtökohtaisesti jotenkin hienompaa. Vertaaminen antaa kuitenkin hyvän kannustimen miettiä omia tapoja, Murto pohtii.
Pastori Murto on liturgiatyöryhmän työskentelyn päätteeksi vastannut myös uuden messujärjestyksen mukaisen käsiohjelman saattamisesta painokuntoon. Murto kertoo, että messun käsiohjelman ulkoasua on hiottu, ja pientä stilisointia on tehty siellä täällä. Murto esitteli painotuoreen käsiohjelman viime lauantaina Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokouksessa. Parhaillaan uusia käsiohjelmia jaetaan seurakuntiin. Jokainen seurakunta käy pappinsa johdolla läpi uuden messujärjestyksen ja ottaa sen omaan tahtiinsa käyttöön sitten, kun siihen on riittävästi tutustuttu.
Lähetyshiippakunnan vuosittainen hiippakuntakokous pidettiin lauantaina 16.11. Koinonia-keskuksessa Helsingissä. Kokoukseen osallistui lähes sata henkilöä, joista noin puolet paikan päällä ja puolet etäyhteyksien välityksellä. Kokouksen puheenjohtajana toimi pastori Harri Lammi ja sihteerinä Pauliina Pylvänäinen. Kokouksessa käsiteltiin hiippakuntajärjestyksen määrittelemät sääntömääräiset asiat. Erityisen huomion kohteiksi päätyivät konstituutiokomitean loppuraportti sekä hiippakuntakokouksen kehittäminen.
Vuosi 2023 pakettiin hyvillä mielin
Hiippakuntakokous pystyi hyväksymään vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen positiivisissa tunnelmissa. Talouden tasapainotus vuodesta 2022 onnistui, joskin varsinainen toiminta jäi vielä alijäämäiseksi. Toimintakertomuksessa todettiinkin, että kirkon toimintaa kuvaavat luvut nousivat vuoden 2023 aikana koronaepidemiaa edeltävälle tasolle ja sen yli.
Lähetyshiippakuntaan kuului vuoden 2023 lopussa 42 seurakuntaa, joista kaksi perustetiin kyseisen vuoden aikana. Jumalanpalveluksia pidettiin yhteensä 2007 kappaletta ja niissä kävi yhteensä 79 501 messuvierasta keskiarvon ollessa 39,6. Seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli noin 2600. Jäsenten määrä kasvoi vuoden aikana noin kuusi prosenttia. Pappiskollegio sai kolme uutta jäsentä. Merkittävää oli myös, että saimme kotimaisen sisarkirkon, kun Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto solmivat kirkollisen yhteyden.
Äänestys konstituutiokomitean loppuraportista
Eniten puheenvuoroja hiippakuntakokouksessa käytettiin konstituutiokomitean loppuraportista keskustelemiseen. Komitean puheenjohtaja Juhana Pohjola esitteli toimenpidesuositukset, joita Lähetyshiippakunnan uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä pohtinut komitea oli laatinut. Konstituutiokomitea päätyi toteamaan, että rekisteröityminen olisi kirkollemme luonteva ja mahdollinen ratkaisu niin yhteiskunnallisesti, organisatorisesti kuin hengellisesti. Samalla komitea kuitenkin katsoi, ettei asia ole vielä ajankohtainen: ”Tässä vaiheessa pääsääntöisesti kirkkomme historiallisista syistä kumpuava jäsenistön hajaannus asiassa tukee aikalisän ottamista tässä prosessissa”, loppuraportissa todetaan. Komitea katsoi, että myös rekisteröitymisprosessissa vaadittava eri asioiden yksityiskohtainen tarkastelu ja organisatorinen kehitystyö hyötyisivät aikalisän ottamisesta.
Loppuraportin esittelemisen jälkeen pöydälle tuotiin vastaehdotus, jossa toivottiin ripeämpää etenemistä. Ehdotuksen mukaan olisi perustettava uusi komitea konstituutiokomitean päätettyä työnsä. Se valmistelisi ja toteuttaisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen tarvittavat toimenpiteet ja pitäisi huolen, että rekisteröitymisprosessissa edettäisiin seurakunnissa sopusointuisesti.
Pää- ja vastaehdotuksen synnyttämässä keskustelussa uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä pidettiin kannatettavana tavoitteena. Todettiin, että paniikkia ei ole, mutta toivottiin, että käynnistynyt prosessi, jossa uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen on suhtauduttu pääosin myönteisesti, jatkuisi suunnitelmallisesti eteenpäin.
Koska vastaehdotus sai kokousedustajien keskuudessa kannatusta, päädyttiin äänestämään. Selkeä enemmistö kannatti alkuperäistä ehdotusta. Äänestystuloksen ratkettua piispa Pohjola kommentoi ymmärtävänsä hyvin heitä, jotka olisivat toivoneet nopeampaa etenemistä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisessä:
– Olen vakuuttunut siitä, että meillä kaikilla on ihan sama halu ja päämäärä. Tässä kysymyksessä ei ollut voittajia ja häviäjiä.
Kokouksen päätöksen myötä konstituutiokomitean toiminta päättyi eikä uutta komiteaa siis perustettu. Konstituutiokomitean työskentelyn myötä tarpeelliseksi havaittujen tavoitteiden, kuten kirkollisen identiteetin vahvistuminen ja jäsenyyden merkityksen kirkastaminen, toivotaan kuitenkin olevan osa seurakuntien elämää jatkossakin.
Ideariihi kokouksen kehittämisestä
Hiippakuntakokouksen loppupuolella kokouksen osallistujat keskustelivat hiippakuntakokouskäytänteiden kehittämisestä. Pienissä ryhmissä pohdittiin, olisiko jatkossa mahdollista järjestää vuodessa kaksi kevyempää kokousta yhden isomman sijaan. Vai olisiko parempi järjestää vuorokauden mittainen tapahtuma, jossa voitaisiin keskustella laajemmin eri teemoista, ja jonka yksi osa hiippakuntakokous olisi? Ryhmien näkemykset kootaan yhteen ja niitä käsitellään myöhemmin hiippakuntaneuvoston kokouksessa. Jo ensi vuonna hiippakuntakokoukseen saatetaan siis kokoontua toisella tavalla kuin mihin viime vuosina olemme tottuneet.
Lähetyshiippakunnan ja sen seurakuntien toiminta perustuu yksityishenkilöiden antamiin lahjoituksiin. Kirkon elämä ei lepää verorahojen varassa, vaan koko sen työ perustuu messuissa kerättäviin kolehteihin ja muilla tavoin annettuun vapaaehtoiseen tukeen. Meidän onkin aika ajoin paikallaan kurkistaa kukkaroomme ja katsoa, miltä taloutemme näyttää. Haastattelin tilanteesta talouspäällikkö Asko Iso-Kungasta ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuota.
Iso-Kungas kertoo, että Suomen Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan kokonaiskannatus kasvoi vuosina 2022–2023 8,4 prosenttia. Luku sisältää kolehdit ja tilikannatuksen kaikki lahjoitustavat. Siinä ei ole huomioitu muita tuottoja eikä testamentteja.
– Tilanne parani edelliseen vuoteen nähden myös silloin, kun otamme inflaation huomioon, Iso-Kungas lisää.
Vastaavasti kuluvan vuoden osalta kasvu oli lokakuun lopussa 9,3 prosenttia. Iso-Kungas toivoo, että aikaisempien vuosien tapaan saisimme ”joululisää” kannatuksiin. Siten tilanne jäisi myös vuoden lopussa plussan puolelle.
Iso-Kungaksen mukaan tilanteet eri seurakunnissa vaihtelevat paljon niin resurssien kuin kasvunkin osalta. Nämä on otettava huomioon taloustilannetta tarkasteltaessa.
– Oleellista on tietysti se, mitä lukujen takana on ja miten seurakuntien hengellinen elämä voi, Iso-Kungas pohtii. Hän pitää tärkeänä pyrkiä kulujen osalta tarkkuuteen: Myös pienistä kuluista kasvaa isoja virtoja.
Joel Kerosuo muistelee, että pari vuotta sitten talouden suhteen tunnelma oli hiukan kireä. Vaikka puskuria vielä oli pahan päivän varalle, oli selvää, että juoksevat menot täytyi saada paremmin tasapainoon.
– Vuonna 2022 teimme 130000 euroa miinusta normaalitoiminnassa. Saimme kuitenkin onneksi testamentin, joka lopulta kattoi tappion, Kerosuo kertoo.
Testamenttien varaan ei kuitenkaan voi rakentaa kirkon budjettia. Tasapaino on Kerosuon mukaan saavutettava muilla keinoilla.
– Olin luottavainen, mutta vastaus kentältä on tullut kuitenkin nopeammin kuin osasin kuvitella. Se on suuri kiitoksen asia. Talous on tietenkin myös jatkuvan opettamisen asia. Meillä kokoonnutaan pian 48 paikassa ympäri Suomea: Jos jokainen niistä petraa edes vähän, yhteisvaikutus on jo iso.
Tämänhetkiseen kokonaistilanteeseen Kerosuo kertookin suhtautuvansa melko toiveikkaasti:
– Ei pidä lähteä hurjastelemaan, ja tuen täytyy pysyä säännöllisenä. Toisaalta meille on myös mahdollista tarttua innostaviin projekteihin. Kirkon osalta kyse on siitä, että hallitusti sytyttelemme valoja ja pohdimme, miten asioita voidaan tehdä koko ajan järkevämmin.
Onko kirkkomme siis tekemässä lähiaikoina uusia satsauksia? Kerosuo punnitsee kysymystä uusien pastorien palkkaamisen ja kirkon eri työalojen vahvistamisen välillä:
Meidän rakenteessamme tietenkin ensisijaisesti etsitään ihmisiä seurakuntia palvelemaan. Tämän lisäksi on iso kysymys, voimmeko ja pystymmekö laittamaan resursseja yhteiseen yliseurakunnalliseen työhön. Näemmekö työn niin merkittäväksi, että siihen voidaan käyttää yhteisiä varoja, ja jos voidaan, kuinka paljon?
Kerosuo toteaa, että lähtökohtaisesti pastorit palvelevat seurakuntatyön lisäksi myös jossakin valtakunnallisessa tai alueellisessa tehtävässä, mutta volyymien kasvaessa työalojen vahvistamista muilla järjestelyillä on harkittava. Esimerkiksi mediatyössä yksittäinen iso lahjoitus on mahdollistanut työhön panostuksen.
Kerosuon mukaan yksi pohdittava työala on nuorisotyö. Varsinkin kuluneen syksyn aikana asiaa on työstetty työntekijöiden kanssa ja hommaan on pyritty saamaan lisää suunnitelmallisuutta.
– Meillä on hyvä suunnitelma eteenpäin, mutta näen tavoittelemisen arvoisena asiana, että lähivuosina voisimme kutsua ihmisen, joka voisi pääasiallisesti keskittyä nuorisotyön asioihin, Kerosuo visioi, mutta jatkaa, että siinä täytyy monen asian natsata.
Hänen mukaansa nuorisotyön tilanne on mennyt hyvin eteenpäin. Siinä me jatkuvasti rakennamme tulevaisuutta. Vaikka Kerosuo toivoo, että nuorisotyön työalaa voitaisiin vahvistaa, toive tietenkin on, että Lähetyshiippakunnassa kokonaisuutena ”hartiat kasvaisivat”, ja samalla voidaan pitää myös seurakuntien vuosittain maksama hiippakuntamaksu kohtuullisena.
Iso-Kungas on samaa mieltä Kerosuon kanssa siitä, miten merkittävää testamenttilahjoittaminen kirkollemme on. Vaikka säännöllinen oman seurakunnan taloudellinen tuki on perusta, joka mahdollistaa sen toiminnan, testamenttimuotoinen lahjoittaminen on tärkeä lisä.
– Testamenttiin liittyvät järjestelyt kannattaa hoitaa vielä, kun itsellä on toimintakykyä päättää asioista. Sama koskee myös hautaan siunaamista ja hautajaisjärjestelyjä koskevaa tahdonilmausta. Lisätietoja ja apua saat halutessasi Lähetyshiippakunnan kansliasta. Testamentin laatiminen on merkittävä tapa tukea luterilaiseen uskonkäsitykseen ja sanaan perustuvaa seurakuntatyötä, talouspäällikkö ja pastori Iso-Kungas ohjeistaa.
Suomen Luther-säätiö on yleishyödyllinen toimija, joten testamenttilahjoituksista ei makseta perintöveroa.
Yksi toivomus talouspäälliköllä seurakunnille on: On tärkeää, että seurakunnissa kirjataan joka viikko kävijämäärät ja tapahtumien kolehtituotot Assariin, seurakunnan tapahtumiin. Silloin saamme kattavaa ja reaaliaikaista kuvaa monestakin eri asiasta. Näin myös seurakunnat itse näkevät ajantasaisesti oman toimintansa ja vuositilastot syntyvät itsestään. Assarin kirjautumistiedot on helppo tallettaa kännykän selaimeen ja tiedot voi kirjata heti messun jälkeen.
– Aikaa menee vain kolme minuuttia, mutta hyöty on moninkertainen, Iso-Kungas vakuuttaa.
Lähetyshiippakunnassa yhdistyy vanha ja uusi. Pitäydymme siihen uskoon, joka jo isillemme annettiin. Ammennamme samasta Jumalan sanasta ja luterilaisesta tunnustuksesta, josta menneetkin sukupolvet ovat ammentaneet. Samaan aikaan Lähetyshiippakunta on kirkkona nuori; vanhimmatkin seurakuntamme ovat olleet olemassa vasta runsaat kaksikymmentä vuotta. Nuorilla seurakunnillamme on tärkeä tehtävä paitsi ravita ne, jotka jo kuuluvat seurakuntaan, myös rakentaa kutsuva kirkko ja koti, jonka tulevatkin sukupolvet saavat omakseen. Mutta miten se tehdään?
Muutaman pohjalaisen ja satakuntalaisen seurakuntaneuvoston jäsenet ja kourallinen muita vastuunkantajia löivät viisaat päänsä yhteen Vaasassa lauantaina 26. lokakuuta 2024, pohtiakseen juuri tätä.
Jari Kekäleen johdolla osallistujat saivat keskustella ensinnäkin taustoista. Menneinä vuosisatoina kirkkoon kuuluminen oli itsestäänselvyys; jopa pakko. Silloisessa tilanteessa toimivat tietynlaiset toiminta- ja päätöksentekotavat, jotka eivät kuitenkaan istu kovin hyvin nykyaikaan, jolloin vaihtoehtoja on monia eikä oikein mihinkään määrättyyn yhteisöön kuuluminen ole itsestään selvää. Osallistujat saivat yhdessä pohtia: Onko takaraivoon jäänyt ”kummittelemaan” vanhoja toimintamalleja, jotka eivät enää toimi? Mitä nämä voivat olla? Ja miten voimme oppia – niin seurakuntina kuin niiden neuvostoinakin – asettamaan tavoitteita, ja kulkemaan yhdessä niitä kohti?
Konkreettisen esimerkin uudesta ja hyvin toimivasta toimintakulttuurista tarjosi Lilli Lanki ja Porin Sakkeuksen luterilaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Ajatus kuukausittaisesta kolmen tunnin pituisesta neuvoston kokouksesta saattaa hirvittää yhtä jos toistakin. Porilaisia se ei kuitenkaan hirvitä, ja yksi toisensa jälkeen porilaiset neuvoston jäsenet antoivat hyvän esimerkin siitä, miksi se ei heitä hirvitä. Sakkeuksen neuvostossa kokoustekniset asiat ovat minimissä. Neuvosto kokoontumiset aloitetaan yhteisellä aterialla, jonka lomassa on tilaisuus keskustella niin yhteisistä kuin henkilökohtaisistakin asioista. Asialistalla on yleensä vain vähän asioita, mutta niistä keskustellaan vapaasti ja ideoidaan yhdessä. Neuvostossa käsiteltävät asiat ovat myös kiinteässä yhteydessä seurakunnan elämään. Säännöllisesti yhteisiä asioita käsitellään kirkkokahveilla, niin kutsutuissa seurakuntaperhekeskusteluissa.
Seurakunta perheenä olikin keskiössä päivän kolmannessa osiossa, jossa Richard Eklund ja Jimmy Svenfelt johdattivat osallistujat pohtimaan seurakuntaa kotina. Alustajat totesivat, että Lähetyshiippakunnassa on jo pitkään – aivan oikein – puhuttu kirkon tuntomerkeistä, ja pidetty niitä esillä. Eli paljon on opetettu siitä, mikä tekee kirkon kirkoksi. Mutta mikä tekee kirkon kodiksi?
Lähetyshiippakunnan motto on ”Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi”. Voisikin sanoa, että kun puhutaan kirkon tuntomerkeistä, pääpaino osuu iskulauseen ensimmäiseen osaan: ”jumalanpalvelus elämäksi”. Toinen osio, eli ”seurakunta kodiksi”, on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle. Osallistujat saivat siksi tehtäväkseen pohtia, mistä voi tunnistaa kodin. Mitkä ovat kodin tuntomerkit?
Jos Herra suo, näihin kodin tuntomerkkeihin palataan vuoden 2025 ensimmäisessä Pyhäkön Lampun numerossa. Mutta ehkä sitäkin tärkeämpää on, että kodeissa – eli seurakunnissa – niin nyt kuin myöhemminkin yhdessä ihmetellään saamaamme suurta lahjaa: Seurakunta on koti, jonka olemme lahjaksi saanut. Seurakunta on koti, johon saamme Jumalan armosta kuulua. Miten voisimme tätä lahjaa yhdessä vaalia? Miten voisimme olla perhe ja koti, joka ottaa avosylin vastaan kodittomat, perheenjäseniksi?
Vuoden 2024 Sinut on kutsuttu -tapahtuma järjestettiin poikkeuksellisesti leirin muodossa. Perjantaina 11.10. yli 60 nuorta saapui Jyväskylään Kiponniemen toimintakeskukselle viettämään viikonlopun mittaista leiriä. Kyseessä oli tähän asti suurin Lähetyshiippakunnan järjestämä nuorten leiri, ja mukaan saatiin mahtava porukka ja vetäjätiimi. Vetäjinä SOK-leirillä toimivat Pauliina Pylvänäinen, Hannu Mikkonen, Kalle Väätäinen, Harri Hernesmaa, Hanna Iso-oja, Hanna Kaartokallio, Aarni Kaartokallio, Tiitus Erola, Hilla Holappa, Emmy Jääskeläinen ja Tilda Seppänen.
Leiri alkoi perjantaina päivällisellä, jota seurasi tutustumishetki. Myöhemmin saunottiin ja uitiin. Päivä päätettiin yhteiseen kompletorioon, jonka jälkeen ilta jatkui monen osalta vielä yhteisen pelailun ja rupattelun merkeissä.
Lauantai käynnistyi aamurukouksella ja raamiksilla. Leiriläiset oli jaettu ryhmiin, joissa vetäjän johdolla pidimme raamikset. Päivällä saimme kuulla Kallen opetuksen rauhasta Jumalan kanssa. Päiväkahvien jälkeen kanavien aiheena oli rauha itseni ja muiden kanssa. Kanaviin jakauduttiin ikäluokan mukaan.
Illalla oli hauska iltaohjelma ja vetäjien paneelikeskustelu nuorten elämästä, johon olimme aikaisemmin saaneet kirjoitella kysymyksiä. Mukaan lauantaipäivään mahtui myös jalkapalloturnaus, tämän kesän riparilaisten oma tapaaminen sekä paljon yhteistä hengailua ja pelailua.
Sunnuntaina aamupäivällä saimme viettää messua. Messussa palvelivat pastorit Hannu Mikkonen ja Harri Hernesmaa sekä kanttorina Hanna Iso-Oja.
Lounaan jälkeen leiri lähestyi loppuaan ja vähitellen leiriläisten ja vetäjien tiet erkanivat takaisin eripuolille Suomea.
Leirin loppuessa nuoret kertoivat olevansa tyytyväisiä viikonloppuun:
”Muihin nuoriin tutustuminen ja yhteinen pelaaminen oli mukavaa. Ruoka oli maukasta.” – Touko Nokelainen
”Odotin leiriltä hyvää opetusta ja kavereiden näkemistä, se oli parasta.” – Eino Rantala
”Oli kiva leiri, ohjelma oli hyvin suunniteltu ja toteutettu ja pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin.” – Akseli Rantala
Teksti: Päivikki Nokelainen
Lähetyshiippakunnan naistenpäiviä vietettiin Jyväskylässä, Kiponniemen toimintakeskuksessa 27.–29.9.2024. Päivien teema oli ”Ihmeellisesti tehty naiseksi”. Päiville kokoontui kolmisenkymmentä naista eri puolilta Suomea.
Perjantai-iltana aloitimme kuulemalla Maija Laakson ja Sirkku-Marja Väätäisen elämäntarinat. Rohkaisevaa oli kuulla, miten Jumalan ihmeellinen johdatus on kantanut mahdottomiltakin tuntuvissa elämäntilanteissa.
Tämän jälkeen jakaannuimme ryhmiin, joissa saimme tutustua toisiimme ja jakaa omia elämäntarinoitamme. Ryhmäkeskusteluihin kuului aina myös yhteistä rukousta, mikä loi niihin luottamuksellisen ja sielunhoidollisen ilmapiirin.
Lauantaiaamun aloitimme pastori Elias Ikäläisen johdolla laudes-aamurukoushetkellä. Elias muistutti meitä uudesta armon päivästä Jumalan lahjana. Yhteinen virsilaulu soi hienosti tällä naisten porukalla.
Pauliina Pylvänäinen piti luennon ”Ihmeellisesti luotu naiseksi”. Pauliinan luento perustui hänen suomentamaansa John W. Kleinigin teokseen Ihmeellisesti tehty. Erityisen ajankohtaiselta tuntui Pauliinan luennossa ollut Luther-sitaatti:
Jumala jakoi ihmiskunnan kahtia, nimittäin mieheksi ja naiseksi… Sen takia meistä jokaisella on oltava sellainen ruumis kuin Jumala on luonut meille. En voi tehdä itsestäni naista etkä sinä voi itsestäsi miestä. Meillä ei ole valtaa siihen. Sen sijaan me olemme juuri sellaisia, kuin hän on meidät luonut. Minä olen mies ja sinä nainen. Lisäksi hän tahtoo, että hänen erinomaista käsityötään kunnioitetaan hänen jumalallisena luomistyönään eikä sitä halveksittaisi. Miehen ei pidä halveksi tai pilkata naista tai hänen vartaloaan eikä naisen miestä. Sitä vastoin jokaisen täytyy kunnioittaa toisen ulkonäköä ja vartaloa hyvänä jumalallisena luomuksena, joka on Jumalalle itselleen hyvin mieluinen.
Pauliinan luennon jälkeen pääsimme taas ryhmiimme pohtimaan syvällisemmin luennon teemoja. Ryhmän jäsenet uskaltautuivat puhumaan asioista, joista emme yleensä puhu: häpeästä ja syyllisyydestä.
Iltapäivän opetus oli Anna-Kaisa Leinon pitämä ”Kristityn naisen seksuaalisuus”. Anna-Kaisa lähestyi tätä herkkää ja haasteellista aihepiiriä laajasti ja monipuolisesti. Seksuaalisuus Jumalan antamana lahjana on vääristynyt monella tavoin ajassamme. Luento viitoittikin tietä tasapainoiseen ja naiseutta arvostavaan seksuaalisuuteen. Ryhmäkeskustelut syvensivät tätäkin teemaa.
Lauantaipäivän viimeinen luento oli Mari Hiltusen raamattutunti ”Kutsuttu kristityksi naiseksi”. Kuulimme Jeesuksen kylväjävertauksen pohjalta opetusta kristityn identiteetistä. Hyvään maahan pudonnut siemen tuottaa satoa. Itse emme voi kuitenkaan tuottaa satoa, vaan meidän tulee juurtua Jumalan Sanan peltoon. Juurtuminen tapahtuu elämällä seurakunnan yhteydessä Pyhän Hengen johdatuksessa sanan ja sakramenttien kautta.
Jäimme pohtimaan ”hengellisten äitien” merkitystä kristityn kasvulle. Jotkut osallistujat muistivat edelleen lapsuuden pyhäkouluopettajiensa opetuksia. Miten meistä tämän ajan naisista voisi kasvaa naisia, jotka ovat juurruttamassa seuraavaa sukupolvea Kristuksen yhteyteen? Tämä kysymys on entistä ajankohtaisempi, kun tilastojen mukaan erityisesti nuorten naisten uskonnollisuus on vähentynyt rajusti.
Päivän päätteeksi oli mahdollisuus suunnata rantasaunalle löylyihin ja uimaan sekä kodalle makkaranpaistoon. Päivä päätettiin yhdessä completorium-rukoushetkeen.
Sunnuntaiaamuna Saara Kinnunen luennoi naisen elämänkaaren neljästä vuodenajasta. Jokaisessa vuodenajassa on omat mahdollisuutensa, ja toki myös kipukohtansa. Kiponniemen luonnonkauniissa ympäristössä oli helppo eläytyä kuvittelemaan oma elämänsä vaihtuvina vuodenaikoina. Lopuksi saimme osallistua Jesajan seurakunnan Mikkelinpäivän messuun, jota vietettiin poikkeuksellisesti Kiponniemessä.
Lähetyshiippakunnan naistenpäivät osoittivat tällaisen työmuodon tarpeellisuuden: Seurakunnissamme saamme elää Jumalan meille antamaa ihmeellistä naisen elämän lahjaa todeksi. Toinen toistemme taakkoja kantaen, toisiamme rohkaisten ja lohduttaen. Naistenpäivillä saimmekin voimaantua paitsi levosta, maukkaista ja valmiiksi pöytään katetuista ruuista, myös toinen toistemme yhteydestä. Seuraavat naistenpäivät pyritäänkin järjestämään ensi syksynä, 26.–28.9.2025 Kiponniemessä.
Teksti: Mari Hiltunen
Luin Yhdysvalloissa tehtyä tutkimusta, jossa kartoitettiin syitä seurakunnasta poisjäämiseen. Onhan siellä ja varmasti muissakin länsimaissa meneillään historiallisen kokoluokan kirkkojen tyhjentymiskehitys. Kyse ei ole vain niistä, joiden maailmakatsomus ei enää vastaa uskontunnustuksen sisältöä. On monia, jotka uskovat kristillisen opetuksen mukaan, mutta ovat seurakunnattomia (de-churched).
Tutkimuksessa kävi ilmi, että suuri syy seurakunnattomuudelle on niinkin arkinen asia kuin muuttaminen tai perheen elämänrytmin muutos. Toisille henkilökohtaiset kriisit ruohottavat messupolun. Kolmansille sysäys jäädä pois on se, ettei ole löytänyt omaa paikkaa seurakunnasta tai kokenut sitä rakastavaksi yhteisöksi. Mielenkiintoista oli lukea myös syitä, miksi monet tulisivat takaisin seurakuntaan. Kolmannes vastasi näin: Jos minulla olisi ystävä, joka kutsuisi seurakuntaan, tulisin mukaan. Toisin sanoen on monia niitä, jotka kyllä tulevat, jos vain pyydetään mukaan. Elävän Jumalan kohtaamisen lisäksi monet yksinäisten maailmassa kysyvät ystävää, jonka kanssa elämää seurakunnassa jakaa. Seurakunta on enemmän kuin ihmisyhteisö, mutta se ei ole vähempää kuin yhteisö, jossa ystävyyssuhteet ja elämän jakaminen merkitsevät paljon. Voisiko tämä rohkaista meitä omalla paikallamme niin kutsumaan kuin elämäämme jakamaan?
Mitä Jeesus sanoikaan opetuslapsille: “Ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.” (Joh.15:15) Seurakunta ei ole kaverikerho, jossa meidät liittää yhteen yhteiset mieltymykset ja jutunaiheet. Pyhä Henki kokoaa eri ikäisiä, eri kulttuureista tulevia, eri elämäntilanteissa olevia, eri persoonallisuuksia ja eri elämän haavoilla lyötyjä yhdeksi perheeksi samaan ruokapöytään. Seurakunnan olemassaolo on jatkuva ihme! Meitä yhdistää Jeesuksen ystävyys. Hänen ystävinään elämme yhdessä hänen sanansa ja armonsa varassa. Häneen me kiinnitymme kuin oksat ruonkoon ja jäsenet ruumiiseen. Häneen ei tarvitse pettyä. Mutta seurakunnan jäsenten keskinäinen yhteys ja ystävyys ovat myös olennaista. Me jaamme elämän matkaa. Me jaamme yhteisen tehtävän. Me jaamme yhteiset ilon ja kivun aiheet. Me jaamme sunnuntait sekä monet muut tilaisuudet ja juhlat vuosi vuodelta. Me jaamme rukousaiheita. Me uskallamme ajoittain jopa jakaa heikkoutemme ja taistelumme. Tätä todellisuutta ei yksinäiset lampaat voi kokea eikä digimaailma tarjota.
On selvää, ettei kukaan meistä voi seurakunnassa olla kaikkea toisille. On luonnollista, että toiset jakavat vaikkapa ikäryhmittäin enemmän aikaa toistensa kanssa. On synnin todellisuudessa totta, että vaikea on kaikkien kanssa samalla tavalla tulla juttuun. Liian moni haluamattaan jää ja välillä myös jättäytyy yksin. Kuinka usein loukataan tai loukkaannutaan syystä ja syyttä. Mutta kaikesta rosoisuudesta huolimatta seurakunnassa vallitsee ystävyys, jota maailma ei tunne.
Itseäni on puhutellut tähän ystävyyteen liittyvät kaksi näköalaa. Ensinnäkin kerran Jumalan tuomioistuimen edessä sinulla ja minulla on sama tunnus lausuttavana. Näin samassa luterilaisessa seurakunnassa uskoimme, opetimme ja tunnustimme. Kuinka monen sadan miljardin ihmisten joukosta juuri me teemme tiliä tästä samasta uskosta ja toivosta. Me olemme tunnustusystäviä! Toinen näköala on, että juuri näiden seurakunnassa kohtaamiemme ihmisten kanssa vietämme yhdessä ikuisuuden. Pelikaverimme, lapsuuden tuttavamme ja rakas sukulaisemme ovat ystävinä kalliita ajallisia lahjoja. Mutta jotkut voivat jäädä taivaan hääjuhlan ulkopuolelle. Jumala yksin tietää! Mutta vaikka olisimme seurakunnassa toisillemme enemmän kirkkokahvituttuja kuin sydämen uskottuja, meitä yhdistää iankaikkisuuteen ulottuva uskonyhteys. Olemme ikuisuusystäviä! Tämä ystävyys ei lopu haudalle vaan jatkuu ja syvenee. Vaikka olisimme seurakunnassa olleet puolituttuja, niin Jeesuksen ystävyyden kodissa sinä tunnet minut ja minä sinut läpikotaisin.
Katsele seuraavana pyhänä seurakunnassasi ympärillesi ja ihmetelle! Juuri nämä Jeesuksen ystävät on annettu sinulle ikuisuusystäviksi ja tueksi kotimatkallamme.
Voisitko siis jo nyt istua sinulle vähemmän tutun ikuisuusystäväsi viereen ja kuunnella hänen matkakertomustaan?