Jesajan luterilainen seurakunta Jyväskylässä kutsui toukokuun viimeisenä sunnuntaina pidetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa vastuupastorikseen Elias Ikäläisen. Seurakuntaan oli etsitty uutta vastuupastoria viime syksystä lähtien. Ikäläinen vihitään paimenvirkaan Kesäjuhlassa, ja elokuussa hän myös aloittaa seurakunnan vastuupastorina palvelemisen.

Jumalan mies joukkueeseen

Jesajan seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela kertaa helpottuneena viime kuukausien tapahtumia:

– Olemme viime syksystä lähtien olleet ilman pastoria. Ei ole optimaalinen tilanne, että lauma on ilman kaitsijaa ja joukkue ilman valmentajaa, mutta asia on ollut hyvin esillä dekaanilla ja piispalla. Vuodenvaihteen tietämillä alkoikin tapahtumaan: Dekaani Joel Kerosuo kertoi, että hänellä voisi olla sopiva mies tehtävään. Tässä vaiheessa Elias ei itse edes tiennyt, että häntä oli kaavailtu siihen.

Kevään aikana Elias kävi pari kertaa tutustumassa seurakuntaan ja saarnaamassa.

– Meille tuli hänestä todella hyvä vaikutelma. Elias on rauhallinen ja sopiva tehtävään. Hän on kehityskelpoinen ja hyvä mies tehtävään. Sanoisin, että hän on Jumalan miehiä, Salmela toteaa.

Kun piispa Juhana oli ehdottanut Eliasta seurakunnan paimeneksi, seurakunta piti ylimääräisen jäsenkokouksen.  Lopputulosta voidaan pitää suurena johdatuksena ja rukousvastauksena.

– Kun Elias kesällä vihitään paimeneksi, meidän on hyvä lähteä kesällä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Salmela iloitsee.

Salmela haluaa toivottaa Eliaksen tervetulleeksi ilman sen kummempia odotuksia tai paineita:

– Toivon, että jokainen Jesajan seurakunnassa kantaa Eliasta ja hänen perhettään rukouksissa, ottaa heidät avoimin mielin vastaan ja antaa hänelle kaiken tuen, Salmela kertoo.

Tehtävälleen omistautuva paimen

Vastuupastoriksi kutsuttu Ikäläinen kertoo olevansa kutsusta sanoin kuvaamattoman otettu ja kiitollinen, mutta myös aralla mielellä:

– Minulla on ollut jo vuosia sisäinen kutsumus pyhään saarnavirkaan, joten sisäisen kutsun vahvistava ulkoinen kutsu on tietysti iloinen asia. Päällimmäisenä ajatuksena ovat siis ilo ja kiitollisuus.

Toisaalta hänen mielessään ovat myös 1. Timoteuskirjeen korkeat vaatimukset seurakunnan kaitsijalle, sekä Jaakobin kirjeen varoitus siitä, ettei kovin monen pidä pyrkiä opettajaksi, sillä opettajat saavat kovemman tuomion.

– Siksi ilon ja kiitollisuuden ohella tunnen myös pelkoa ja tahdon ottaa seurakunnan kutsun vastaan aralla mielellä. Luotan kuitenkin siihen, että jos Kristus seurakuntansa kautta kutsuu sananpalvelijakseen, Hän myös varustaa tehtävään. Koetan muistaa, että hoidan virkaani ja elän koko elämääni saman armon varassa, jota sananpalvelijana tulen saarnaamaan. Se tuo sellaisen levon, ettei pelko kuitenkaan pääse dominoimaan yli ilon ja kiitollisuuden, Elias pohtii.

Elias toivoo, että Jesajan seurakunta saisi hänestä mahdollisimman helposti lähestyttävän paimenen, joka omistautuu tehtävälleen.

 – Minuun ovat tehneet vaikutuksen Lähetyshiippakunnan papit, jotka ovat todellisia paimenia, jotka tuntevat laumansa ja kantavat vastuuta lampaiden hengellisestä elämästä ja hyvinvoinnista, Elias kertoo.

Vartijasta teologiksi ja pastoriksi

Eliaksen matka Lähetyshiippakuntaan, paimenvirkaan ja Jesajan seurakuntaan on ollut hänen nuoresta iästään huolimatta monivaiheinen.  Hän varttui esikoislestadiolaisessa perheessä ja sai lapsuudestaan saakka turvallisen ja yksinkertaisen kristillisen kasvatuksen, sekä uskon. Murrosiässä hän kuitenkin etääntyi esikoislestadiolaisesta liikkeestä ja seurakuntayhteydestä, kunnes tapahtui käänne:

– Vuoden 2017 aikoihin havahduin siihen, että jos kerran pidän itseäni kristittynä, minulla pitäisi olla jokin seurakuntayhteys. Lapsuuteni esikoislestadiolainen liike oli kuitenkin hyvin jakaantuneessa tilanteessa sisäisten erimielisyyksien vuoksi ja aloin ymmärtämään, ettei kaikki liikkeen julistus ollut aina myöskään teologisesti kovin kestävää. Päädyin yhdessä vaimoni kanssa Lahden Lutherin kirkkoon Sleyn jumalanpalveluksiin, joissa kävimme melko säännöllisesti kahden vuoden ajan. Siellä omaksuin luterilaisen identiteetin ja Jumala sytytti sydämessäni syvän kiinnostuksen kristillistä teologiaa kohtaan.

Elias hakikin opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Hän ei uskonut saavansa opiskelupaikkaa, sillä oli käynyt vain ammattikoulun. Kun Eliakselle sitten tarjottiinkin paikkaa, hän ei ollut uskoa silmiään. Hän muutti vaimonsa kanssa Joensuuhun, jossa he päätyivät Nehemian seurakunnan messuun.  Pian, koronan tuoman etäopiskelumahdollisuuden myötä, Ikäläiset muuttivat kuitenkin takaisin Orimattilaan ja Lahden Samuelin seurakuntaan.

Eliaksen opiskelijaelämää sävytti pelko, että hän tekee turhaa työtä opiskellessaan alaa, joka ei työllistä.

– Pitkään minua vaivasi se, että opiskelin teologiaa ja tunsin sisäistä kutsua pastorinvirkaan, mutta tiedostin, että Lähetyshiippakunta on pieni kirkko, eikä pappisvihkimys opintojen jälkeen ole mikään itsestäänselvyys.

Elokuussa 2022 Jumala siunasi Eliasta ja hänen vaimoaan tyttärellä, Eliaksen piti jatkaa opintojaan piiri- ja myymälävartijan työn ohella. Jumalan johdatusta oli, että kaikesta huolimatta opinnot pysyivät käynnissä ja etenivät. Elias kutsuttiin mukaan syksyllä 2023 alkaneelle Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssille.

– Se sytytti toivon kipinän siitä, että en ehkä ollutkaan opiskellut teologiaa turhaan. Siitä alkaen tie pastorinvirkaan onkin edennyt paljon nopeammalla vauhdilla kuin olisin osannut ajatella: tammikuussa aloitin suorittamaan Lähetyshiippakunnassa yliopisto-opintoihin kuuluvaa työharjoittelua ja sen puitteissa olen päässyt jo muutamaan otteeseen saarnaamaan ja näkemään pastorin työtä lähempää.

Jesajan seurakunnan vastuupastorina aloittaminen merkitsee Ikäläisen perheelle muuttoa uudelle, entuudestaan täysin vieraalle paikkakunnalle:

– Odotamme tulevaa innoissamme ja positiivisella jännityksellä. Luotamme siihen, että Herra on avannut oven ja Hän pitää meistä huolen ja johdattaa meitä kuten tähänkin asti myös tulevaisuudessa. Minua ja perhettäni saa muistaa rukouksissa.

Sisäistä paloa ja pyhää arkuutta

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo muistelee Jeesuksen kehotusta rukoilemaan ”elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”

– On suurta armoa, että meillä on innokkaita ja motivoituneita teologeja, jotka kyselevät omaa paikkaansa Jumalan valtakunnan työssä ja ovat valmiita vastaamaan kutsuun palvella pastorina seurakuntaa. Asia ei ole laisinkaan itsestäänselvyys. Monet luterilaiset kirkot kamppailevat pappispulan kanssa.

Kerosuo toivookin, että hänen mainitsemansa Jeesuksen rukous voisi pysyä edelleen kirkkomme rukouksena ja samalla seurakuntalaiset säännöllisesti rukoilisivat pastoreiden ja heidän perheidensä puolesta, kuten varmasti jo tekevätkin.

Eliaksesta hänelle tulee ensimmäisenä mieleen erinomainen asenne.

– On hienoa olla kutsumassa henkilöä, jolla on samalla tehtävään sisäinen palo, mutta ei ole lähdössä niin sanotusti ”soitellen sotaan”, vaan on myös pyhää arkuutta tehtävän edessä. Seurakuntapastorin toimenkuvaan kuuluu laajalti erilaisia tehtäviä, eikä varmaan sellaista ihmemies MacGyveriä olekaan, joka olisi kaikessa luontaisesti vahvuusalueellaan. Mutta kun on kestävä perusta Jumalan armonaarteissa ja kirkon tuntomerkeissä, niin tälle perustalle on hyvä lähteä rakentamaan seurakuntayhteisöä, Kerosuo toteaa.

Kirkkomme Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa sijaitsevat seurakunnat saavat uuden vastuupastorin elokuussa. Helatorstaina 9.5. pidetyissä kokouksissa Joonan luterilainen seurakunta, Joosuan luterilainen seurakunta ja Pyhän Ristin luterilainen seurakunta kutsuivat pastorikseen Manu Ryösön. Seurakunnat saavat kutsun myötä pastorin, joka pystyy täysipainoisesti keskittymään paimenviran hoitamiseen.

Enemmän aikaa seurakuntien rakentamiseen

Joonan ja Joosuan seurakuntien pastorina viimeisten kahden vuoden ajan toiminut Tuomas Salo kertaa viimeaikaisia työkuvioita:

– Vuoden 2022 kesällä minut asetettiin kaitsemaan Joonan ja Joosuan seurakuntia osa-aikaisesti 40 % työosuudella. Toinen työsuhteeni eräässä IT-talossa jatkui 80 % osuudella, ja sittemmin 60 % osuudella. Vaikka järjestely olikin seurakuntien heikon taloudellisen tilanteen johdosta hyvin edullinen, tiedettiin jo tuolloin, ettei se ole pitkän aikavälin kannalta kestävä.

Käytännössä ratkaisu tarkoitti perheelliselle miehelle sitä, että seurakuntatyöstä oli pakko hoitaa vain välttämättömimmät asiat. Seurakuntien rakentamiselle ja erityisesti henkilökohtaiselle paimenuudelle ei jäänyt riittävästi aikaa. Tuomas toivookin, että uuden vastaavan pastorin suurempi työosuus mahdollistaa monen katveeseen jääneen osa-alueen hoitamisen paremmin. Tuomas palvelee jatkossa Kaakon seurakuntia oman toimensa ohella. Hänen päivätyönsä IT-alalla jatkuu, ja perhe jää Lappeenrantaan asumaan.

Tunnettu ja pidetty mies paimeneksi

Parhaillaan Manu Ryösö palvelee Tampereella Johanneksen seurakunnan palveluksessa. Manu kertoo viihtyneensä.

– Täällä on hyvä tiimi vastuunkantajia, jotka osaavat asiansa ja ystävällisen perehdyttämisen taidon. Pastorit Antti Lehrbäck ja Esko Murto ovat myös tukeneet tämän työn alkua kivasti. Koen myös, että tämä on rukoileva seurakunta. On hienoa, kun saa kokea rukousten kantavan itseäni ja läheisiäni.

Kaakon seurakuntien vastuupastorina aloittaminen merkitsee Manulle paluuta rakkaalle synnyinseudulle ja tuttujen ihmisten pariin:

– Olen karjalainen sydänjuuriani myöten. Siksi Parikkala, Imatra ja Lappeenranta ovat minulle rakasta seutua. Uskon myös tuntevani alueen ihmisiä kohtuullisen hyvin, koska olen palvellut melko samalla alueella aiemmin Evankeliumiyhdistyksen työssä, Manu kertoo.

Manu Ryösön vaimo Kipa työskentelee Sleyn palveluksessa suunnilleen samalla alueella. Hänen piirinsä on kuitenkin alueellisesti vielä laajempi kuin Manulla. Perheen lapset ovat jo nuoria aikuisia. Kolme neljästä lapsesta on jo työelämässä. Nuorimmainen opiskelee Turussa. Kaikki perheenjäsenet ovat tavalla tai toisella mukana hengellisessä toiminnassa.

Manun mukaan tuleva uusi tehtävä on omalla tavallaan jännittävä asia, vaikka siihen liittyykin tuttuja elementtejä. Hän toivoo, että voisi olla Jumalan armon avulla ruokkimassa luterilaista kristikuntaa omilla lahjoillaan omien voimavarojensa sallimissa rajoissa.

– Suunnitelmani on ensin kartoittaa vastuullani olevien seurakuntien tarpeita ja toiveita. Toivon myös voivani antaa tukeni jokaiselle alueellamme olevalle vastuunkantajalle ja oto-pastorille. He ovat tehneet hyvää ja uskollista työtä, Manu toteaa.

Manun mukaan Joonan, Joosuan ja Pyhän Ristin seurakunnat saavat hänestä pastorin, jolla on olemassa halu ja rakkaus palvella juuri tällä alueella. Samalla he saavat miehen, joka tarvitsee joka hetki Kristuksen armoa. He saavat veljen, joka näkee syyn polvistua synnintunnustuksessa samalle puolelle alttaria kuin koko seurakunta.

Rukousvastaus ja kiitosaihe

Oto-pastoriksi siirtyvällä Tuomas Salolla on Manusta hyvää sanottavaa:

– Tutustuttuani Manuun parin viime vuoden aikana olen oikein hyvillä mielin jättämässä kantamani vastuun hänen harteilleen. Hän on hyvin pidetty näillä main sekä seurakuntiemme jäsenten että muun kristikansan keskuudessa.

Tuomaan mukaan Manu elää aralla tunnolla Herran sanan edessä ja on lempeästi opettanut tätä Sanaa eri yhteyksissä vuosi toisensa jälkeen, Sleyn palveluksessa jo monia vuosia. Hän ja hänen puolisonsa Kipa ovat joutuneet luopumaan monista mahdollisuuksista uskollisuudesta jumalalliselle totuudelle.

– Siispä hyvin mielelläni annan viestikapulan eteenpäin tällä tavoin koetellulle miehelle, Tuomas kertoo.

Pyhän Ristin luterilaisen seurakunnan oto-pastori Harri Hernesmaa kertoo uuden vastuupastorin olevan heille rukousvastaus. Seurakunta ottaa hänet iloiten ja kiitollisin mielin vastaan.

– Ymmärrämme, että kolmen seurakunnan vastuupastorina toimiminen ei tule olemaan helppoa, mutta yritämme siinä parhaamme mukaan häntä auttaa.  Ennen kaikkea meitä kutsutaan nyt rukoilemaan hänen ja hänen perheensä puolesta, Harri painottaa.

Helatorstain kutsukokouksien jälkeen myös Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo olevansa hyvällä mielellä:

– Omalla työpöydälläni on nyt useamman vuoden ajan ollut selvityksessä löytää pitempiaikainen ratkaisu itärajalle. Uskon, että meillä on nyt tässä tilanteessa hyvä asetelma mahdollistaa seurakuntien elämää.

Joel pitää tärkeänä, että Manu pystyy keskittymään seurakuntatyöhön. Hänen mukaansa on myös hyvä, että alueella on useampia pastoreita, jotka voivat palvella seurakunnissa omien toimiensa ohella.

– Olen kiitollinen Tuomakselle, Harrille ja Oskari Nummelalle kaikesta uurastuksesta seurakuntien hyväksi. Tämä on antanut myös minulle ja piispalle aikaa etsiä rauhassa ratkaisua työntekijäkysymykseen, Joel kiittää.

Vastuupastorin palkkaaminen on Lähetyshiippakunnan osalta taloudellinen satsaus, mutta Joelin mukaan se koettiin mielekkääksi. Alueella on pastorille selkeä tarve.

– Manun myötä siihen löytyi ihminen, jolla on valmiiksi jo juuret ja vahvat kontaktit alueella. Toivomukseni ja rukoukseni on, että Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan seurakuntien työ saattaisi ajan myötä vahvistua ja olla kutsumassa monia Jumalan lahjojen ääreen, Joel kertoo.

Pyhän Paavalin luterilainen seurakunta Turussa on kutsunut eilen 10. maaliskuuta vastuupastorikseen Mikko Ahon. Aho on palvellut seurakunnan paimenena elokuusta 2022 lähtien. Tuolloin pastori Sebastian Grünbaum jäi opintovapaalle väitöskirjaa tekemään ja muutti Yhdysvaltoihin. Hiljattain Grünbaum myös irtisanoutui seurakunnan vastuupastorin tehtävästä, minkä vuoksi seuraajan kutsuminen tuli ajankohtaiseksi.

Grünbaum jatkaa väitöskirjan parissa ja iloitsee seurakunnan tilanteesta

Kun Grünbaum jäi opintovapaalle, hän päätti yrittää tehdä väitöskirjaa niin kauan kuin opinnot maistuvat hyvältä, ja rahoitusta riittää. Toistaiseksi Jumala on suonut hänelle näitä molempia. Grünbaum ajattelee tämän olevan Hänen hyvää johdatustaan. Grünbaum kertoo, että ainoa hänen varma tulevaisuuden suunnitelmansa on saada väitöskirja valmiiksi parin–kolmen vuoden sisällä.

– Tämän jälkeen en rehellisesti osaa sanoa, mitä teen. Samalla tahdon sanoa, että irtisanoutumiseni ei ollut millään tavalla mikään irtiotto tai kannanotto Lähetyshiippakunnan työstä tai papistosta. Ajattelen edelleen pienen kirkkomme olevan maailman kärkiluokkaa monellakin eri mittarilla ja tulen aina olemaan kiitollinen Turun ajasta.

Paavalin seurakunnan vastuupastorin tehtävän jättäminen tuntuu Grünbaumista yhtä aikaa haikealta ja tyytyväiseltä. Seurakunnan ihmiset ovat hänelle edelleen rakkaita. Seuratessaan työn jatkumista Turussa hän on kokenut syvää isällistä ylpeyttä siitä, miten hyvin ja siunatusti kaikki on järjestynyt. Grünbaum haluaakin muistaa seurakuntaa apostoli Paavalin sanoin: ”Vaivannäkönne ei ole turha Herrassa (1 Kor. 15:58)”.

– Kymmenen vuotta sitten aloittaessamme seurakunta oli pieni taimi, joka koostui muutamasta perheestä. Vuosien saatossa sadat ihmiset ovat saman taimen kasvaessa tulleet kutsutuiksi, tavoitetuiksi, ravituksi, hoidetuiksi, ja kaikin tavoin siunatuksi. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen täysin vakuuttunut, että kerran taivaassa suuri joukko ihmisiä tulee minun kanssani kiittämään ja ylistämään Jumalaa kaikesta siitä, mitä hän teidän jalkojenne, käsienne, lahjojenne, ja persoonienne kautta on tehnyt ja tekee edelleen. Olkaa siunatut!

Grünbaumilla iso rooli seurakunnan rakentumisessa

Paavalin seurakunnan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saksi kertoo, että seurakunnassa ollaan syvästi kiitollisia Sebastianille yhteisestä matkasta seurakunnaksi rakentumisessa:

– Sebastian on hyvä joukkuepelaaja, taitava, innostava ja rakentava seurakunnan johtaja, joka itseään säästämättä johti ja loi perustan, josta seurakunnan kehittämistä hyvä jatkaa.

Saksi muistaa, että seurakunta aavisti pastorista luopumisen olevan mahdollisesti edessä jo silloin, kun Grünbaum aloitti tohtoriopinnot Yhdysvalloissa. Seurakunta kuitenkin kannusti pastoriaan saavuttamaan tavoitteensa:

– Seurakuntamme tiesi ja kannusti Sebastiania viemään tutkintonsa maaliin, jonka hän oli kohdalleen määritellyt jo kauan sitten ja totta kai määrätietoisena miehenä hän sen toteutti. Seurakuntalaiset iloitsevat Sebastianin hienosta tilaisuudesta toteuttaa tavoitteensa opiskelujensa kautta Yhdysvalloissa. Sebastian pysyy aina hänet tunteneiden seurakuntalaisten sydämissä ja rukouksissa, vaikka hän ei olisikaan fyysisesti seurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana, Saksi toteaa.

 

Uusi vastuupastori parasta A-ryhmää

Puheenjohtaja Saksi kertoo, että Paavalin seurakunnalla on ollut etuoikeus nauttia pastori Mikko Ahon hyvästä ja kannustavasta johtamisesta ja juurevista saarnoista jo noin 1,5 vuoden ajan:

– Tänä aikana olemme saaneet todeta, että Mikko täyttää vastuupastorin tehtävän erinomaisesti ja on ominaisuuksiltaan parasta A-ryhmää.  Toimintaa seurakunnassa on ilma sakeana. Seurakunnan veljet ja sisaret Herrassa Jeesuksessa toimivat kuin seurakuntaperhe.

Saksi on pistänyt merkille, että Ahon osaaminen ja persoona sopivat seurakunnan tämänhetkiseen tilanteeseen hyvin. Ensin Grünbaumin johdolla luotiin seurakunnan perusta, rakenteet ja tulevaisuuden skenaariot. Sittemmin Ahon ammatillinen osaaminen, yhteistyökykyisyys sekä rakentava, johdonmukainen ja rauhallinen luonne ja olemus ovat sopineet nykyiseen kehitysvaiheeseen hyvin. Saksi iloitsee myös Ahon vaimosta Elisasta ja kolmesta lapsesta, jotka Mikon mukana liittyivät seurakuntaan:

– Lusikalla Herralta pyysimme, kauhalla Hän antoi.  Seurakunnalla on täysi luottamus siihen, että Herran johdatuksessa ja Mikon johdolla seurakunnalla on edessään hyvä ja kukoistava tulevaisuus.

Vastuupastoriksi rauhallisin mielin

Mikko Aho kertoo ottavansa vastuupastorin tehtävän vastaan rauhallisin mielin, koska Jumala, joka on ollut uskollinen, on sitä myös jatkossa ja Hän johtaa itse Kirkkoansa.

– Olen myös hyvin kiitollinen Sebastianin ja pastori Eero Kaumin Turussa tekemästä työstä sekä luottamuksesta, jota seurakunnan puolelta olen tämän kutsun myötä saanut, Aho lisää.

Vastuupastoriksi kutsuminen ei merkittävästi muuta Ahon tämänhetkistä arkea ja työkuvaa. Muutto uuteen kaupunkiin reilu vuosi sitten oli suuri muutos perheelle, mutta tähän mennessä Turku tuntuu heistä jo varsin omalta. Ahon mukaan Paavalin seurakunnassa palveleminen on ollut todella intensiivistä ja sen myötä erittäin rikasta. Tällä hetkellä päällimmäisenä kasvavan, aktiivisen ja rakastavan seurakuntaperheen keskellä on suunnaton ilo ja kiitollisuus Jumalan moninaisista lahjoista.