Blogi: Taivaallinen joululaulu
24.12.2024
Blogi perustuu Erkki Pitkärannan luentoon Seurakunta soimaan! -tapahtumassa 23.11.2024. Kuva: Kaapo Koskela
Virsilaulu, luterilaisen messun tunnusomainen tuntomerkillä, on juuret varhaiskirkossa asti. Kristillisen kirkon kirkkolaulu juontuu juutalaisesta temppelipalveuksesta ja synagoogapalveluksista. Jerusalemin temppelissä kaikui vahva leeviläisten kuoron laulu ja lukuisia soittimia psalmilaulua säestämässä. Laulu on siis tullut idästä. Lännen kirkon piirissä kirkkolaulun edistäjä ja voimakas tukija oli Milanon piispa Ambrosius 300-luvulla. Milanon messujen musiikki ja Ambrosiuksen evankeliumisaarnat saivat Augustinuksen kääntymään kristityksi.
500-luvulla paavi Gregorius I oli vahva taloudellisten asioiden ja hallinnon kuntoon laittaja. Hän myös perusti Roomaan koulun laulajia varten, vaikka itse ei ollut vahva muusikko. Tuosta koulusta kasvoi lauluperinne, joka 800-luvulla koottiin kokonaisuudeksi, jonka tunnemme gregoriaanisena musiikkina.
Martti Luther perehtyi jo triviaalikoululaisena hyvänä laulajana tähän roomalaiskatolisessa kirkossa vahvana säilyneeseen traditioon. Hän osasi messun liturgiat ja responsoriot. Juristikoulussa Erfurtissa hän jatkoi laulun ja musiikin teorian oppimista ja perehtyi myös kansanmusiikkiin ja oppi soittamaan luuttua.
1520- luvun myrskyisän uskonpuhdistusvyöryn seurauksena oli messun kansankielelle siirtyminen, ehtoollisen jakaminen molemmissa muodoissa kirkkokansalle, jonka hengellinen hoito oli maksettujen messujen ja kiirastuliopin taloudellisten tuottomenetelmien jäänyt hoitamatta. Tarvittiin kristinuskon opettamiseksi ja opetuksen ihmisten sieluun ja sydämeen saattamiseksi kansankielisiä virsirunoja ja laulettavia melodioita. Tätä tarvetta varten julkaistiin Wittenbergissä tasan viisisataa vuotta sitten Achtliederbuch, kahdeksan saksankielisen virren kokoelma, ensimmäinen luterilainen virsikirja. Seurakunnan laulama virsi alkoi soida kirkoissa.
Kuinka luterilainen virsi tuli meidän maillemme. Tuona samana vuonna 1524 Ruotsin valtakunnassa tapahtui suuri mullistus. Kustaa Vaasa katkaisi suhteet roomalaiskatoliseen kirkkoon, otti piispojen nimitysoikeuden itselleen ja kaappasi kirkon valtion sisään. Alkoi suuri työ luterilaisen kristillisyyden muodon istuttamisessa ruotsalaiseen, balttilaiseen ja suomalaiseen kansaan. Tarvittiin kansankieltä taitavia pappeja, kirjoja ja lauluja.
1536 Turun arkkipiispa Martti Skytte lähetti sihteerinsä Mikael Agricolan Wittenbergiin Lutherin ja Melanchtonin oppilaaksi. Kotiin palattuaan Agricola alkoi kääntää uutta testamenttia ja vanhoja virsiä suomeksi. Muutama vuosikymmen vierähti kunnes ensimmäinen suomenkielinen virsikirja saatiin painoon 1583. Työn teki Jacob Finno, hänkin Wittenbergissä opiskellut.
Jo parikymmentä vuotta myöhemmin Maskun kirkkoherra Hemminki laati Finnon virsikirjaa laajemman kokoelman. Finnon lähes kaikki virret ja 141 uutta virttä muodostivat 1605 painetun Hemminki Maskulaisen virsikirjan. Kirjassa oli jo uskonpuhdistuksen jälkeen laadittuja virsiä, mutta myös paljon keskiaikaisia ja varhaiskirkon lauluaarteita.
Tätä kirjaa käytettiin lähes sata vuotta, kunnes piispa Johannes Gezelius vanhemman toimesta saatiin uusi kokoelma valmiiksi 1690. Maskulaisen kirjassa oli 242 virttä tässä kirjassa 413. Ruotsin kuninkaan määräysten vuoksi kirjan painaminen siirtyi. Vasta 1701 kirja tuli painosta. Se olikin suomalaisen kirkkolaulun ja kristillisyyden pitkäaikaisin ja vaikuttavin opus. Virsien lisäksi siinä oli rukouskirja ja evankeliumikirja.
Vasta 1886 monien yritysten jälkeen ensimmäisen suomen kieleisen virsikirjan merkittävänä vaikuttajan työssä oli Elias Lönnrot.
Meidän nykyistä kirkkovirsikirjaamme edelsi niin sanottu Talvisodan virsikirja vuodelta 1939.
Seurakuntien musiikkityöstä kiinnostuneet kokoontuivat lauantaina Koinoniassa. Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan musiikkityön toimikunta kutsui seurakuntien kanttoreita ja muita musiikkityössä mukana olevia tapaamiseen Koinonia-keskukseen lauantaina 23.11.24. Yhteisellä lounaalla – kiitos emännille! – aloitettuun päivään saapuikin parikymmentä musiikki-ihmistä pääasiassa pääkaupunkiseudulta, mutta muutamia myös eri puolilta maata, yksi Sodankylästä asti!
Lounaan jälkeen varsinainen ohjelma aloitettiin pastori Janne Koskelan toimittamalla Ad sextam -hetkipalveluksella.
Musiikkityön kuulumisia kertoi ja päivän ohjelmaan johdatteli toimikunnan puheenjohtaja Anneli Vaahtoranta. Samassa yhteydessä kiitoksin ja kukin muistettiin Miikkael Halosta, joka on toiminut ansiokkaasti Kesäjuhlan musiikkivastaavana niin säveltäjänä, sovittajana, muusikkona kuin yleisorganisaattorina viime vuosina. Syksyllä 2023 muodostetun Musiikkityön toimikunnan puheenjohtajan tehtävää Miikkael on hoitanut ensimmäisen toimintavuoden ajan. Miikkael on nyt siirtymässä toistaiseksi syrjään tästä vastuutehtävistä.
Janne Koskelan johdolla tutustuttiin uuteen messuohjelmaan, joka on tarkoitus ottaa seurakunnissa käyttöön uuden kirkkovuoden alkaessa tai lähiviikkoina sen alettua. Todettiin, että isoja muutoksia entiseen ei ole tulossa, mutta joissakin kohdin on entistä enemmän valinnan mahdollisuuksia. Pastorit ja seurakunnat voivat näin ollen paikallisesti päättää sopivista toteutustavoista.
Jussi-Pekka Rauha esitteli uusia virsisuosituksia. Kuva: Janne Koskela
Luterilaisia virsiä -kirjan käyttöä helpottamaan Musiikkityön toimikunta on laatinut kaksikin virsisuosituslistaa. Toisessa listassa on luetteloitu kirkkovuoden eri sunnuntaille ja pyhäpäiville sopivia virsiä, toiseen listaan on järjestetty virsiä raamattuviitteiden mukaan. Näitä apuvälineitä ovat olleet laatimassa lähinnä Jussi-Pekka Rauha Seinäjoelta sekä Mari ja Petri Hiltunen Kouvolasta. Raamattuviitelistauksen on tehnyt Marja Simojoki Seinäjoelta. Nämä dokumentit on tarkoitus saada kaikkien nähtäville Lähetyshiiippakunnan nettisivuille lähiaikoina. Virsisuosituslistoja kokoontuneelle väelle esitteli Jussi-Pekka Rauha.
Erkki Pitkäranta luennoi seurakuntaveisuun kehittymisestä. Kuva: Janne Koskela
Erkki Pitkäranta johdatteli tiiviissä ja erittäin opettavaisessa esityksessään ymmärtämään seurakuntaveisuun kehittymistä alkukirkon ajoista nykyiseen Suomen ev. lut. kirkossa käytössä olevaan virsikirjaan asti. Esityksen kuluessa laulettiin yhdessä eri aikojen virsiä. Ensimmäinen oli Aurelius Ambrosiuksen 300-luvulta peräisin olevaan tekstiin perustuva ja keskiaikaisella melodialla veisattava virsi 549. Viimeisenä laulettiin F. G. Hedbergin virsi 123 (sävelmä kansantoisinto Sortavalasta), joka on otettu suomalaiseen virsikirjaan v. 1938.
Kimmokkeena Erkki Pitkärannan esitykselle on ollut ensimmäisen luterilaisen laulukirjan (Achtliederbuch) julkaisemisen 500-vuotisjuhlavuosi. Myös Erkki Pitkärannan esitelmä on tarkoitus saada nähtäville Lähetyshiippakunnan nettisivuille.
Päivän aikana nautittiin musiikin lisäksi pöydän antimista. Kuva: Janne Koskela
Musiikkipäivän lopuksi oli halukkaille lyhyt opetustuokio. Vapaan keskustelun jälkeen iloittiin yhteisestä uskosta ja musiikin lahjasta harjoittamalla neliäänistä virsilaulua. Ennen kotimatkaa hiljennyttiin Vesper-hetkipalvelukseen.
Ehkä ensi vuonna uudelleen!
”Nyt laulan sydän täynnä iloa Kristuksen, kuninkaani kunniaa. Huuliltaan virtaa vapaa armahdus. Se kurjan ikuinen on omaisuus.” LV 803:1
Teksti: Vesa Vaahtoranta
Kuva: LCMS Communications/Erik M. Lunsford
Kun luterilainen uskonpuhdistus lähti liikkeelle Wittenbergistä, yksi sen keskeisistä työkaluista evankelisen uskon opettamisessa ja juurruttamisessa oli kansankielinen virsilaulu. Latinankielisten laulujen rinnalle ja sijaan tehtiin syvällisiä tekstejä, jotka opettivat, julistivat, ylistivät, kiittivät ja rukoilivat uskonvanhurskauden opin sydänääniä resonoiden. Melodia auttoi lukutaidotontakin kansaa oppimaan tekstit, ja niiden mukanaan kantama usko sai laulettuna painua suun tunnustuksesta sydämen vakaumukseksi.
Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. (Kol 3:16)
Tänä vuonna vietetäänkin ensimmäisen luterilaisten virsien kokoelman (Achtliederbuch, 1524 ) 500-vuotisjuhlaa. Luterilainen kirkko on siis alusta alkaen ollut laulava kirkko, veisaava seurakunta. Laulamaan eivät ole päässeet vain papit liturgiassa, vaan koko seurakunta, kirkoissa ja kodeissa. Luterilainen virsi on mitä väkevintä veljien ja sisarten keskinäistä rohkaisua, lohdutusta ja julistusta, kun yhdessä laulamme Jumalamme suurista teoista luomisessa, lunastuksessa ja pyhityksessä. Kun kirjanpainotaito toi Suomessakin kirjat hiljalleen tavallisen kansan tupiin ja kamareihin, ensimmäinen joka talon peruskirja oli virsikirja. Siitä löytyivät paitsi virret, myös katekismus ja rukouksia erilaisiin elämäntilanteisiin. Nämä rakkaat kirjat luettiin ja veisattiin nälkävuosina, vainoaikoina ja sairauksien keskellä puhki, kunnes ne osattiin monessa talossa ulkoa.
Kun olen ollut – vanhan virsikirjan otsikkoani lainatakseni – ”sairaita oppimassa” eli tehnyt sairaala- ja kotikäyntejä seurakuntani vanhusten luona, olen vuosien aikana huomannut, miten juuri virret ja liturgian rukoukset ovat niitä tekstejä, jotka kumpuavat sairauden tai dementiankin sumentamasta muistista ja mielestä kirkkaina. Joskus ihminen saattaa olla jo vastasyntyneen tavoin kokonaan itseensä käpertynyt, ilman kontaktia ulkomaailmaan. Ja silti, kun tuttu vanha virsi alkaa soimaan, silmät avautuvat, katse kirkastuu – ja niin, ihminen palaa yhteiseen todellisuuteen laulamaan virren selkeällä ja kuuluvalla äänellä. Kirkko laulaa hänessä, Pyhä Henki laulaa hänen kauttaan. Viimeisenä meissä kuolee virsi.
Mitä sinä laulat? Millaisia sanoja rytmi, melodia ja harmonia tallettavat sinun sydämesi arkkuun? Onhan joukossa paljon virsiä ja hengellisiä lauluja, liturgiaa ja rukouksia, jotta Pyhällä Hengellä olisi tarpeen tullen, mistä muistuttaa? Ettei käy niin, että kuolinvuoteella mieleen nousee vain ”Teuvo, maanteiden kuningas”.
Ambrosiuksen iltavirressä (VK 549) sanotaan kauniisti jotain tästä meissä vaikuttavasta uskosta, joka on enemmän kuin tietämistä ja aktiivista ajattelua. Se on Pyhän Hengen työtä sanan kautta, ja siinä myös virsi melodioineen meitä auttaa ja tukee:
Keskellä yön ja pimeän
Kristuksen armo vartioi
Yön lepo ruumiin virkistää
Vain usko valvoo, valaisee
