Joskus yksi pieni pilkku voi muuttaa koko maailman.
Pastori Janne Koskela
Apostoli Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa Kristuksen taivaaseenastumisesta pääsiäisen voiton – ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. ”Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen”. Elämän Herra, Vaimon Siemen, polki murskaksi paholaisen pään ja murtautui helvetin ja kuoleman porteista läpi vapauttamaan ne, jotka elivät synnin, kuoleman ja perkeleen vankeudessa. Nämä entiset vangit, nykyiset vapauteen lunastetut lapset, armahdetut syntiset voittosaaliinaan Kristus sitten astui ylös taivaisiin ja istuutui kirkkaudessa valtaistuimelleen Isän oikealle puolelle.
Mutta ei Jeesus jäänyt toimettomana istuskelemaan ja odottelemaan toista tulemistaan. Ei, hän ryhtyi töihin – käyttämään sitä kaikkea valtaansa, joka hänelle on annettu: ”hän antoi lahjoja ihmisille.” Vapauttamiensa entisten vankien ja orjien joukosta Ylösnoussut antaa työntekijöitä Herran elopellolle. ”Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi.” Paimenet, julistajat, evankelistat, opettajat ovat Ylösnousseen lahja seurakunnalleen. Usein tämä on vaikea muistaa, kun me papit olemme niin kovin vajavaisia ja vaivaisia kaikessa tekemisessämme. Jumalan sanasta saat kuitenkin uskoa, että seurakuntasi paimen on Jumalan lahja sinulle. Ehkä voit kiittää tästä lahjasta ja rukoilla hänen puolestaan, että hän osaisi hoitaa virkansa lahjanantajan tarkoittamalla tavalla!
Miksi ylösnoussut antoi nämä lahjat seurakunnalleen? Luemme v. 1933 käännöksestä: ”Tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Jeesus siis lähetti evankeliumin saarnaamisen ja sakramenttien jakamisen viranhoitajat ikään kuin yhteisövalmentajiksi ja personal trainereiksi, tekemään seurakunnan jäsenet täysin valmiiksi palveluksen työhön, rakentamaan itse itsestään vetreän ja vikkelän Kristuksen ruumiin. Silloin jumalanpalveluksen saarnan ensisijainen tehtävä on saada sinut liikkeelle, tuottamaan, kantamaan hedelmää, palvelemaan. Vaarana on, että Kristus alkaa näyttää ahneelta pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajalta, joka lähettää toimitusjohtajat ja lähiesimiehet ottamaan henkilöstöstä irti mahdollisimman paljon, mahdollisimman suuret voitot. Laki ja evankeliumi menevät sekaisin, ja kristinuskon keskiöön nousee meidän tekemisemme, palvelemisemme, rakentamisemme.
Pyhän haudan kirkko, Jerusalem
Mutta mitä, jos tuo Paavalin lause pilkutettaisiin eri tavalla? Mehän tiedämme, että Uuden testamentin kreikankieliset alkutekstit kirjoitettiin alun perin ajan tavan mukaan isoilla kirjaimilla ja yhteen pötköön, ilman välimerkkejä. Useimmiten tekstit ovat niin selkeitä, että lauserakenteet ja välimerkkien paikat ovat tutkijoille selvät. Tässä jakeessa (Ef 4:12) pilkun paikka on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut, ja koko lauseen merkitys sen mukana. Ei liene sattumaa, että pilkku on hävinnyt Uuden testamentin kreikan kriittisistä tekstieditioista 1900-luvun aikana, kun kirkoissa on herätty siihen, että kristikansa, maallikot, pitäisi saada jotenkin aktivoitua mukaan seurakunnan elämään, pelkistä penkinkuluttajista kirkonrakentajiksi ja toimijoiksi.
Vanhassa Bibliassa Paavalin lause kuuluu: ”Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi…Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen.” Vuoden 1933 käännös pilkun kanssa kuuluisi: ”…Tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi, palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Huomaatko eron? Tämän 1800 vuotta vallalla olleen ymmärryksen mukaan Kristus antoi seurakunnalle lahjaksi apostolit, profeetat jne palveluksen työhön, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi. Tässä tekstin perinteisessä lukutavassa pihvi ei olekaan siinä, että kristityt saadaan mahdollisimman reippaiksi ja aktiivisiksi toimijoiksi, innokkaasti rakentamaan seurakuntaa, vaikka sekin on tietysti tärkeää. Pihvi on siinä, että evankeliumin julistajien ja sakramenttien hoitajien tehtävä on palvella seurakuntaa niin, että kristityt tulisivat valmiiksi ja niin rakentuisivat Kristuksen ruumiiksi. Että heillä olisi riittävä ymmärrys koko kristinopista, usko Jeesukseen syntien sovittajana, luja toivo syntien anteeksiantamuksessa ja iankaikkisessa elämässä tästä maailmasta erotessaan, sekä keskinäinen rakkaus ja huolenpito seurakunnassa.
Käyn viikottain tapaamassa erästä seurakuntalaista, joka ei sairauden tuoman heikkouden tähden pääse seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen. Lähettääkö Kristus sanansaattajansa tämän heikon palvelijan luo tehdäkseen hänet täysin valmiiksi palvelutyöhön? Vai tehdäkseen hänet täysin valmiiksi, kun hänen aikansa on, jättäytymään elämän ja kuoleman Herran käsiin, herätäkseen uuteen aamuun Herransa sylissä, ehjänä ja uutena? Uskon, että jälkimmäinen on Herran ensisijainen tarkoitus.
Näin me kaikki saamme käydä Herramme palveltaviksi, viikko toisensa perään, ja lähteä kotiin messusta täysin valmiina. Herra on meidät päästänyt synneistä, sanallaan kasvattanut kohti iankaikkista elämää ohjaten, rohkaisten, varoittaen ja varustaen, antanut ruumiinsa ja verensä meille syödä ja juoda, ja lähettänyt meidät arkeen kolmesti siunattuina, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Siksi saamme todella sydämen pohjasta yhtyä myös Simeonin kiitosvirteen: Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhassa menemään, sanasi mukaan.
Kun Paavali jatkaa ajatustaan Efesolaiskirjeessä, näemme, ettei Jeesus lähettänyt palvelijoitaan palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen siksi, että seurakunta täydelliseksi tehtynä jäisi istua lösöttämään täydellisessä passiivisuudessa. Tähtäimessä on kristillinen aikuisuus, vapaudessa ja vastuussa elävä seurakuntaruumis, jonka jäsenet tietävät, keitä he ovat Kristuksessa, ja siksi myös kantavat vastuunsa ja täyttävät paikkansa seurakunnassa:
”…kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef 4:13-16)
Janne Koskela, Oulu
