Sanna Niemi
Matteuksen seurakunta
”Nyt liikkuu, liikkuu!”, sisarukset hoputtavat toisiaan. On perjantai-ilta ja olemme lähdössä koululaisiltaan. Illan teemana on pastorin opetus aiheesta ”Miksi käymme kirkossa?” ja lisäksi lautapelien pelailua. Illat vietetään kodeissa ja mahdumme juuri sopivasti olohuoneeseen. Lapsilla on kiire varmistaa paikkansa kaverin vieressä ja lauluvihkoihin tartutaan innokkaasti.
Opetuksessa käymme läpi jumalanpalveluksen sisältöä ja liturgiaa käytännöllisellä tasolla. Lapset pohtivat ryhmissä, keitä heidän mielestä ovat maailmankaikkeuden merkittävimmät henkilöt. Listaukseen yltää Jeesuksen lisäksi liuta urheilu-, musiikki- ja elokuvatähtiä. Entäpä jos he saapuisivat Hämeenlinnaan? Mitä sitten tapahtuisi? ”Kaikki haluaisivat mennä katsomaan,” kuuluu yhdestä suusta. Opetuksen punainen lanka on, että Jeesus on itse läsnä joka sunnuntai jumalanpalveluksessa kohdattavissa ja palvelemassa meitä. Lisäksi pohditaan sitä, mihin liturgiset virret pohjautuvat, miksi noustaan seisomaan, miksi pappi kohottaa kätensä välillä jne. Ymmärrän itsekin paljon uutta.
Seuraavana päivänä olemme menossa katsomaan tubettaja-tähteä, jonka on määrä esiintyä paikallisessa ostoskeskuksessa. Kansaa on liikkeellä sankoin joukoin. On ostoskeskuksen syntymäpäiväjuhlat. Jättimäinen kakkukin on, mutta tiedän jo, ettei siihen saa koskea, eikä se ole syötävä.
Sovitaan, että lapset hyppäävät jo auton kyydistä ja menevät edeltä. Minä menen etsimään parkkipaikkaa hieman kauempaa, koska parkkihalli on tupaten täynnä. Kun pääsen itse sisälle, tubettaja on jo lavalla. Juontaja kysyy, mitä pitää tehdä tullakseen suosituksi? ”No tota, eka keksi itelles joku hyvä nimi, kuvaa kiinnostava video ja vedä siihen sitten jotain kunnon läppää päälle,” itsekin vielä alaikäinen tubettaja neuvoo. Seuraavaksi on nimikirjoitusten ja yhteiskuvien vuoro. Hetkessä väkimassat siirtyvät ylempään kerrokseen jonottamaan järjestysmiesten yrittäessä hallita tungosta. ”Tuolla on sen äiti!”, huutaa joku ja kännykät kuvaavat. Kymmenen minuutin jälkeen sijaintimme jonossa on liikkunut metrin taaksepäin. ”Me ei oikeesti ikinä päästä tonne asti,” sanoo lapseni ääni väristen ja kyynel silmäkulmassa. Luovumme jonottamisesta ja jatkamme kohti kirjakauppaa.
Seuraavana päivänä olemme matkalla messuun. Saavumme viime tipassa, mutta pääsemme helposti parkkiin ja sisällä olevista ihmisistä huolimatta etupenkissäkin on vielä tilaa. Sisältö ei ole hypeä eikä höttöä, vaan iänkaikkisuusasiaa. Saamme synninpäästön, kuulemme Sanaa, nautimme ehtoollista, laulamme virsiä ja jatkamme matkaa kohti taivasta.
Siksi käymme kirkossa.
Sanna Niemi
