Ylösnousemuksessa arvet haavojesi
kannat tässä ruumiissa iankaikkisesti.
(LV 781:5)
… pyhien kotiin iloiseen
haavoja Herran katsomaan,
autuutta suurta nauttimaan.
(LV 744:5)
Pitkäperjantai on ohi, mutta ei unohdettu. Sama Paavali, joka kirjoitti ”ylösnousemuksen korkean veisun” (1. Kor. 15) oli päättänyt olla ”tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna”. Kun taivaassa autuaat katsovat voittanutta Jalopeuraa, he näkevät samalla teurastetun Karitsan!
Täällä maan päällä me olemme taivaan ihanuudesta vielä niin kaukana, ettemme pysty kuvittelemaan taivaan olosuhteita muuten kuin kielikuvin. Kielikuvat kuitenkin kertovat todellisuudesta. Kun Ilmestyskirja puhuu teurastetusta Karitsasta ja voittaneesta Juudan suvun Jalopeurasta, ymmärrämme siitä, että Taivaan valtakunnan suuri ilonaihe ja kaikkein kallisarvoisin aarre on Jeesuksen suuri voitto.
Lapsellisuuttani ihmettelen joskus, miten vihollisen lyömät haavat ja niiden arvet voivat olla nähtävissä Taivaassa, jossa ei ole enää yhtään murhetta eikä varsinkaan kuolemaa. Siellä sitten ollessani niiden joukossa, jotka ovat päässeet ”haavoja Herran katsomaan, autuutta suurta nauttimaan”, ymmärrän varmaan tämänkin täydellisesti. Mutta muuan kuva tästä maailmasta selvittää asiaa ainakin vähän. Isäni haavoittui sodassa ja sotasairaalassa ollessaan ystävystyi monien kohtalotovereittensa kanssa. Isäni parani lopulta vammoistaan, mutta monet muut eivät. Heitä kunnioittaakseen isäni osallistui vuosikymmenet sotainvalidien toimintaan. Niiltä ajoilta jäi mieleeni sotainvalidien tunnus: katkennut miekka. Sellainen miekka kertoi tosin tappiosta, mutta vielä enemmän uhrista, joka oli annettu toisten puolesta. Sotainvalidien katkennut miekka on kantajiensa kunnia.
Kristuksen arvet ovat Kristuksen kunnia, enkeleitten ihmetyksen kohde ja pelastettujen pyhien loppumaton ilo ja kiitoksen aihe. Ne kertovat voitosta ja rakkaudesta, sillä ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä”. Täällä meitä vaivaa epäily, mahtaako Jumala enää rakastaa minunlaistani viheliäistä syntistä. Karitsan haavoja katsellessa, ei sellainen epäily tule enää mieleenkään. Mielen täyttää ikuinen ilo Jumalan rakkaudesta, palautetusta paratiisista ja sanomattomasta onnesta olla Kaikkivaltiaan lapsi ja Kristuksen ja toisten lunastettujen kanssaperillinen.
Kaiken hän on tehnyt meidän edestämme. Pääsiäisenä ei juhlita ”elämän voittoa kuolemasta” tai yhä uudelleen havaittavaa luonnon voimien kiertokulkua, vaan meidän puolestamme uhratun ja itsensä uhranneen ihmisen, Jeesuksen Kristuksen kuolemaa ja konkreettista ylösnousemusta. Kun tästä ihmisestä, meidän ylipapistamme, sanotaan, että hän istuu ”Valtaistuimen keskellä” (Ilm 7:17 alkukielen mukaan), me ymmärrämme, että Hän on Herra Sebaot itse, Kuningasten kuningas. Hän, itse Kaikkivaltias, eikä kukaan muu, Isän Poika on meidän ”pelastuksemme päämies”.
”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen”
Jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa ”sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista”
Tämä Herra, syntisten ystävä, on noussut kuolleista ja ottanut omansa saaliina mukanaan!
Risto Soramies
