Kesäjuhlan 2025 teema valittiin
18.11.2024
Pohjanmaan rovastikunnan seurakuntien ja seurakuntaneuvostojen jäsenet kokoontuivat yhteen viime lauantaina. Kuva: Otto Granlund
Lähetyshiippakunnassa yhdistyy vanha ja uusi. Pitäydymme siihen uskoon, joka jo isillemme annettiin. Ammennamme samasta Jumalan sanasta ja luterilaisesta tunnustuksesta, josta menneetkin sukupolvet ovat ammentaneet. Samaan aikaan Lähetyshiippakunta on kirkkona nuori; vanhimmatkin seurakuntamme ovat olleet olemassa vasta runsaat kaksikymmentä vuotta. Nuorilla seurakunnillamme on tärkeä tehtävä paitsi ravita ne, jotka jo kuuluvat seurakuntaan, myös rakentaa kutsuva kirkko ja koti, jonka tulevatkin sukupolvet saavat omakseen. Mutta miten se tehdään?
Muutaman pohjalaisen ja satakuntalaisen seurakuntaneuvoston jäsenet ja kourallinen muita vastuunkantajia löivät viisaat päänsä yhteen Vaasassa lauantaina 26. lokakuuta 2024, pohtiakseen juuri tätä.
Jari Kekäleen johdolla osallistujat saivat keskustella ensinnäkin taustoista. Menneinä vuosisatoina kirkkoon kuuluminen oli itsestäänselvyys; jopa pakko. Silloisessa tilanteessa toimivat tietynlaiset toiminta- ja päätöksentekotavat, jotka eivät kuitenkaan istu kovin hyvin nykyaikaan, jolloin vaihtoehtoja on monia eikä oikein mihinkään määrättyyn yhteisöön kuuluminen ole itsestään selvää. Osallistujat saivat yhdessä pohtia: Onko takaraivoon jäänyt ”kummittelemaan” vanhoja toimintamalleja, jotka eivät enää toimi? Mitä nämä voivat olla? Ja miten voimme oppia – niin seurakuntina kuin niiden neuvostoinakin – asettamaan tavoitteita, ja kulkemaan yhdessä niitä kohti?
Lilli Lanki kertoi Sakkeuksen seurakunnan neuvoston toimintaperiaatteista. Kuva: Otto Granlund
Konkreettisen esimerkin uudesta ja hyvin toimivasta toimintakulttuurista tarjosi Lilli Lanki ja Porin Sakkeuksen luterilaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Ajatus kuukausittaisesta kolmen tunnin pituisesta neuvoston kokouksesta saattaa hirvittää yhtä jos toistakin. Porilaisia se ei kuitenkaan hirvitä, ja yksi toisensa jälkeen porilaiset neuvoston jäsenet antoivat hyvän esimerkin siitä, miksi se ei heitä hirvitä. Sakkeuksen neuvostossa kokoustekniset asiat ovat minimissä. Neuvosto kokoontumiset aloitetaan yhteisellä aterialla, jonka lomassa on tilaisuus keskustella niin yhteisistä kuin henkilökohtaisistakin asioista. Asialistalla on yleensä vain vähän asioita, mutta niistä keskustellaan vapaasti ja ideoidaan yhdessä. Neuvostossa käsiteltävät asiat ovat myös kiinteässä yhteydessä seurakunnan elämään. Säännöllisesti yhteisiä asioita käsitellään kirkkokahveilla, niin kutsutuissa seurakuntaperhekeskusteluissa.
Monet meistä tuntevat kirkon tuntomerkit, mutta mitkä voisivat olla seurakuntakodin tuntomerkit, kysyivät Richard Eklund ja Jimmy Svenfelt. Kuva: Otto Granlund
Seurakunta perheenä olikin keskiössä päivän kolmannessa osiossa, jossa Richard Eklund ja Jimmy Svenfelt johdattivat osallistujat pohtimaan seurakuntaa kotina. Alustajat totesivat, että Lähetyshiippakunnassa on jo pitkään – aivan oikein – puhuttu kirkon tuntomerkeistä, ja pidetty niitä esillä. Eli paljon on opetettu siitä, mikä tekee kirkon kirkoksi. Mutta mikä tekee kirkon kodiksi?
Lähetyshiippakunnan motto on ”Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi”. Voisikin sanoa, että kun puhutaan kirkon tuntomerkeistä, pääpaino osuu iskulauseen ensimmäiseen osaan: ”jumalanpalvelus elämäksi”. Toinen osio, eli ”seurakunta kodiksi”, on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle. Osallistujat saivat siksi tehtäväkseen pohtia, mistä voi tunnistaa kodin. Mitkä ovat kodin tuntomerkit?
Jos Herra suo, näihin kodin tuntomerkkeihin palataan vuoden 2025 ensimmäisessä Pyhäkön Lampun numerossa. Mutta ehkä sitäkin tärkeämpää on, että kodeissa – eli seurakunnissa – niin nyt kuin myöhemminkin yhdessä ihmetellään saamaamme suurta lahjaa: Seurakunta on koti, jonka olemme lahjaksi saanut. Seurakunta on koti, johon saamme Jumalan armosta kuulua. Miten voisimme tätä lahjaa yhdessä vaalia? Miten voisimme olla perhe ja koti, joka ottaa avosylin vastaan kodittomat, perheenjäseniksi?
