Terveiset Lutherstadt Wittenbergistä!
Kansainvälinen STM-opiskelijajoukkomme (Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Latviasta, Venäjältä, Tsekistä ja USAsta) on istunut tällä viikolla intensiivisesti Wittenbergin vanhan latinakoulun (Alte Lateinschule) vastaremontoidussa luentosalissa oppimassa vaiheita, jotka johtivat Luterilaisten tunnustuskirjojemme nuorimman osan, Yksimielisyyden ohjeen (1577) syntyyn.
STM-kirjainyhdistelmä tulee sanoista Sacra Theologia Magister. Opiskelemme teologista maisterin jatkotutkintoa, joka tähtää erityisesti teologian opettajien varustamiseen Missouri Synodin Luterilaisen kirkon opinto-ohjelmassa. Indianan osavaltiossa toimiva Concordia Theological Seminary Fort Wayne (CTSFW) perusti yhteistyössä skandinaavisten toimijoiden kanssa muutama vuosi sitten STM-etäpisteen Göteborgin Församlingsfakultetenin yhteyteen. Lähetyshiippakunta on lähettänyt muutaman pastorin mukaan opinto-ohjelmaan – ja siitä iloitsen suuresti, koska saan olla yhtenä näistä lähetetyistä, opiskelemassa hyvää, käyttökelpoista teologiaa ja samalla tutustumassa isoon joukkoon virkaveljiä ympäri Eurooppaa ja muutakin maailmaa.
Luentojen lomassa olemme ehtineet tehdä ekskursioita uskonpuhdistuksen keskeisille paikoille sekä Wittenbergissä, missä Luther teki pääosan työstään, että Eislebenissä, missä hän syntyi ja kuoli. Erityisesti Wittenbergissä jatkuu edelleen kiihkeä valmistautuminen uskonpuhdistuksen juhlavuoteen, kun lokakuun lopussa 2017 tulee kuluneeksi ensimmänen puoli vuosituhatta siitä, kun Luther naulasi 95 teesiään anekauppaa vastaan kaupungin linnankirkon oveen.
Luther näkyy kaupungissa kaikkialla – matkamuistomyymälässä, kirjakaupassa, T-paitahyllyssä ja jopa ruokakaupan olutvalikoimassa. Latinakoulun toiminnanjohtajan, Kristin Langen sanoin, täällä on paljon Lutheria, mutta vain vähän Jeesusta. Latinakoulun työnäkynä on pitää esillä Kristus-keskeistä julistusta ja opetusta, Lutherin uskoa, juhlaa viettävän kaupungin keskellä.
Opettajanamme ja oppaanamme tällä viikolla toimii kirkkohistoriaspesialisti, Dr. Lawrence Rast, Fort Waynen Concordia Theological Seminaryn presidentti. Luterilaisen kirkon historia Lutherin kuoleman (1546) jälkeen on piirtynyt erittäin monipuolisesti ja havainnollisesti esiin. Samalla olemme saaneet jakaa elämää yhdessä kansainvälisen opiskelijajoukon kesken, mikä on aina erittäin mielenkiintoista. Meillä on paljon opittavaa, mutta myös annettavaa!
Janne Koskela, Oulu