1. Armosta tulen autuaaksi,
epäilemättä uskon sen.
Horjuisin, epäröisin miksi
edessä sanan totuuden?
Lupaus vahva Raamatun:
armosta taivas on myös mun.

2. Armosta, vailla ansioita!
Tyhjiä ovat tekomme.
Kunnian ansainnut on Herra,
lihaksi tullut veljemme.
Jeesuksen ristinkuolema
autuuden antaa armosta.

3. Siis tarkoin huomaa sana ”armo”,
kun synnit käyvät vaivaamaan,
kun kipeä on omatunto,
kun Saatana käy soimaamaan.
Mitä ei järki käsitä,
sen armon sana selittää.

4. Armosta syntikuorman alle
alentui Poika Jumalan.
Hän ystävä on syntiselle
ja veli ansiottoman.
Siksi hän aina armossaan
pysyy näin heidän turvanaan.

5. Perustus armon pysyy yhä,
ei oikuttele Jumala.
On totuus talletettu pyhä
Raamatun kirjoituksissa.
Uskomme lepää kokonaan
armossa veren Karitsan.

6. Armoon siis tartu, vaikka tunnet
syntien suurten painavan,
kun Jumalamme äänen kuulet
Aadamin lasta kutsuvan.
Armonsa kutsuu pyhyyteen,
ei ystävyyteen syntien.

7. Ken sanan ”armo” oikein kuulee,
hän suuttuu teeskentelyihin,
synneistä kääntyy Herran puoleen
ja silloin armon tunteekin:
synnissä on se mitätön,
uskossa ihme ääretön.

8. Armosta sydän murheissansa
turvautuu Isän sydämeen,
kun epätoivon raadellessa
toivomme hukkuu pimeyteen.
Turvani, vahvistukseni
on armon vahva ankkuri.

9. Armosta kuolinhetkelläni
minulle aivan hyvin käy.
On armo silloin valonani,
ei synnin tuomiota näy.
Iloitsee, nauraa henkeni
armosta pelastukseni.

10. Pelätkää, Perkele ja synti,
syntisen uskonlippua!
On armo voitto vaivoissani
luvattuun maahan matkalla.
Tunnen tai en, on uskoni
sanassa Vapahtajani.

Christian L. Scheidt, Saksa, (1709−1761)