1. Soi virteni kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen.
On kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.

2. Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen.

3. Ja vaikka on näin pyhä, suuri
ja valtias taivaan ja maan,
ei hylkää hän lastansa halvintakaan,
vaan suojansa antaa kuin muuri.
Näin hellintä hoitoa saan.

4. En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voi kanssansa taivalta jatkaa:
hän vastakin auttaa ja vie.

5. Kun matkalla Jaakobin tavoin
on yön läpi painittava
ja sielu on uupunut taistelussa,
niin silti se, Raamatun sanoin,
on voittava siunattuna.

6. Soi virteni kiitosta Herran.
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.

Mikko Katila, Suomi, (1903−1924), muok. komitea 2007