1. Kun sydämeni, mieleni
lepäävät Jumalassa,
on onnettomuus voittoni,
elämä kuolemassa.
Saan olla lapsi Valtiaan,
taivaitten Majesteetin.
Jos ristillään hän kurittaa,
on sydämensä hellin.

2. Ei ole epäilystäkään
Isäni rakkaudesta.
Jos mereen heittää ärjyvään,
hän opettaa vain lasta.
Niin aina Herran hyvyyteen
voin empimättä luottaa:
hän vaikka syöksee syvyyteen
myös sieltä ylös nostaa.

3. On suuri ymmärryksensä,
viisaus vailla vertaa.
Hän tietää paikan, hetkensä,
kun vaikenee tai vastaa.
Hän tietää, milloin ilo saa
tai suru auttaa lastaan.
Tahtonsa hyvää tarkoittaa
myös murheen, surun aikaan.

4. Kun puuttuu, mitä veremme,
lihamme haluaisi,
on niin kuin autuus, onnemme
kauaksi katoaisi
ja myöhään, varhain tunnemme
surua surun päälle
sen sijaan, että uskomme
hyväksi kuorman meille.

5. Jumala, joka sinut loi
ja kunniakseen hoivaa
neuvossaan viisaasti myös voi
varjella, aina auttaa.
Uskollisesti hyväksi
hän kaiken johtaa, täyttää.
Herramme sydän parhaaksi
lapsilleen kaiken kääntää.

6. Jumalan tahto lopulta
tuo ilon, riemastuksen.
Se, mikä näytti vaivalta,
on lähde lohdutuksen.
Siis ole kärsivällinen,
saat armon, suosionsa.
Tuskasi viheliäinen
on menneen talven lunta.

7. Jään käsiisi, Jumalani,
uskossa luottavasti.
Vie loppuun työsi, Herrani,
viisaasti, taitavasti
niin, että minun henkeni
autuudessasi kasvaa
ja kunniaksi nimesi
hedelmän hyvän tuottaa.

8. Jos johdat onnen aurinkoon,
ilolla sinne kuljen.
Jos johdat ristin ahdinkoon,
huomaasi sielun suljen,
kunhan vain portti elämän
on minullekin auki,
niin tahtoosi ja johtoosi
ilolla annan kaikki.

9. Kun astun tietä pimeää,
käyn kohti kuolemaani,
ei silmiltäsi piiloon jää
yksikään askeleeni.
Opeta, Paimen, minutkin,
armossa vaeltamaan,
niin että taivaan palatsiin
saan käydä riemuitsemaan.