1. Nyt ylös, sieluni, mullasta nouse tästä,
käy jalkain juureen Jumalan ja Karitsan!
Vaikka ei silmäni kirkkauttansa kestä,
niin riemuhuudoin sieluni käy laulamaan.
Iäiseen iloon ja juhlaan jaloon,
Karitsan suuriin häihin olet ostettu.
Taivasten kunnia suuresta armosta
on perintösi, ihmeellinen tavara.
Siis iloitse ja ajattele autuutta!
2. Ei Siinain juurelle tarvitse sinun jäädä
pimeää pelkäämään, on sinut kutsuttu
Siionin vuorelle, autuuden Saalemissa
on sinut Välimiehen liittoon otettu.
Maailma tämä turhana jätä
ja veisaa sinä kiitosta, halleluja!
Heikossa majassa täällä maailmassa
saa sydämesi silti olla kotonaan,
öin, päivin oleskella luona Jumalan.
3. Tutki siis todella tulevaa kirkkautta,
sen ilohuutoa ja harppuin helinää,
autuuden hehkua ja voiton virttä uutta;
sen pauhun vielä kuulet siellä ylhäällä
edessä Herran, istuimen kirkkaan,
kun kumartavat kaikki pyhät kruunuineen.
Kerubit veisaavat, serafit laulavat
ja kuoro Herran valittujen pyhien.
He kimmeltävät lailla taivaan tähtien.
4. Karitsan edessä valkeissa vaatteissansa
istuvat kunniassa taivaan vanhimmat,
myös taivaan olennot enkelten joukon kanssa,
ne lakkaamatta ”pyhä, pyhä” veisaavat.
Pyhien kansa on puvuissansa
Karitsan pappiskuninkaina taivaassa.
Heille on valmiina niin suuri kunnia,
ettei se koskaan noussut mieleen ihmisen.
Sen lahjan antaa kihlatulleen Sulhanen.
5. Karitsaa kiittävät ja Jumalaamme pyhää
miljoonat laulain voiton palmut käsissään.
Iloinen äänensä taivaissa yltyy yhä;
he ylistävät Kuningasta virrellään.
Sen joukon kanssa myös aikanansa
minutkin vielä riemullansa ravitaan.
Siionin vuorella, sen joka puolella
saan kuulla, kuinka ilohuuto kajahtaa
ja nähdä Herran valkeutta, kunniaa.
6. Ah, koska kerran saan herätä kuvanansa
ja kirkastetuin silmin nähdä Jumalan.
Sitten ei milloinkaan käy sielu janoissansa,
kun häissä valmis morsian on Karitsan.
Saan kruunun siellä ja puvun vielä,
tuon kalliin vaatteen, pyhien vanhurskauden,
kun syntisyyteni, syyn kyyneleihini
saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen.
7. Kun himmeänä vain silmille hämärille
heijastus peilin taivaan ilon sytyttää,
ja kaukaa kaikuvain äänien sävelillä
jo täällä voimaa on, oi taivaan elämää!
Näin ajattelen, näin muistuttelen,
ja minut täyttää Herran hyvyys, suloisuus,
mutta kun muistelen autuutta pyhien,
kuinka lankeavat riemuin eteen istuimen,
niin maahan painaa mahti taivaan autuuden.
8. Herramme kunniaa soi uusi virsi siellä.
Milloinkaan ei se lopu, ei käy vanhaksi.
Sen tahdon oppia alhaalla taivaan tiellä
katsellen Jeesusta uskoni voimaksi.
Synniksi tehtiin ja teurastettiin
Karitsa, jonka veri meidät lunasti.
Kunnia, kirkkaus, voima ja ylistys
hänelle iankaikkisesti tulkohot,
ja taivas, maa ja meri ”aamen” sanokoot!
Johan Kahl 1721-1746, Ruotsi.
Saatu Antti Wileniltä Kalannista 18?? (B.M. Nyberg 1871-1940).
Kääntäjä: Anssi Simojoki 2010
käy jalkain juureen Jumalan ja Karitsan!
Vaikka ei silmäni kirkkauttansa kestä,
niin riemuhuudoin sieluni käy laulamaan.
Iäiseen iloon ja juhlaan jaloon,
Karitsan suuriin häihin olet ostettu.
Taivasten kunnia suuresta armosta
on perintösi, ihmeellinen tavara.
Siis iloitse ja ajattele autuutta!
2. Ei Siinain juurelle tarvitse sinun jäädä
pimeää pelkäämään, on sinut kutsuttu
Siionin vuorelle, autuuden Saalemissa
on sinut Välimiehen liittoon otettu.
Maailma tämä turhana jätä
ja veisaa sinä kiitosta, halleluja!
Heikossa majassa täällä maailmassa
saa sydämesi silti olla kotonaan,
öin, päivin oleskella luona Jumalan.
3. Tutki siis todella tulevaa kirkkautta,
sen ilohuutoa ja harppuin helinää,
autuuden hehkua ja voiton virttä uutta;
sen pauhun vielä kuulet siellä ylhäällä
edessä Herran, istuimen kirkkaan,
kun kumartavat kaikki pyhät kruunuineen.
Kerubit veisaavat, serafit laulavat
ja kuoro Herran valittujen pyhien.
He kimmeltävät lailla taivaan tähtien.
4. Karitsan edessä valkeissa vaatteissansa
istuvat kunniassa taivaan vanhimmat,
myös taivaan olennot enkelten joukon kanssa,
ne lakkaamatta ”pyhä, pyhä” veisaavat.
Pyhien kansa on puvuissansa
Karitsan pappiskuninkaina taivaassa.
Heille on valmiina niin suuri kunnia,
ettei se koskaan noussut mieleen ihmisen.
Sen lahjan antaa kihlatulleen Sulhanen.
5. Karitsaa kiittävät ja Jumalaamme pyhää
miljoonat laulain voiton palmut käsissään.
Iloinen äänensä taivaissa yltyy yhä;
he ylistävät Kuningasta virrellään.
Sen joukon kanssa myös aikanansa
minutkin vielä riemullansa ravitaan.
Siionin vuorella, sen joka puolella
saan kuulla, kuinka ilohuuto kajahtaa
ja nähdä Herran valkeutta, kunniaa.
6. Ah, koska kerran saan herätä kuvanansa
ja kirkastetuin silmin nähdä Jumalan.
Sitten ei milloinkaan käy sielu janoissansa,
kun häissä valmis morsian on Karitsan.
Saan kruunun siellä ja puvun vielä,
tuon kalliin vaatteen, pyhien vanhurskauden,
kun syntisyyteni, syyn kyyneleihini
saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen.
7. Kun himmeänä vain silmille hämärille
heijastus peilin taivaan ilon sytyttää,
ja kaukaa kaikuvain äänien sävelillä
jo täällä voimaa on, oi taivaan elämää!
Näin ajattelen, näin muistuttelen,
ja minut täyttää Herran hyvyys, suloisuus,
mutta kun muistelen autuutta pyhien,
kuinka lankeavat riemuin eteen istuimen,
niin maahan painaa mahti taivaan autuuden.
8. Herramme kunniaa soi uusi virsi siellä.
Milloinkaan ei se lopu, ei käy vanhaksi.
Sen tahdon oppia alhaalla taivaan tiellä
katsellen Jeesusta uskoni voimaksi.
Synniksi tehtiin ja teurastettiin
Karitsa, jonka veri meidät lunasti.
Kunnia, kirkkaus, voima ja ylistys
hänelle iankaikkisesti tulkohot,
ja taivas, maa ja meri ”aamen” sanokoot!
Johan Kahl 1721-1746, Ruotsi.
Saatu Antti Wileniltä Kalannista 18?? (B.M. Nyberg 1871-1940).
Kääntäjä: Anssi Simojoki 2010